Tienvarsien raivaukset käyntiin, toimilla ehkäistään onnettomuuksia

Yksityisteiden liittymänäkemistä vastaa raivausten osalta tiekunta.

Maanteiden varsien niitot ja raivaukset ovat paikoin jo käynnistyneet. Toimenpiteillä pyritään takaamaan tielläliikkujille esteettömät näkymät ja rajoittamaan vesakon leviämistä liian lähelle ajoratoja.

”Niittoja ja vesakoiden raivauksia tehdään liikenneonnettomuuksien ehkäisemiseksi. Etenkin kaarteissa, risteyksissä ja suojateiden lähellä näkyvyys on muutoinkin tarpeen pitää riittävänä. Niitoilla ja vesakonraivauksilla tieympäristö saadaan pidettyä selkeänä”, teiden kunnossapidon asiantuntija Mika Terhelä Väylävirastosta kertoo.

Valta- ja kantateiden tienvarret niitetään pääsääntöisesti kahteen kertaan. Ensimmäinen niitto tapahtuu kesäkuun puolenvälin jälkeen, jolloin niitto ulottuu vain kahden metrin etäisyydelle tien reunasta. Toiseen kertaan nämä kohteet niitetään ennen elokuun loppua, jolloin niitto ulottuu 4–6 metrin päähän tien reunasta. Muiden teiden varsien niitto ajoittuu pääosin loppukesälle.

Tienvarsivesakoita raivataan koneellisesti kesäkuun puolenvälin ja syyskuun lopun välisenä aikana. Raivausleveydet ovat pääteillä 10–12 metriä ja muilla teillä 6 metriä. Vesakko raivataan pääsääntöisesti joka kolmas vuosi, mutta hirvivaara-alueilla joka toinen vuosi.

Maanteiden liittymissä vesakkoa raivataan näkemäalueilta tarvittaessa. Yksityisten teiden liittymänäkemistä maantielle vastaa niitto- ja vesakonraivaustöiden osalta liittyvän tien pitäjä eli tiekunta tai yksittäinen kiinteistö.

Väylävirasto toivoo autoilijoiden ja muiden tiellä liikkuvien ottavan huomioon teiden pientareilla ja sivuojien luiskissa liikkuvat työkoneet, ennakoimaan työkoneiden kulkua ja tarvittaessa hiljentämään vauhtia vaaratilanteiden välttämiseksi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito