Tilakauppa lisääntyi viime vuonna reippaasti, eniten kauppoja tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla

Metsähehtaarin keskihinta nousi vajaan prosentin edellisvuodesta, Maanmittauslaitos kertoo.

Metsätilakaupan kasvu jatkui viime vuonna, Maanmittauslaitokselta kerrotaan. Yli kahden hehtaarin tiloja myytiin yhteensä lähes 4 700 kappaletta, mikä on liki neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna.

Eniten myytiin yli 10 hehtaarin tiloja, liki 2 800 kappaletta. 5–10 hehtaarin tiloja myytiin runsaat 1 000 kappaletta ja 2–5 hehtaarin tiloja runsaat 800 kappaletta.

Metsätilakauppojen mediaanihinta oli 2 900 euroa hehtaarilta. Keskihinta nousi vajaan prosentin vuoteen 2018 verrattuna.

”Vaikka hinnanmuutos on vähäinen koko maan tasolla, maakunnittainen vaihtelu on vuosien välillä suurta”, kertoo johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitokselta.

Varsinais-Suomessa keskihinta nousi 16 prosenttia, mutta Kanta-Hämeessä laski 18 prosenttia. Kalleinta metsä oli Uudellamaalla, keskimäärin 5 300 euroa hehtaarilta, ja halvinta Lapissa, 880 euroa hehtaarilta

Eniten kauppoja tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla, 727 kappaletta.

Kaikkiaan viime vuonna 64 300 kiinteistökauppaa. Se kolme prosenttia edellisvuotista enemmän ja suurin määrä vuoden 2011 jälkeen

Lisää aiheesta: Tilastotietoa kiinteistökaupoista

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut