Tukin vahva kysyntä nosti kantorahatulot viime vuonna huipputasolle

Yksityismetsänomistajien bruttokantorahatulot kohosivat viidenneksen edellisvuodesta.

Viime vuonna bruttokantorahatuloa kertyi yhteensä 2,7 miljardia euroa. Se on 500 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna, reaalisesti nousua kertyi 15 prosenttia, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo.

Tulot ovat tällä vuosituhannella olleet korkeammat vain vuosina 2007 ja 2018.

Yksityismetsänomistajien tulot kasvoivat 21 prosenttia 2,3 miljardiin euroon. Valtion ja metsäteollisuuden puukauppatulot sen sijaan laskivat 6 prosenttia. Maakunnista eniten tuloja saatiin Pohjois-Savossa, liki 280 miljoonaa euroa.

Kuusi jyrää

Nousu selittyy lähinnä tukkipuiden korjuun lisääntymisellä, mutta myös pystykauppahintojen nousulla. Tukkien korjuu lisääntyi 17 prosenttia, kuitupuun 9 prosenttia.

Eniten tuloja saatiin edelleen kuusesta. Sen osuus kantorahatuloista oli 46 prosenttia, mikä on 2 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisvuonna. Kuusen merkitys korostuu eteläisessä Suomessa, pohjoisessa mänty on tärkein puulaji. Siellä sen osuus kantorahatuloista on 54–76 prosenttia.

Luken ennakkoarvion mukaan nettokantorahatuloja kertyi 2,4 miljardia euroa. Siitä yksityismetsien osuus oli 2,1 miljardia euroa. Lopulliset tiedot nettotuloista saadaan syksyllä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut