Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat ovat kehittäneet uuden menetelmän, jonka avulla yksittäiset puulajit voidaan tunnistaa ilmasta aiempaa tarkemmin ja nopeammin.
Menetelmä hyödyntää monikanavaista laserkeilausta ja syväoppimista, ja sen odotetaan parantavan sekä metsätalouden tuottavuutta että luonnon monimuotoisuuden seurantaa.
Yhdeksän puulajin – männyn, koivun, kuusen, haavan, pihlajan, lepän, tammen, lehmuksen ja vaahteran – tunnistus onnistui tiheästä laserkeilausaineistosta 92 prosentin tarkkuudella. Tunnistustarkkuus parani myös harvemmassa aineistossa.
”Monikanavaisen laserkeilauksen puulajitulkinnan tarkkuus on lähellä ilmakuvien tarkkuutta, ja kone- ja syväoppimismenetelmillä tarkkuutta pystytään parantamaan”, kertoo professori Markus Holopainen Helsingin yliopistosta tiedotteessa.
Maanmittauslaitoksen vanhemman tutkijan Josef Taherin mukaan uusi menetelmä mahdollistaa erityisesti monimuotoisuuden ja uudistumisen kannalta keskeisten pienten puiden ja lehtipuulajien tunnistamisen aiempaa paremmin.
”Tulokset kannustavat kehittämään menetelmää eteenpäin ja tarjoavat mahdollisuuksia skaalata puulajien tunnistusta valtakunnallisesti”, Taher toteaa.
Metsätalouden ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteet edellyttävät entistä tarkempaa tietoa metsien rakenteesta ja lajistosta. Tarkempi puulajitieto auttaa tekemään päätöksiä tiedon pohjalta.
”Taloutta, monimuotoisuutta ja hiilitasetta tulisi tarkastella samanaikaisesti. Puulajitiedon tarkentaminen on yksi tapa päästä entistä parempaan päätöksentekoon”, Markus Holopainen sanoo.
Lue myös
Luke: Vähäluminen talvi vähensi hirvi- ja lumituhoja
Uusi mäntyjen kasvitauti rantautui Suomeen
Tutkimus: Tekoäly tunnistaa ilmakuvista haapapuut
Kokeilunhaluinen valitsee erikoispuulajin, ”Aika harva ilmoittaa epätavallisemman puulajivalinnan syyksi ilmastonmuutoksen”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään