Tutkija haluaa lisää mäntyä ja koivua

Antti Asikaisen mukaan tärkeätä on, että metsiä ylipäätään hoidetaan.

Suomalainen metsätalous on muun muassa ilmastonmuutoksen takia isojen haasteiden edessä. Luonnonvarakeskuksen tutkimusylijohtaja Antti Asikaisen mukaan metsänomistajan kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi puulajivalintaan.

”Ilmastonmuutoksen takia kuusen osuutta ei pitäisi lisätä, vaan pitäisi saada enemmän koivua ja mäntyä. Männyllä ja koivulla parempi sietokykyä myrskytuhoja vastaan, mänty kestää myös kuivuutta”, Asikainen totesi Metsäyhdistyksen toimittajaswebinaarissa.

Lisäksi pitänee pohtia uusien puulajien tuontia. Yksi vaihtoehto on esimerkiksi douglaskuusi.

Lisää haasteita tuo olosuhteiden muutos. Ilmastonmuutoksen takia korjuuolot muuttuvat yhä suuremmassa osassa maata kesäisiksi, mikä vaatii korjuukaluston kehittämistä. Koneista toivotaan ratkaisua ja apua myös metsätöiden tekoon, mikäli alan työvoiman saanti vaikeutuu, Asikainen muistutti.

Webinaarissa puntaroitiin myös jatkuvan ja jaksollisen metsänkasvatuksen etuja ja haittoja.

”Tärkeätä ei ole mielestäni se, miten metsiä hoidetaan, vaan se, että niitä ylipäätään hoidetaan”, Asikainen totesi. Hän viittasi Yhdysvaltojen länsirannikon tilanteeseen, jossa iso osa metsiä rajattiin 90-luvulla talouskäytön ulkopuolelle. Alueen tuoreet metsäpalot eivät suojelulla yksin selity, mutta suojelualueiden isot puumäärät ovat paloihin vaikuttaneet.

Kommentit (1)

  1. Edustamani yhteismetsä on vuodesta 2011 lähtien aloittanut systemaattisen menetelmän, jossa meidän yleensä erittäin kivisille lähinnä MT-pohjille suoritetaan hakkuuta seuraavana vuonna männyn kylvö äestyksen yhteydessä. Seuraavana vuonna istutetaan sekaan n 1000 kuusta/ha.

    Systeemi on tuottanut useimmiten hyviä sekametsän aihioita. Joskus mänty ei ole kuitenkaan itänyt hyvin, jolloin kuusi on paikannut tilannetta. Joskus ollaan istutettu kuusta liian karuun kohtaan, mutta ei siitä männyille ole haittaa.

    Hirvitilanteesta johtuen koivusekoituksen mukaan tulo on sattumanvaraista.

    Myös pelkille kuusen istutusaloille on syntynyt joskus hyvin mäntyä. Kummallista on, että ne syödään joillakin kuvioilla, mutta toisilla taas kasvavat rauhassa kuusten tahdissa.

Metsänhoito Metsänhoito