UPM kaavailee supistuksia – Saksassa suljetaan paperikone

Tuotanto Plattlingin tehtaalla jatkuu kuitenkin kahdella muulla koneella.

UPM jatkaa paperikapasiteettinsa leikkauksia. Yhtiö suunnittelee sulkevansa yhden paperikoneen Saksassa Baijerissa Plattlingin tehtaalla. Sulkeminen vähentäisi päällystetyn mekaanisen paperin kapasiteettia Euroopassa 155 000 tonnilla. Tuotannon kaavaillaan kuitenkin jatkuvan Plattlingin kahdella muulla paperikoneella.

Sulkeminen koskee noin 160 työntekijää, yt-neuvotelut alkavat huhtikuussa.

Yhtiö on vastannut paperimarkkinoiden kutistumiseen vähentämällä kapasiteettia valikoivasti.

”Näin jatkamme myös tulevaisuudessa. Tänään ilmoitettu suunniteltu sulkeminen noudattaa tätä linjaa: keskitymme ylläpitämään uudenaikaisimmat ja kilpailukykyisimmät koneemme”, sanoo Winfried Schaur, UPM Communication Papersin liiketoimintajohtaja.

Yhtiöstä kerrotaan, että sen Euroopassa sijaitsevista päällystetyn mekaanisen paperin koneista suljettavalla Plattlingin paperikoneella on alhaisin kapasiteetti ja korkein tekninen ikä.

Graafisia papereita valmistavan Plattlingin tehtaan vuosikapasiteetti on 785 000 tonnia. Tehdas työllistää noin 590 henkilöä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat