UPM:n Pesonen harmittelee veroja ja palkkoja

Kaipolan tehtaan sulkeminen on isku myös koko yhteiskunnalle, UPM:n toimitusjohtaja muistuttaa.

Ulkoisten kustannusten osuus ja verorasitus on käynyt Suomessa ylivoimaiseksi, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen perustelee Kaipolan tehtaan sulkemissuunnitelmia avoimessa kirjeessä.

Pesonen vertaa verorasitusta ja palkkatasoa kilpailijamaihin: Paperiteollisuuden sähkövero on Suomessa neljä kertaa korkeampi kuin Ruotsissa.  Työntekijöiden tulotaso on 30 prosenttia korkeampi kuin Saksassa vastaavaa tuotetta tekevissä tehtaissa.

Lisäksi esimerkiksi liikenteen dieselveroa korotetaan jokaisella hallituskaudella, vaikka tiedetään, että 80 prosenttia kulutuksesta on raskaassa liikenteessä, esimerkiksi puun tai tavaran kuljetuksessa. Kuidun hankintaketjuun kertyy verorasitusta ja polttoainekustannuksia enemmän kuin kilpailijamaissa.

Pesonen muistuttaa, että tehtaan sulkeminen on suuri isku paitsi työntekijöille ja alueelle, mutta myös koko yhteiskunnalle. Kaipolan vajaan 400 miljoonan euron vuosittaisesta liikevaihdosta noin 80 prosenttia jää lisäarvona Suomen kansantalouteen.

Pesonen perääkin pohdintaa siitä, millaisella politiikalla Suomessa voidaan tulevaisuudessa mahdollistaa kannattava teollinen toiminta ja uusinvestoinnit.

Kommentit (1)

  1. Pesosen 7 miljoonan palkka olisi normaalissa yritystoiminnassa iso ongelma.

Puukauppa Puukauppa