Uusi kuusentaimi hidastaa juurikäävän etenemistä

Tapion ja Fin Forelian yhteistyönä kehitettyjä taimia toimitetaan jo kevään istutuksiin.

Tapio on kehittänyt uudenlaisen kuusentaimen, jossa juurikääpä leviää hitaammin. Uusi taimi on ristitty Taimisankariksi, ja ensimmäiset toimitetaan jo tämän kevään istutuksiin.

Kehitystyön taustalla on tieto siitä, että tietyillä kuusialkuperillä esiintyy vastustuskykyä juurikääpää vastaan. Tapion siemenviljelmiltä löytyi kuusenklooneja, joiden jälkeläisillä tämä ominaisuus on. Nyt näiden kloonien jälkeläisistä on tuotettu taimia, joissa juurikääpä etenee hitaammin. Geeni ei kuitenkaan estä infektiota.

Tapion kehittämissä taimissa juurikääpä etenee 27 prosenttia hitaammin. Tämä tuo metsänomistajille merkittävää taloudellista hyötyä, yhtiöstä kerrotaan.

”Taimisankari-taimia kannattaa istuttaa etenkin sellaisille kasvupaikoille, joissa on suuri tyvilahon riski, mutta joille ei ole mahdollisuutta esimerkiksi hirvituhojen takia istuttaa muita puulajeja”, kertoo kehittämispäällikkö Juha Ruuska Tapiosta tiedotteessa.

Tapion yhteistyökumppanina toimii taimitarha Fin Forelia. Sen mukaan taimia tuotetaan sitä mukaa lisää, kun siemeniä saadaan.

”Kuusilla hyvät siemenvuodet vaihtelevat, joten varmuutta ei joka vuosi taimien saatavuudesta ole”, sanoo Fin Forelian toimitusjohtaja Timo Salminen.

Metsälehti kuuluu Tapio-konserniin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito