Uusi työkalu hakkuun vaikutusten arviointiin

Luonnonvarakeskus kehittää Metsämittaria, jonka avulla voidaan tarkastella, millaisia muutoksia metsässä puunkäytön seurauksena syntyy.

Luonnonvarakeskus kehittää yhteistyökumppaneidensa kanssa uutta Metsämittari-palvelua. Se on pitkäaikaisiin aineistoihin ja mallien avulla laskettuihin skenaarioihin perustuva verkkotyökalu, jonka avulla voidaan tarkastella, millaisia muutoksia metsässä puunkäytön seurauksena syntyy.

Metsämittarin avulla voidaan esimerkiksi hakkuita kohdentaa kustannustehokkaasti niin, että myös metsän muut hyödyt eli ekosysteemipalvelut huomioidaan.

”Luonnontuotteiden suunnitelmallisella hyödyntämisellä voitaisiin metsätilojen kannattavuutta nostaa. Luonnontuotteista on mahdollista saada merkittäviä tuloja puuntuotannon rinnalle”, professori Anne Tolvanen Lukesta kertoo.

Suomessa on tarkoitus lisätä hakkuita 15 miljoonalla kuutiolla seuraavan 10 vuoden aikana. Uusi palvelu auttaa myös arvioimaan, millaisia vaikutuksia lisäyksellä on.

”Näiden tavoitteiden rinnalla on syytä huomioida myös metsän muut tuotteet sekä luonnon monimuotoisuus, jotta metsien käyttö olisi kestävää. Hankkeessamme keräämme tietoa, mihin metsän eri käyttötavat vaikuttavat, ovatko ne ristiriidassa vai tukevatko ne toisiaan. Metsä voi hyvin, kun se tuottaa monipuolisesti eri ekosysteemipalveluita”, Tolvanen toteaa.

Metsämittari on osa vuoteen 2019 kestävää Uusia tuotteita metsästä -hanketta, jossa nettisovelluksen lisäksi tuotetaan käytännön tietoa, suunnitelmia ja koulutusta metsäammattilaisille ja metsänomistajille erityisesti Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Mittaria ovat rakentamassa Luken kanssa Lapin ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto ja Suomen metsäkeskus.

METSÄLEHTI

Metsänhoito Metsänhoito