Metsäteollisuus: Luotamme metsänomistajan harkintakykyyn

Metsäteollisuus ry kertoo tukevansa hallituksen tuoretta linjausta metsävaratiedon julkisuudesta. Myös Suomen metsäkeskus pitää avoimuutta hyödyllisenä.

Metsäteollisuus ry kertoo tukevansa hallituksen tuoretta linjausta metsävaratiedon julkisuudesta. Linjauksen mukaan kuviomuotoiset metsävaratiedot luovutettaisiin pyynnöstä palveluntarjoajille, ellei maanomistaja ole luovuttamista kieltänyt. Ns. hilatietojen luovuttamiseen lupaa ei sen sijaan tarvita.

Kuviotiedot ovat teollisuudelle ja palveluiden tarjoajille tärkeitä, sillä ne muodostavat yhteisen kielen metsänomistajien kanssa ja luovat näin perustan puukaupan ja metsäpalvelusopimuksen tekemiseen. Kuviotiedon avulla voidaan myös kohdentaa palveluiden tarjontaa kustannustehokkaasti, Metsäteollisuus korostaa.

”Luotamme metsänomistajan harkintakykyyn metsävaratiedon avoimuudessa. Uskomme vahvasti siihen, että metsänomistajat arvostavat heille kehitettyä, ilmaista sekä metsänomistuksen riskiä vähentävää Metsään.fi-järjestelmää”, Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo toteaa.

Hän muistuttaa, että kuviopohjaisella Metsään.fi-palvelulla on hoidettu esimerkiksi metsäsertifioinnin vaatimus metsäsuunnitelmasta.

”Metsään.fi-palvelun kuviotieto on jatkossa myös merkittävä osa sähköistä puukauppaa eli oivallinen sijoitus tulevaisuuteen”, Salo sanoo.

Myös Suomen metsäkeskuksessa pidetään kuviotietojen avoimuutta tärkeänä niin metsänomistajan kuin koko alankin kannalta.

”Uskon, että olisi metsänomistajan etu, jos myös kuviotieto olisi käytettävissä mahdollisimman avoimesti. Kuviotieto on metsänomistajien ja alan toimijoiden yhteinen kieli, jota kaikki ymmärtävät. Sen äärellä on helppo keskustella oman metsätilan asioista ja tehdä päätöksiä. Hilatieto on teknistä numerotietoa, joka vaatii tulkintaa ja jalostamista”, palvelupäällikkö Jorma Jyrkilä Metsäkeskuksesta kertoo.

METSÄLEHTI

Puukauppa Puukauppa

Kuvat