Uusi vieraslaji uhkaa jalavia, jalavanhankapistiäinen löydetty ensi kertaa Suomesta

Pistiäisen toukat syövät jalavan lehtiä ja altistavat puut tuholaisille.

Jalavanhankapistiäinen on 6-7 millimetrin mittainen ja väriltään musta. Tämä yksilö löytyi Espoosta. Kuva Marko Mutanen
Jalavanhankapistiäinen on 6-7 millimetrin mittainen ja väriltään musta. Tämä yksilö löytyi Espoosta. Kuva Marko Mutanen

Suomesta on löydetty uusi haitallinen vieraslaji. Jalavanhankipistiäiseksi nimetyn hyönteisen (Aproceros leucopoda) toukat syövät jalavan lehtiä, ja riekaleiksi syödyt lehdet altistavat puun tuholaisille. Tämä hidastaa kasvua, ja lopulta puut voivat tuhoutua.

Oulun yliopiston professori Marko Mutanen löysi pistiäisen kesäkuun alussa Espoosta. Hän arvelee, että pistiäinen on lentänyt Suomeen Virosta. Lajin leviäminen etenee noin 100 kilometriä vuodessa.

”Koska sitä pari vuotta sitten on löytynyt Virosta, arvelin, että se voisi jo olla Suomessa. Espoonkartanossa on paljon jalavia, ja arvaukseni osui oikeaan, sillä löysin lajin aikuisen yksilön haavimalla jalavametsän pohjakasvillisuutta”, Mutanen kertoo tiedotteessa.

Oulun yliopiston professori Marko Mutanen tarkastelee jalavanlehtiä. Hän on löytänyt uusia vieraslajeja Suomesta, tällä kertaa jalavalle haitallisen jalavanhankapistiäisen, jonka toukka syö selvän siksak-kuvion jalavapuiden lehtiin. Kuva Oulun yliopisto.

Jalavanhankapistiäinen lisääntyy suvuttomasti ja muodostaa useita sukupolvia vuodessa. Näin ollen se runsastuu nopeasti, mikä tekee torjunnasta vaikeaa. Tulokaslajille ei ole myöskään luontaisia vihollisia, mikä nopeuttaa runsastumista.

Euroopassa jalavanhankapistiäinen on tuhonnut kokonaisia jalavametsiä. Se todennäköisesti edesauttaa myös jalavansurman leviämistä. Jalavansurma on sienitauti, joka on tappanut Euroopassa jalavia laajasti.

Mutasen mukaan odotettavissa on, että jalavanhankapistiäinen jatkaa leviämistään Suomen jalavapuistoissa ja luonnonmetsissä.

Alun perin pistiäinen on lähtöisin Kiinasta ja Japanista. Aikuinen pistäinen on 6–7 millimetrin mittainen ja väriltään musta, parisenttiset toukat ovat vihreitä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito