Puupohjaisten innovaatioiden mahdollisuudet nähdään merkittävinä, mutta niiden toteutuminen vaatii tukea.
Näin voi tiivistää Venla Walliuksen tuoreen väitöstyön sanoman. Wallius väittelee Jyväskylän yliopistossa yritysten ympäristöjohtamisesta aiheenaan erilaisten toimijoiden näkemykset puupohjaisista innovaatioista ja niiden mahdollisuuksista osana kestävyyssiirtymää.
Tutkimuksen mukaan useat sidosryhmät näkevät puupohjaisilla innovaatioilla olevan monia mahdollisuuksia kestävyyssiirtymän edistämisessä, mutta potentiaalin toteutuminen edellyttää lisää investointeja, tutkimusta, läpileikkaavaa yhteistyötä toimijoiden välillä, viestintää sekä poliittista tukea.
”Lisäksi on tärkeää tunnistaa, etteivät puupohjaiset innovaatiot yksinään voi ratkaista aikamme kestävyysongelmia, vaan kestävyysmurros edellyttää myös laajempia systeemisiä muutoksia”, Wallius toteaa.
Walliuksen väitöstutkimus tarjoaa uusia, poikkitieteellisiä tulokulmia metsien, metsäresurssien ja puupohjaisten innovaatioiden kokonaisvaltaiseen tarkasteluun osana kestävyyssiirtymää. Työ painottaa erityisesti erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden ja sidosryhmien näkökulmia, joita on aiemmin tutkittu melko vähän.
”Työn tuloksia voidaan hyödyntää puupohjaisten innovaatioiden kehittämisessä ja levittämisessä sekä niihin liittyvän päätöksenteon tukena. Tutkimuksen maantieteellinen painopiste on Suomessa, mutta tulokset ovat sovellettavissa myös muille alueille”, Wallius sanoo.
KTM Venla Walliuksen yritysten ympäristöjohtamisen väitöskirja ”Wood-based innovations in the sustainability transition: stakeholder perspectives“ tarkastetaan ensi perjantaina Jyväskylän yliopistossa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään