Valkohäntäpeurojen määrä tuplaantunut

Luonnonvarakeskus ja riistakeskus kehittävät kannanseurantajärjestelmää valkohäntäpeuralle.

Valkohäntäpeurojen määrä on Luonnonvarakeskuksen mukaan kaksinkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Viime vuoden jahdin jälkeen maassamme arvioitiin olevan noin 70 000 valkohäntäpeuraa.

Peurakolareita sattuu vuosittain jo yli 3 000. Suuren kannan uskotaan myös lisäävän puutiaisen levittämien tautien yleisyyttä.

Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus kehittävät yhdessä kannanseurantajärjestelmää valkohäntäpeuralle. Lukessa työtä johtaa erikoistutkija Jyrki Pusenius.

”Valkohäntäpeuralle tarvitaan tavoitteellista kannanhoitoa, ja sen toteuttaminen vaatii kattavaa ja luotettavaa tietoa”, hän toteaa Luonnonvarakeskuksen artikkelissa.

Ilmaston lämpeneminen on parantanut 1930-luvulla Suomeen istutetun valkohäntäpeuran elinolosuhteita, ja talviruokinnan avulla kanta säilyy hyvävoimaisena. Lisäksi valkohäntäpeuraa metsästetään vähän sen kannan kokoon ja vasatuottoon nähden.

”Peurasaalis oli viime metsästyskaudella yli 26 000 yksilöä, mutta kanta näyttää kasvavan yhä”, Pusenius arvioi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat