Varastojen täyttyminen ja kelirikko jarruttavat korjuuta, töitä on keskeytetty joka viidennessä yrityksessä

Polttoaineen saannissa ei ole ollut suuria ongelmia, Koneyrittäjien kyselystä selviää.

Koneyrittäjät ry on selvittänyt poliittisten lakkojen vaikutusta koneyritysten toimintaan. Pääsiäisen aikaan tehdyn kyselyn mukaan lakoilla on ollut vaikutusta lähes kolmannekseen vastaajista. Vastaajista 16 prosenttia kertoi, että työt ovat keskeytyneet lakon takia. Suurin osa – 70 prosenttia – kuitenkin ilmoitti, ettei lakoilla ole ollut suoria vaikutuksia toimintaan.

Eniten lakon vaikutukset tuntuvat puunkorjuussa. Asiakkaiden tuotevarastot ovat täyttyneet, joten puunkorjuuta on pitänyt rajoittaa. Töitä on keskeytetty joka viidennessä yrityksessä.

Korjuun rajoituksiin vaikuttavat myös kelirikot. Vastanneista yrityksistä joka kuudes kertoi, että heillä on jo kelirikkorajoituksia päällä. Useimmissa yrityksissä kelirikkorajoitukset alkavat tällä tai ensi viikolla. Niiden odotetaan kestävän neljä viikkoa.

Polttoainetta riittänyt

Polttoaineen saannissa ei ole ollut suuria ongelmia. Kyselyyn vastanneista 15 prosenttia kertoi vähäisistä ongelmista, kun 84 prosenttia ilmoitti, ettei ongelmia polttoaineen saatavuudessa ole ollut.

Lakkojen pitkittyminen voi kuitenkin muuttaa tilannetta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa