Vesillä yhä noin sata höyryalusta

Suomalaisista höyrylaivoista suuri osa on palvellut metsäteollisuutta joko puun tai tuotteiden kuljetuksessa.

Höyrylaivaperinteen ylläpitäjät juhlivat tänään Höyrypursiseuran 50-vuotista taivalta julkistamalla historiateoksen Höyrylaivojen Suomi. Tilaisuus pidettiin satamajäänmurtaja Tursolla Helsingissä.

Valtaosan uudesta kirjasta on kirjoittanut tietokirjailija ja metsänhoitaja Esko Pakkanen.

Suomen Höyrypursiseura perustettiin vuonna 1968 alan harrastajien yhteenliittymäksi, mutta perustajajäsenillä ja heidän aluksillaan oli vankat juuret metsäteollisuudessa.

Esko Pakkanen arvioi, että Suomessa on ollut kaikkiaan nelisen tuhatta höyryalusta, joista vähintäänkin puolet on palvellut joko puun tai metsäteollisuuden tuotteiden kuljettamisessa.

Nykyään aluksia tunnetaan 108, joista valtaosa on kesäisin vesillä. Niitä voi ihailla regatassa, joka alkaa Lappeenrannasta 6. heinäkuuta ja jatkuu viikkoa myöhemmin Savonlinnassa.

50-vuotiaan yhdistyksen toiminta on vilkasta, ja mukaan on tullut uusia jäseniä.

”Jopa uusia aluksia tehdään, kattiloita on hyvin saatavilla. Tämä on kasvava ala”, sanoo Pakkanen.

Ruotsissa vietetään tänä vuonna höyrylaivan 200-vuotisjuhlaa. Meillä höyryalusten historia on 15 vuotta nuorempi. Sen aloitti 1833 siipiratashinaaja Ilmarinen, jonka sahapatruuna Nils Ludvig Arppe rakennutti yhdessä toisen sahamiehen J.F. Hackmanin kanssa.

Esko Pakkasen mukaan Suomessa on ollut kaikkiaan nelisen tuhatta höyryalusta.

Korjattu 18.6. regatan alkamispäivä ja -paikka.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Blogit ja Kolumnit

Keskustelut

Kuvat