Viime vuonna ennätyshakkuut ja ennätyspoistuma

Hakkuut ylittivät monessa maakunnassa hakkuumahdollisuusarvion, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan.

Suomessa hakattiin viime vuonna puuta 70 miljoonaa kuutiota, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kerrotaan. Hakkuumäärä nousi edellisvuodesta kolme prosenttia.

Teollisuuden käyttöön puuta korjattiin noin 62 miljoonaa kuutiota ja energiakäyttöön runsaat 8 miljoonaa kuutiota.

Luonnonvarakeskuksen mukaan kestävä hakkuumäärä on tällä vuosikymmenellä vuosittain noin 80 miljoonaa kuutiota. Siitä hakattiin viime vuonna siis noin 87 prosenttia.

”Hakkuiden tasossa oli kuitenkin huomattavaa alueellista vaihtelua. Hakkuut ylittivät hakkuumahdollisuusarvion monessa Kaakkois-Suomen ja Hämeen maakunnassa. Kuusella käytön taso oli muita puulajeja korkeampi”, yliaktuaari Jukka Torvelainen Lukesta kertoo.

Myös puuston poistuma nousi viime vuonna uuteen ennätykseen, 86 miljoonaan kuutioon. Poistuma sisältää hakatun runkopuun lisäksi myös metsään jäävän hakkuutähteen runkopuun sekä luontaisesti kuolleen runkopuun. Koska uutta runkopuuta kasvoi noin 110 miljoonaa kuutiometriä, metsiemme puuston määrä lisääntyi viime vuonna ennätyspoistumasta huolimatta lähes 25 miljoonalla kuutiometrillä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa