Ylen ikimetsädokumentti suututti metsäalan

Yleisradion dokumenttia syytetään asenteelliseksi ja yksipuoliseksi.

Ylen joulunpyhinä televisiossa esittämä dokumentti suomalaisista ikimetsistä on saanut osan metsäväestä nousemaan takajaloilleen. Ohjelmaa on syytetty asenteellisuudesta, faktojen valikoivasta esittämisestä ja suomalaisen metsänhoidon saavutusten vähättelystä.

”Enpä ole sitten 70- ja 80-luvun YLEn Moskovan-kirjeenvaihtajien nähnyt asenteellisempaa juttua kuin juuri päättynyt Suomalaiset ikimetsät -ohjelma! Todellinen rimanalitus!” kirjoitti Metsähallituksen entinen puheenjohtaja Esa Härmälä Twitterissä.

”Dokumentin – myös Yleisradion esittämän – tulisi kaiketi kuvata todellisuutta. Tänään YleTV1:n Ikimetsä-dokkarissa leimusi niin vahvasti tekijöidensä kapea agenda, että moni-ilmeinen todellisuus oli jätetty pois pilaamasta tarinaa. Surullista. Kehno esitys”, tuomitsi puolestaan Metsäteollisuus ry:n viestintäjohtaja Mika Mäkinen.

”Ohjelmahan oli kuin kymmenvuotiaan lapsen luontokirjoitus, jossa upeat metsämme saivat romanttista huomiota, mutta taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys unohtuivat. Eli kertoi tekijästään enemmän kuin aiheesta”, totesi Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jarkko Hantula.

”Metsälajien uhanalaisuusindeksi on laskenut 0,2 prosenttiin. Suomessa on puolet koko EU:n tiukasti suojelluista metsistä. Yksityismetsien avohakkuun keskikoko on kahden jalkapallokentän ala ja päätehakkuiden kokonaisala vuosittain on 0,8 prosenttia metsäalasta”, muistutti puolestaan MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola samaten Twitterissä.

Toki dokumentti keräsi myös kiitosta varsinkin luonnonsuojeluväeltä.

”Suomalainen ikimetsä” Hei te jotka ette äsken nähneet tätä ohjelmaa. Suosittelen lämpimästi että katsotte Areenasta. On suorastaan upea ja siitä selviää mitä meidän on tehtävä juuri nyt!” kirjoitti Twitterissä esimerkiksi kokoomuksen entinen kansanedustaja Pertti Salolainen.

Kommentit (4)

  1. Metsäkupsa

    Elämme kait sitä totuuden jälkeistä aikaa. 500 vuotiasta metsää ei ole tainnut aikoihin olla eteläisessä suomessa minun tietämykseni mukaan. Viidessä vuodessa mustikkakin palokarrelle oli tullut ohjelmassa ja yhtä aurattua aukkoraiskiota vastaan tuli ikimetsiä samotessa, joten ei voinnut metsässä rauhoittua.

  2. Maailma on muuttunut, vihreä populismi voimissaan. Kaikki mikä TV:stä tulee, ei ole totta.

  3. Asenteellinen ei hyvä.

  4. Yksi syy historiasta tulee ottaa huomioon kun ihmetellään ikimetsien vähyyttä . 1800 luvulla harsittiin lähes kaikki suomen
    metsät poltto-, terva- ja rakennuspuiksi. Jäjelle jäivät aakeet laakeet maisemat. Nyt metsää on enemmän kuin koskaan.

Metsänhoito Metsänhoito