Yrityskauppa toteutui, Yaran valikoima täydentyy Ecolanin kierrätyslannoitteilla

Ecolanin liiketoiminta yhdistetään osaksi Yara Suomen toimintaa.

Lannoitevalmistaja Yara kertoi heinäkuun alussa ostavansa kierrätyslannoitteita valmistavan Ecolanin. Nyt kauppa on toteutunut ja Ecolan siirtynyt Yaran omistukseen, yhtiöstä kerrotaan.

Kaupan seurauksena Ecolanin henkilöstö siirtyy Yaran palvelukseen ja liiketoiminta tullaan yhdistämään osaksi Yara Suomi Oy:n toimintaa.

Yaran maa- ja metsätalouden tuotevalikoima ja osaaminen täydentyvät kaupan myötä entisestään kierrätys- ja luomulannoitteiden osalta. Ecolan on jalostanut teollisuuden sivuvirroista tuotteita metsä- ja maatalouteen sekä maa- ja ympäristörakentamiseen.

”Yara on tutkinut ja kehittänyt kierrätyslannoitteita Suomessa jo usean vuoden ajan. Jatkamme kierrätysravinneratkaisujen kehittämistä kiertotalouden edistämiseksi ja Ecolanin hankinta vahvistaa tätä työtä”, Yaran erikoistuotteiden johtaja Timo Räsänen kertoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito