Ladataan...
Seurakunnat pehmentävät metsiensä käyttöä – ”Avohakkuu on ekologista syntiä”
Metsien rooli seurakuntien taloudessa vaihtelee.
Tilaajille
Metsien rooli seurakuntien taloudessa vaihtelee.
Metsänhoito
Tarkoittaa siis sitä, että kirkkohallituksen arvostus verotuloihin ja viljelyn tuloihin eivät ole läheskään saman arvoisia. Omaisuutta olisi, mutta sitä ei ideologian takia haluta hyödyntää. Kirkon jäsenellä on kyllä sille verolle muutakin käyttöä, kuin pönkittää aatemaailman tukemista.
Kirkkohan muutoin itse on täydellisesti pilannut paikkansa viestinviejänä.
Juuri oli juttu Jyväskylän seurakunnan metsänhakkuusta. Siinä tehtiin poimintahakkuu ikääntyneeseen kuusikkoon. Seurakunnan edustajat toivoivat, että tilalle kasvaisi koivua ja mäntyä. Sellaista ihmettä ei vielä tähän mennessä ole tapahtunut Suomessa.
Jos Jeesus ei tule tekemään ihmeitään, niin siellä alkaa kasvaa korkeintaan kitukasvuisia kuusentaimia. Jos niitäkään ja jätetyt puut voivat kuolla tai kaatua.
Turha näistä asioista on kirjoittaa, mutta pitää edellyttää, että yhteisestä omaisuudesta vastuussa olevat seuraavat tilanteen kehitystä. Koska todennäköisesti Jeesus ei tule muuttamaan Mutasen pappilan metsien kasvua, niin ottavat opikseen siitä mitä tulevat näkemään ja kiinteistöpäällikkö toteaa, että metsien hävittäminen jatkuvalla kasvatuksella on ”ekologista syntiä”.
Suosittelen kiinteistöpäällikön lukemaan Harsintajulkilausuman vuodelta 1948. Siinä ovat parhaat ammattilaiset kertoneet totuuden. Siitä ajasta kehitys on edennyt. Nyt meillä on erinomainen teknologia ja resurssit kasvattaa metsiämme. Taisi Jeesus puhua jostain, että ”leiviskää” pitää kasvattaa.
Epäilen, etteivät vastuussa olevat halua tunnustaa tehneensä virheitä. Toivoisinkin, että Metsälehti riippumattomana alkaisi systemaattisen seurannan yhteiskunnan metsien käsittelyn seurauksista. Esimerkkinä sekä Jyväskylän kaupungin että seurakunnan metsät.
Monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen torjunta on mahdollista yhdistää, mutta kaikkia tavoitteita ei voida maksimoida samanaikaisesti tietyllä rajatulla metsäalueella, vaan joudutaan tekemään valintoja. Paras yhdistelmä hyötyjä saavutetaan, kun jokaisen metsikkökuvion kohdalla mietitään mikä on kuvion hoidon päätavoite: monimuotoisuus vai puuntuotanto. Mahdollisimman korkea puuntuotanto on aika lailla yhtenevä ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa.
Jotkut painottavat hiilivarastojen säästämistä (eikä hiilinieluja), ja se onkin järkevää jos metsässä on paksu turvekerros, mutta ei yleensä muissa tapauksissa. Parasta tulosta ei saavuteta siirtymällä kaikkialla kategorisesti jatkuvapeitteiseen kasvatusmalliin, mutta turvemailla sitä kannattaa kokeilla.
Tämä olisi metsänhoitotieteen ja metsäekologian viesti metsänomistajille pähkinänkuoressa.
Timpalta erinomainen kirjoitus edellä. Herran toisen tulemisen varaan moni seurakuntapäättäjä talousasiat ulkoistanut. Joukossa tyhmyys tiivistyy, hurmoksen vallassa usein näitä päätöksiä tuntuvat tekevän ymmärtämättä lopputulosta.
”Avohakkuut ovat tuottaneet hyvinvointia Suomelle, mutta samalla ne ovat yksipuolistaneet luontoa siinä määrin, että puhuisin ekologisesta synnistä.”
Tällaiset mielipiteet ovat äärilaidan ympäristöpolitiikkaa, josta puuttuu metsäluonnon tuntemus ja ymmärrys sekä metsänhoitotaito.
Jos metsiä ei hoideta kunnolla ja uudisteta, niiden kasvu heikkenee ja samalla hiilen sidonta ja niistä tulee ryteikköisiä ja monien tuhojen vaivaamia.
Tämä on vastoin kirkkolakia (…omaisuutta tulee hoitaa hyvin…), seurakuntien hyvää talouden hoitoa ja maapallon ilmaston suojelutarpeita, joka vaatisi tehokkaita hiilinieluja, paljon nykyistä parempaa metsänhoitoa ja ihmisen tuhoamien n. 40 milj. km2:n uudelleen metsittämistä.
Tosin metsien kiertoaikaa voi hyvinkin taloudellisesti jatkaa jopa vuosikymmeniä, jos parhaiden valtapuiden hyvät elinolosuhteet turvataan riittävän ojituksen ja tehokkaan ja oikea-aikaisen harvennuksen keinoin.
Seurakuntien keskimääräinen puunmyynti on em. luvuilla surkea 129 €/ha/v, kun se voisi hyvällä hoidolla olla kolminkertainen. Metsien hoitamatta jättäminen ryteköitymään ja ränsistymään ei hyödytä ketään. Metsiä omistavat seurakunnat voivat syyttää itseään rahapulastaan.
Metsänhoitoa osaamattomat seurakunnat ovat olleet helppo aivopesukohde kaupunkien romanttisille yltiösuojelijoille, jotka syyllistävät tehokkaasti asiaa tuntemattomat luottamuselinten maallikot metsien käsittelystä.
Luontokadon suurimmat syylliset ovat kuusettuminen, lämpötilan nousu, saasteet ja kemikaaleista (mm. muovi) tuleva hormonihäirintä. Hyvässä hoidossa on helppo huolehtia myös lajiekotyyppien riittävästä esiintymisestä metsissä.
V-J Jalkanen sotkee sekaisin metsäluonnon tuntemuksen ja ymmärryksen ja puunkasvatusalueiden hoidon. Metsäluonto ja puunkasvatusalue ovat kaksi eri asiaa. Metsäluontoa voi osata ja ymmärtää osaamatta puunkasvatusalue hoidosta mitään.
No niin. Että kommentoinnissa heitetään kehiin Jeesus ja toinen tuleminen. Asia ja artikkeli koski metsiä eikä uskon sisältöä. Jos ei ole kunnon argumentteja eikä osaa pysyä asiassa niin on parempi jättää kokonaan kirjoittamatta.
Seurakuntien luottamushenkilöissä on samalla tavalla kuin kunnissa monen alan ihmisiä eikä heidän asiantuntemukseensa metsien suhteen vaikuta, kuinka merkittävä Jeesus heille on. Monet muut seikat kyllä vaikuttavat ja niin on kaikkialla missä luottamushenkilöt toimivat.
Onko avohakkuu haitallista metsien käytön kestävyydelle? Tässä tulee muistaa ekologian lisäksi taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys.
Avohakkuu tuntuu rajulta toimenpiteeltä juuri siinä paikassa ja sillä hetkellä kun se tehdään. Laajemmalla maisematasolla ja pitemmällä aikavälillä tarkastellen kuva muuttuu. Maapallonlaajuisesti tarkastellen johtopäätös tulee entistä varmemmaksi: avohakkuu ja metsänuudistaminen on hyvin monessa tapauksessa metsävaroja lisäävä ja turvaava menettely.
Metsälehden lukijoiden kanssa laaditun yhteenvedon avohakkuista voi lukea blogistani.
https://metsanomistaja.blogspot.com/2022/10/miksi-avohakkuita-tarvitaan.html
Ahasverukselle vastaan, että otin kantaa Jyväskylän seurakunnan edustajien toiveeseen, että harvennettuun kuusikkoon alkaisi kasvaa koivuja ja mäntyjä, mikä on kyllä uskonasia, ei biologiaa. Siitä asiasta minulla on kyllä ihan riittävästi tietoa. On sekä omista että esimerkiksi Luken jatkuvan kasvatuksen tutkimusmetsästä, jossa uudet taimet olivat pelkästään kuusta. Varmemmaksi vakuudeksi kohdetta esitelleet Luken asiantuntijat kertoivat saman. Kuusikkoon syntyy vain kuusta. On myös havaintoja siitä, ettei aina edes kuusta, sillä sen itäminen edellyttää varsin kosteaa maastoa
Jeesus-vertauksella tarkoitin sitä, että pitää tapahtua ihme, jos luonnonlaki muuttuu. Toivoin, että asia tulee näin konkreettiseksi.
En ota kantaa millaista porukkaa missäkin seurakunnassa on, mutta Jyväskylän seurakunnan Mutasen metsien käsittely johtaa niiden taantumiseen ja lopulta ne on avohakattava ja uudistettava suurella vaivalla. Seurakunta menettää tällä systeemillä tuloja ja ilmasto hiilinieluja.
Kannattaa todella lukea tuo Harsintajulkilausuma. Vilpittömälle lukijalle asia selviää siitä.
Pauliina Kainulainen unohti mainita, että nimenomaan avohakkuukulttuuri on lisännyt hiilensidontaa rajusti. Kovin selväksi ei myöskään tule se, että intensiivisten hoitotoimien välttely (kivennäismailla) melko varmasti vaikeuttaa hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista.
Juuri kuten Reiskako kirjoitti, niin meillä metsissä olisi puuta merkittävästi vähemmän ellemme olisi hakanneet huonosti kasvia harsinta-, lue jatkuvan kasvatuksen, metsiä aukoiksi ja uudistaneet ne kunnollisilla taimilla laatumetsiksi. Metsämme myös kasvaisivat selvästi vähemmän.
En koskaan ole ymmärtänyt, sitä mitä pahaa hakkuuaukossa on. Aukothan kuuluvat metsän luontaiseen kiertoon ja vapauttavat maassa vuosikymmeniä piilleet kasvit pääsemään ulos sieltä pimeydestä ja kukkimaan ja hyödyttämään lukuisia hyönteisiä ja suurempia eläimiä.
Olen teettänyt lukuisia aukkoja, jotka kasvat koivua, kuusta, mäntyä tai sekametsää riippuen maapohjasta ´ja muista oloista. Mikä onkaan kauniimpi näky kuin nuori hoidettu taimikko. Siinä on metsän tulevaisuus.
Pauliinan ja kumppaneiden pitäisi liikkua silmät avoinna jollain hyvin hoidetulla metsätilalla ja nähdä oikea todellisuus. Ei tuijottaa juuri hakkuun jälkeistä tilannetta.
Ekologinen synti on vahva määrittely. Siinä on valitettavasti tuomitseva sävy. Kirkko asettuu näin jäsentensä yläpuolelle.
Perinteiset perhemetsänomistajat ovat mielestäni olleet vakaata kirkon ja kristillisten arvojen kannattajakuntaa. Heistä nyt monet kokevat itsensä ekologisen synnin leimaamina sottaisiksi ja syyllisiksi. Leimaaminen ja osoittelu on kohteelleen raskas taakka.
Eikös Raamatun mukaan Jeesus sanonut ”älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”.