Eränkäynnin myytit murtuvat

Hannu Räisänen testaa, pitävätkö kalastukseen ja metsästykseen liitetyt uskomukset paikkansa.

Hannu Räisänen on selvittänyt yli 50 erämyytin paikkansapitävyyden.  (Kuvaaja: Janne Ulvinen)
Hannu Räisänen on selvittänyt yli 50 erämyytin paikkansapitävyyden. (Kuvaaja: Janne Ulvinen)

Pukeudutko valkoiseen hirvikärpästen välttämiseksi? Vältätkö veneessä puhumista, etteivät kalat säiky? Turhaan, sanoo erätoimittaja ja -kirjailija Hannu Räisänen. Muun muassa nämä kaksi myyttiä murretaan Räisäsen hiljan ilmestyneessä Erämyytit-kirjassa.

Räisänen kertoo kiinnostuneensa erämyyteistä jo pikkupoikana. Kalareissujen ehdoton sääntö olla hiljaa veneessä kiehtoi. Myöhemmin ihmetytti, miksi puuveneet pitää tervata aikaisin keväällä. Kun Myytinmurtajat-sarja 2000-luvulla alkoi pyöriä televisiossa, Räisänen päätti ryhtyä selvittämään samassa hengessä erämyyttien paikkansapitävyyttä.

”Olen koulutukseltani insinööri ja työskennellyt tutkimustehtävissä parikymmentä vuotta. Olen aina pyrkinyt siihen, että jos jonkin asian pystyy mittaamaan, se pitää mitata”, Räisänen sanoo.

Tähän mennessä hän on selvittänyt yli 50 erämyytin paikkansapitävyyden. Erämyytit-kirjaan niistä mahtui 27. Yksi Räisäsen suosikeista on myytti, jonka mukaan muurahaiset rakentavat pesänsä aina kiven tai kannon eteläpuolelle.

”Pitää paikkansa. Kävin läpi sata muurahaispesää ja katsoin ilmansuunnan kompassin avulla. Reilusti yli puolet pesistä sijaitsi eteläpuolella.”

Sisäsyntyinen tarve uskoa

Erämyyttien syntytausta on usein hämärän peitossa. Esimerkiksi myytti, jonka mukaan puuvene pitää tervata aikaisin kesällä, on voinut syntyä aikana, jolloin oli elintärkeää päästä kalaan mahdollisimman aikaisin keväällä. Terva nimittäin kuivuu yhtä lailla keväällä, kesällä kuin syksylläkin.

Räisäsen mukaan ihmiset eivät aina miellä myyttejä myyteiksi. Niihin ei ehkä oikeasti uskota, mutta niitä noudatetaan siitä huolimatta.

”Ihmisillä on jonkinlainen sisäsyntyinen tarve uskoa tällaisiin asioihin. Siksi odotan hieman peloissani, millaista palautetta kirja saa. Jotkut varmasti suuttuvat.”

Räisänen on murtanut suuren osan kirjan myyteistä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös tosia ja mahdollisesti tosia myyttejä. Tällä hetkellä Räisäsellä on testattavana parikin erämyyttiä. Vinkkejä erämyyteistä hän ottaa mielellään vastaan osoitteeseen eramyytit@gmail.com.

Erämyytit on Metsälehteä kustantavan Metsäkustannus Oy:n julkaisema kirja.

Julkaistu Metsälehdessä 18/2017

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset