Luonnonvarakeskuksen (Luke) eläköityneen vanhemman tutkijan Michael M. Müllerin Metsätieteen aikakauskirjassa julkaistu kirjallisuustarkastelu, ”Miksi hömö- ja töyhtötiaiset ovat vähentyneet Suomessa, 2024” kyseenalaistaa ympäristötutkijoiden näkemykset hakkuiden vaikutuksesta hömö- ja töyhtötiaiskantojen taantumiseen.
Lukella metsäpatologina työskennellyt ja ornitologiaa harrastava Müller on perehtynyt kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimukseen tiaiskantoihin vaikuttavista tekijöistä.
Hänen mukaansa hömö- ja töyhtötiaiskantojen vähenemisen taustalla on useita tekijöitä.
”Etelä-Suomesta saadut tulokset viittaavat siihen, että näiden tiaisten viimeaikaisen vähenemisen takana ovat muut syyt kuin metsänhakkuut”.
Hän perustelee näkemystään sillä, että Etelä-Suomessa hömötiaiset ovat vähentyneet yhtä lailla talousmetsissä ja suojelualueilla.
Soistuneiden kankaiden ojitusten Müller arvelee vähentäneen hömötiaiselle sopivia kasvupaikkoja.
Hömötiainen hyötyy kuusialikasvoksesta
Yllättävin Müllerin väittämistä on hirvieläinten mahdollinen vaikutus hömötiaiskantoihin. Taustaa hän hakee Englannista, missä hömötiaiskannat ovat vähentyneet samalla kun metsäkauris on yleistynyt.
Voisiko hirvieläinten kantojen kasvu selittää osan metsälintujen kannankehityksestä Etelä- ja Keski-Suomessa, Müller kysyy.
Hän perustelee ajatustaan sillä, että metsän alikasvos tarjoaa monelle lintulajille ravintoa ja suojaa. Hirvieläinten taas tiedetään syövän alikasvosta ja aluskasvillisuutta.
Täysin johdonmukaiselta Müllerin päätelmä ei tosin vaikuta. Hömötiaisen menetykselle tärkeintä on kuusialikasvos. Sitä hirvieläimet syövät nirsoimmin.
Kiistaa tali- ja sinitiaisten roolista
Müllerin mukaan myös ilmastonmuutos selittää hömötiaisen taantumista. Tästäkään lintututkijat eivät ole yhtä mieltä, vaan he pitävät hömötiaista eteläisenä lajina, joten ilmaston lämpeneminen ei pitäisi heikentää sen kantoja.
Hänen mukaansa osa tutkijoista pitää hömötiaista mantereisboreaalisena lajina, jonka perusteella sen ennustetaan taantuvan kuluvan vuosisadan aikana ilmastonmuutoksen edetessä.
Hänen mukaansa myös viime vuosikymmeninä yleistyneet talitiaiset saattavat heikentää hömö- ja töyhtötiaisen elinoloja. Tämäkin on kiistanalainen väite – samoin kuin runsastuneiden käpytikkojen vaikutus tiaiskantoihin.
Müller pohtii myös, ovatko muualta levinneet taudit heikentäneet tiaiskantoja.
Lintututkijat tyrmäsivät Müllerin
Luomuksen yli-intendentti Aleksi Lehikoinen oli ennakkotarkastamassa Metsätieteen aikakauskirjaan tarjolla ollutta tutkimusta ja ehdotti sen hylkäämistä tieteellisiä kriteereitä täyttämättömänä. Korjausten jälkeen tutkimus julkaistiin.
”Mielestäni sille ei olisi pitänyt antaa julkaisulupaa. Korjaukset eivät poistaneet työn puutteita. Siinä on esimerkiksi käytetty runsaasti lähteitä, jotka eivät koske hömö- ja töyhtötiaista. Lähteitä on käytetty subjektiivisesti”, Lehikoinen sanoo.
Hän ihmettelee tautien nostamista tiaiskantojen taantuman mahdolliseksi selittäjäksi.
”Tiaisia vaivaavista taudeista ei ole minkäänlaista näyttöä.”
Lehikoisen mukaan Etelä-Suomen tiaiskantojen taantuminen sekä talousmetsissä että luonnonsuojelualueilla ei todista, etteivät hakkuut olisi aiheuttaneet taantumaa.
”Valtaosa Etelä-Suomen suojelualueista on pieniä, joten ympäröivien metsien hakkuut heikentävät suojelualueen lintukantoja. Pohjoisessa suojelualueet ovat isompia eivätkä niiden tiaiskannat ole vähentyneet.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Lehtilahopuilla on varmaan tärkeä merkitys hömö- ja töyhtötiaisille. Voisi ajatella että vallitsevaksi tullut käytäntö jättää tekopökkelöitä kaikille hakkuualueille auttaisi tiaisia tulevaisuudessa, kun pökkelöt lahoavat. Minusta niitä pitäisi tehdä etenkin reunavyöhykkeille, jotka muutoinkin jäävät metsätalouden ulkopuolelle, esimerkkinä soiden reunat, kun leimikko kangasmaalla. Tällöin pökkelöt ei myöskään haittaa uudistusalojen maanmuokkausta, eikä niistä aiheudu metsänomistajalle taloudellista menetystä, kun pökkelöt tehdään tavallaan leimikon ulkopuolelle. Toisekseen, kun reunakoivut tehdään pökkelöiksi, niin on vähemmän siementäviä hieskoivuja. Eläviä hieskoivuja ei tulisi jättää aukollekaan, mieluummin pökkelöiksi sielläkin.
Tuo on järkevä ehdotus että tekopökkelöt voisi keskittää hakkuualojen reunamille ja viereisille kuvioille. Varmaan olisi hyödyksi, jos lahopuun riittävyyttä tarkastettaisiin metsäsertifioinnissa tilakohtaisesti eikä leimikkokohtaisesti, niin sijoittelu olisi helpompaa.
Taimikoiden hoito vähentää aluskasvillisuutta varmaan yhtä paljon kuin hirvieläimet.
Raimo Virkkala on kertonut samaa viestiä kuin Aleksi Lehikoinen, että etelän pienet suojelualueet eivät tiaisille riitä. Voisi kuitenkin ajatella, että mikäli maisematasolla on riittävät resurssit, suuria suojelualueita ei ehkä tarvittaisi kovin paljon lisää. Tiaisten kannalta ruoka, suoja ja asunto ovat ne keskeiset elementit. Asuntopökkelö suojaisessa paikassa ja sen lähellä talviravintoa jäkälän valtaamissa vanhoissa (ei välttämättä isoissa) puuyksilöissä on varmaan aika menestysresepti.
Pitäisikö perustaa tiais-Master Chef -kilpailu, jossa maanomistajat voisivat kilpailla: kenen maalla asuu eniten hömö- ja töyhtötiaisia?
Varpuskannat kaupungeissakin ovat selittämättömästi vähentyneet vaikka olosuhteet ovat pysyneet samoina. Siksi on perusteltua miettiä sitä, voiko sama ilmiö koskea myös hömötiaisia. ”Lintututkijat” eivät ole halunneet hyväksyä tätä selittäväksi tekijäksi, koska se on ristiriidassa heidän maailmankatsomuksensa kanssa, jossa kaikkeen on metsätalous syyllinen. Sama koskee myös muiden tiaisten ja käpytikan vaikutusta heidän mielestään. Minusta siis myös ”lintututkijoiden” jutut pitäisi tiukasti vertaisarvioida. Niin yksisilmäisiä ne ovat.
Ojittamattomilla soistuneilla kankailla saattaa joskus pitkäaikainen tulva tappaa sopivan kokoisia koivuja. Esimerkiksi meidän metsissä on nykyään jonkun verran myös koivulahopuuta ja myös jonkin tulvan tappamaa pienikokoista, mutta erittäin harvoin niissä koivupökkelöissä pieniä koloja näkyy.
Kun niitä tekopökkelöitä alkaa lahota, niin on täysin mahdollista, etteivät hömötiaiskannat elvy, koska kato ei johdukaan metsätaloudesta.
Tietenkään varmuutta ei ole tekopökkelöiden vaikutuksesta hömpän kantoihin. Se on huono syy olla jättämättä pökkelöitä.
Kuusialikasvoksen merkitys on kiinnostava tieto. Koivikoiden määrää pitäisi lisätä, myöhemmin niihin kasvaa kuusialikasvosta. Koivikoissa on myös helppo jättää pökkelöitä ensiharvennuksesta alkaen.
En siis aikonut jättää niitä tekopökkelöitä tekemättä. Uskon niiden tehon vasta, kun niissä asustaa hömötiaisia.
Kuinka paljon noiden häviämiseen vaikuttaa ruokinta on ahkera rasvapaloilla kulkija tuo laji. Salmonella niissä leviää ja hävittää lintuja. Meillä metsissä ihan normi lintu näkyy samalailla kuin ennenkin.
Mitään näyttöä ei ole, että lintujen ruokinta lintuja hävittäisi. Lintulaudat on sentään yleensä turvallisia paikkoja, maahan ruokkiminen voi olla riski. Riistanruokintapaikoillahan linnut maasta ja purkista käyvät syömässä.
”Mitään näyttöä ei ole, että lintujen ruokinta lintuja hävittäisi.”
Ei myöskään toisin päin. Olemme arvailujen varassa.
Tässä metsälehdessä on faktaa vähemmän kuin Aku Ankassa. Järkyttävää kuraa viikosta toiseen. Yleensä eri alojen lehdet lehdet julkaisee asiatietoihin perustuvia julkaisuja kuten esim Tekniikka ja Talous, mutta Metsälehti poikkeaa täysin tästä linjasta.
Hieno kommentti. Mikä tässä artikkelissa oli kuraa?
Kirjoituksen alkusanoissa kerrotaan tutkijoiden epäilevän minun motiiveja julkaista hömö- ja töyhtötiaiskirjoitus Metsätieteen aikakauskirjassa. Valotan tässä vähän taustaa. Suomen ympäristökeskus (Syke) julkaisi tiedotteen huhtikuussa 2020, ”Metsien paikkalinnut vähenevät hakkuiden lisääntyessä”. Tutkijana kiinnostuin, minkälaiseen tutkimusnäyttöön tiedotteen väite perustuu, koska olin jo jonkun aikaa ollut huolestunut mainittujen tiaisten vähenemisestä omassakin ympäristössäni. Tutustuin tiedotteen pohjana olevaan julkaisuun, jonka yhtenä kolmesta kirjoittajasta on Aleksi Lehikoinen. Totesin julkaisussa lukuisia virheellisiä viittauksia. Virheet palvelivat tavoitetta johtopäätökselle, jonka mukaan metsänhakkuut olisivat todennäköisin syy hömötiaisen vähenemiselle. Aleksi Lehikoinen toistaa nyt väitteen, jonka mukaan suojelualat ovat Etelä-Suomessa niin pieniä, etteivät ne kelpaa verrokeiksi ympäröiville talousmetsille, koska ”ympäröivien metsien hakkuut heikentävät suojelualueen lintukantoja”. Tuntuuko tämä väite uskottavalta, kun tutkimuksessa verrokkeina käytetyt suojelualat olivat alaltaan keskimäärin 21,7 neliökilometrin kokoisia ja kun hömötiaisen pesintäaikainen reviiri on 2-3 ha ja talvisin hömötiaisparvi käyttää noin 20 ha:n metsäalaa? Mitään viittauksia tutkimuksiin, joiden mukaan hömö- ja töyhtötiainen kärsisivät mainitun kokoisilla suojelualueilla ympäröivien metsien hakkuista, ei julkaisussa esitetty. Asia on aivan keskeinen Syken tutkimuksen tuloksien tulkinnalle. Hömö- ja töyhtötiaisen suojelussa emme pääse eteenpäin ilman, että meillä on hyvää tutkimustietoa käytettävissämme ja sitä ei tällä hetkellä ole. Emme tiedä, mikä on hirvieläinten, metsäojituksien, metsien tihentymisen, voimakkaasti lisääntyneiden harvennusmetsien ennakkoraivausten, ilmastonmuutoksen ym ym. merkitys näiden lintunen elinmahdollisuuksille. Tautienkaan merkitystä emme pysty sulkemaan pois. Arveluja on esitetty, mutta tutkimusnäyttöjä ei ole. On ymmärrettävää, että Aleksi Lehikoinen kovasti arvostelee kirjoitustani, koska nostan siinä esiin monia hänen julkaisussaan esiintyviä virheitä.
Ollaanpa rehellisiä;harvennus/kasvatushakkuu,ensin sinne menee ennakkoraivaaja,ohjeistuksella raivata kaikki alikasvos,kuuset ja muut puut pois,sitten sinne menee moto ja tuloksena yhden koon ja lajin läpinäkyvä puisto,siis ei enää metsä.Ja moto katkoo vielä liian ohuet tiaisen pesäksi lehtipuut puolirungosta poikki.
Naurettavintahan tässä on se ettei holtiton raivaus ole edes metsän omistajan etu-vähemmän puuta päätehakkuussa.
Ja tämä metsästä puistoksi muutos tapahtuu kaikkien FSC-ja muiden standardien siunauksella!
Ja vielä meinasin unohtaa;otetaan siitä ainoasta kosteasta painanteesta vielä parin kympin näreet kuiduksi ettei kenenkään tarvi enää kanalintujakaan metsästää!
masaksata!
Tutustupa ensin niihin FSC-kriteereihin ennen kun levität lisää perättömyyksiä nykyisistä käytännöistä!
HY:n talvilintulaskentojen aikasarjat (alkaen 1956) kertovat hömötiaishavaintojen pudonneen 60-70-lukujen tasosta viidesosaan töyhtötiaishavaintojen puolittuneen, kuusitiaishavaintojen lisääntyneen 50 prosenttia, talitiaishavaintojen kaksinkertaistuneen ja sinitiaishavaintojen kaksikymmenkertaistuneen.
Tässä englantilainen tutkimus hömötiaisen alamäestä. Sinitiainen ja talitiainen valtasivat hömötiaisen tekemistä 30 pesästä 20 pesää.
A study carried out between 1995 and 2000 courtesy of Maxwell (2002) highlighted perfectly the potential implications of competition on nesting Willow Tits. Here 30 Willow Tit pairs occupying both natural holes and nest boxes were observed with only 10 of these pairs successfully fledging young. Of the 20 unsuccessful pairs, 18 had their nest cavity taken over by Blue Tits and a further two by Great Tits.
https://www.conservationjobs.co.uk/articles/just-what-is-causing-the-decline-of-uk-willow-tits/
Hienoa että artikkelin kirjoittajakin osallistuu keskusteluun.
Varpushaukkahavainnot ovat pysyneet tuona samana ajanjaksona (alkaen 60-70-lukujen tasosta) jokseenkin ennallaan. Viittaa siihen, että niiden ravinnonsaannissa (esim tiaisten kokonaismäärä) ei ole tapahtunut suuria muutoksia.