Hirviä, käärmeitä ja tikku-ukkoja

Tuhansien vuosia sitten kallioihin maalatut taideteokset ovat säilyneet meidän päiviimme.

Kalliomaalauksiin tutustuu parhaiten syksyllä, talvella tai keväällä. Kesähelteillä kuvien värit näyttävät haalistuneilta ja niitä on vaikea erottaa. Kuvassa Saraakallion maalausseinää. (Kuvaaja: Hannu Eskonen)

Viimeisin jääkausi päättyi Suomessa noin 10 000 vuotta sitten. Jäätikön sulaessa etelästä saapui metsästäjiä ja kalastajia ammentamaan saalista saarten, järvien, soiden ja metsien sokkeloista. Vähitellen osa pyyntimiehistä jäi pysyvästi asumaan maahamme.

Omat pyyntialueet olivat tärkeitä. Niinpä niitä alettiin merkata vesikulkureittien rantamien jyrkkiin kallioseinämiin kauniilla kalliomaalauksilla. Vanhimmat maalaukset ovat noin 7 000 vuoden takaa.

Maalauksissa hirvet, käärmeet, kalat, ketut ja ihmiset elävät elämäänsä; niissä metsästään, kuljetaan veneillä ja shamaanit tanssivat. Usein kuvapinnan nurkassa on muinaisen taiteilijan signeerauksena punamultainen kämmenen jälki.

Nuoremman kivikauden ihmiset tekivät maalinsa itse luonnon antimista. Raaka-aineena oli maasta saatava punamulta, joka sisälsi rautaoksidia. Sidosaineena käytettiin joko verta, rasvaa tai munanvalkuaista.

Lähes kaikki maalatut kallioseinämät ovat järven rannalla, joskus korkeallakin veden pinnasta. Kun maalauksia aikoineen työstettiin, ne olivat kuitenkin järven pinnan tasolla.

Sekä Saimaan että Päijänteen vedenpinta oli noihin aikoihin nykyistä paljon korkeammalla. Salpausselkä rajoitti järviä etelässä, ja niiden laskujoet virtasivat Pohjanlahteen. Myöhemmin isot järvemme mursivat harjuun uudet lasku-uomat Suomenlahteen ja järvien pinta laski metritolkulla.

Kulttipaikkoja?

Kalliomaalauksien paikat valittiin tarkasti. Ne saattoivat olla rajamerkkejä tai peräti pyhiä paikkoja, joissa käytiin kokoontumassa ja shamaanit ottivat yhteyksiä tuon puoleiseen.

Kivikauden taiteilijat valitsivat teokselleen paikan pystysuorasta kalliosta tarkasti. He käyttivät erivärisiä kivipintoja ja halkeamia osana maalaustaan. Tärkeää oli myös, että seinämä oli ulospäin kallistuva tai maalausalueen yllä oli kalliolippa. Näin maalaukset olivat suojassa vesisateelta ja valuvesiltä.

Usein tällaisissa oloissa maalauksen päälle muodostui lasimainen piikerros, jonka ansiosta osa niistä on kuin vasta tehtyjä.

Suomesta kalliomaalauksia on löytynyt noin 140 ­– tosin osa on jo niin kuluneita, että niitä voisi hyvin kutsua punamultalänteiksi.

Eniten suomalaisissa maalauksissa esiintyy koukkupolvisia tikku-ukkoja. Niitä seuraavat hirvet, veneet ja geometriset kuviot: vinoristejä ja verkkokuvioita.

Venäjän puolella Itä-Karjalassa vesilinnut, eritoten joutsenet ovat yleisiä. Kuolassa ja Pohjois-Norjassa taas valaat ovat tärkeitä piirroskohteita. Venäjän, Norjan ja Ruotsin kalliopiirrokset ovat kallioon kaivertamalla piirrettyjä, eikä niitä väritetty niin kuin Suomessa. Meiltä taas kaivertamalla tehtyjä piirroksia ei tunneta lainkaan.

Sibeliuksen löytö

Jean Sibelius löysi Kirkkonummen Vitträskistä ensimmäisen kalliopiirroksen vuonna 1911. Seuraavaa kuvaa saatiinkin sitten odottaa pitkän aikaa. Läheiseltä Juusjärveltä löytyi komea taideteos vuonna 1963. Vasta Ristiinan Astuvansalmen rantakallion maalausten löytö vuonna 1968 aloitti laajan innostuksen.

Astuvansalmen maalauskenttä on Pohjolan suurin: yli 15 metriä leveä sisältäen noin 60 eri kuvaa.

Laukaan Saraakallio löydettiin vuonna 1975. Se lienee Pohjolan suurin kalliomaalausalue noin 200 kuvallaan. Rannoilla olevia kalliojyrkänteitä kannattaakin katsella tarkasti, sillä kaikkia kalliomaalauksia ei ole vielä löydetty.

Suomussalmen Hossasta löytyivät upeat Värikallion maalaukset vuonna 1977. Paikalliset ihmiset tosin tunsivat kalliojyrkänteen tuolla Värikallion nimellä jo kauan ennen virallista statusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset