Haastattelu | Hyönteisten tulkki

Hyönteisten sosiaalinen käyttäytyminen voi vaikuttaa niiden mahdollisuuksiin levittäytyä uusille alueille, kertoo Carita Lindstedt-Kareksela.

Carita Lindstedt-Kareksela tutkii mikroskoopin avulla pilkkumäntypistiäisen kotelokoppaa. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Mitä yhteistä on kaarnakuoriaisilla ja mäntypistiäisillä? Sen lisäksi, että ne ovat merkittäviä puiden tuhohyönteisiä, niillä molemmilla on vilkas sosiaalinen elämä. Kaarnakuoriaiset tekevät yhteistyötä jopa muiden lajien kanssa.

”Kaarnakuoriaisiin kuuluu esimerkiksi ambrosiasienen kanssa symbioosissa eläviä lajeja. Joillain tämän kaarnakuoriaisryhmän lajeista on samankaltaista työnjakoa kuin muurahaisilla – on esimerkiksi yksilöitä, jotka ovat erikoistuneet hoitamaan jälkeläisiä ja yksilöitä, jotka kuskaavat purua pois toukkakäytävistä”, kertoo Helsingin yliopiston metsäentomologian apulaisprofessori Carita Lindstedt-Kareksela.

Metsäentomologia on tieteenala, joka tutkii metsässä eläviä hyönteisiä. Apulaisprofessorina viime syksynä aloittanut Lindstedt-Kareksela on erikoistunut hyönteisten petopuolustukseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen. Tällä hetkellä tutkittavana ovat mäntypistiäiset.

Mäntypistiäiset ovat Lind­stedt-Karekselan mukaan sosiaa­lisia varsinkin toukkina. Ne ruokailevat ryhmissä ja nostavat pedon tai loispistiäisen havaitessaan yhteistuumin päänsä ylös ja puhaltavat suustaan pihkaista puolustusnestettä. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös vapaamatkustajia.

”Ryhmäpuolustus on toukille kallista. Ne kasvavat hitaammin, jos ne joutuvat puolustautumaan paljon. Vapaamatkustajat antavat muiden tehdä työn, jatkavat syömistään ja kasvavat nopeammin”, Lindstedt-Kareksela kertoo.

Mäntypistiäiset ovat hyvä tutkimuskohde, kun selvitetään, millaiset olosuhteet suosivat yhteistyötä. Lindstedt-Karekselan mukaan hyönteisten sosiaalisten suhteiden tunteminen on kuitenkin tärkeää myös arvioitaes­sa, miten nopeasti tuhohyönteiset pystyvät levittäytymään ja sopeutumaan uusille alueille tai uusiin elinympäristöihin.

”On huomattu, että hyönteisillä esimerkiksi jälkeläisten vanhemmiltaan saama hoiva voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti niiden ominaisuudet kehittyvät. Hyönteiset voivat myös oppia toisiltaan uusia taitoja.”

Monimuotoisuus valttia

Suomen metsissä tuhoja on viime vuosina tehnyt kaarnakuoriaisiin kuuluva kirjanpainaja. Kirjanpainajat viestivät toisilleen kemiallisten houkutinaineiden eli feromonien avulla ja voivat joukolla hyökätessään tappaa terveitäkin puita.

Kirjanpainajan tuhojen ennakoidaan lisääntyvän, kun kuumat ja kuivat kesät ja myrsky- ja lumituhot yleistyvät. Sitä, miten nopeasti tämä tapahtuu, on Lindstedt-Karekselan mukaan vaikea arvioida.

”Ilmastonmuutoksen edetessä ja keskilämpötilojen noustessa myös sään ääri-ilmiöt ja vaihtelu yleistyvät. Hellekesien jälkeen voi tulla muutama viileämpi kesä, joten tarkkoja ennusteita on vaikea antaa.”

Kirjanpainajien lisäksi Lindstedt-Kareksela olisi huolissaan erilaisista vieraslajeista, jotka voivat kulkeutua Suomeen esimerkiksi ulkomailta tuotavan puutavaran mukana. Mahdollisia seurattavia tulevaisuuden tuhonaiheuttajia ovat myös metsistämme jo löytyvät havununna, mäntykehrääjä ja mäntymittari.

Paras keino tuhohyönteisiä vastaan on Lindstedt-Karekselan mukaan luonnon monimuotoisuus.

”Esimerkiksi se, että metsässä on paljon eri puulajeja ja monen ikäisiä puita, suojaa pitkälti miltä tahansa tuhohyönteiseltä. Hyöty tulee siitä, että kaikki munat eivät ole samassa korissa. Tuhon sattuessa jää aina jotain jäljelle.”

Mitä monimuotoisempi metsä on, sitä enemmän siellä on Lindstedt-Karekselan mukaan myös tuhohyönteisten luontaisia vihollisia. Se voi estää tuhohyönteisten runsastumisen epidemiaksi asti.

Tutkittavaa riittää

Lindstedt-Kareksela on tyytyväinen suomalaiseen hyönteistutkimukseen, mutta toivoo, että tuhohyönteisten perinnöllistä muuntelua tutkittaisiin vielä lisää.

”Sitä on tutkittu hyvin vähän. Jos uusille alueille levittäytymisen kannalta tärkeissä ominaisuuksissa ei ole perinnöllistä vaihtelua, tuhohyönteiset eivät pysty niin tehokkaasti sopeutumaan esimerkiksi talveen tai uusiin ravintokasveihin”, hän sanoo.

Lisää tietoa kaivataan myös siitä, mitkä tekijät estävät tuhohyönteisten joukkoesiintymisten synnyn.

”Se, että tutkitaan vain hyönteisiä, ei vielä kerro kovinkaan paljon. Samalla pitää tutkia tuhohyönteisten petojen käyttäytymistä ja sitä, mikä tekee joistain puuyksilöistä vastustuskykyisempiä kuin toisista. Sen jälkeen voidaan miettiä, voitaisiinko näihin tekijöihin vaikuttaa metsänhoidollisilla toimenpiteillä tai metsänjalostuksella.”

Carita Lindstedt-Kareksela

  • Helsingin yliopiston metsäentomologian apulaisprofessori
  • 42 vuotta
  • Kotoisin Pälkäneeltä, asuu Hämeenlinnassa
  • Opiskellut Jyväskylän yliopistossa ja tehnyt tutkimustyötä Jyväskylän ja Cambridgen yliopistoissa
  • Perheessä mies, kaksi lasta ja koira
  • Harrastaa partiota, ulkoliikuntaa ja joogaa

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat