Kysymys jää hetkeksi leijumaan ilmaan. Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola miettii, miten sanansa parhaiten asettelisi. Ilmastovastuu on niin uusi asia, että sen määritteleminen ei ole aivan helppoa – varsinkin, kun on kyse metsäalasta.
”Yksinkertaistettuna ilmastovastuu tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun omasta ilmastovaikutuksestaan eikä pahenna ilmastokriisiä”, Leipola summaa.
Metsäalalla ilmastovastuun määritteleminen on vaikeaa, sillä metsätalouteen liittyy sekä myönteisiä että kielteisiä ilmastovaikutuksia.
”Hakkuut pienentävät metsien hiilinielua ja -varastoa, mutta toisaalta puulla voidaan korvata esimerkiksi betonia, tekstiilikuituja tai fossiilisia polttoaineita.”
Tehoa puun hyödyntämiseen
Leipola aloitti Finnwatchin ilmastoasiantuntijana tammikuussa. Finnwatch on suomalainen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää vastuullista yritystoimintaa. Järjestö tutkii muun muassa yritysten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksia. Ilmastovastuu on noussut uudeksi painopisteeksi parin viime vuoden aikana.
Metsäalalla ilmastovastuu voisi Leipolan mielestä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että puun käyttömäärät suhteutettaisiin siihen, millaista haittaa hakkuista aiheutuu ilmastolle ja ympäristölle. Hän peräänkuuluttaa koko yhteiskunnan kattavaa materiaalitehokkuutta.
”Jos hakkuissa kaadetut puut hyödynnettäisiin nykyistä tehokkaammin, voisi hakkuumääriä pienentää. Esimerkiksi pakkausmateriaalien tarvetta voisi vähentää kehittämällä kierrätettäviä pakkausratkaisuja.”
Kompensaatiopalvelut tarkastelussa
Ilmastovastuun nousu on luonut kysyntää erilaisille hiilikompensaatiopalveluille. Leipola tekee parhaillaan selvitystä niiden vastuullisuudesta. Työ on vasta aluillaan, mutta sen voi Leipolan mukaan jo sanoa, että kaikkiin palveluihin liittyy riskejä.
”Se kuuluu ehkä järjestelmän luonteeseen. Muuttuvia tekijöitä on aina, kun ollaan tekemisissä ihmisten ja luonnon kanssa.”
Suomessa on tarjolla parikymmentä hiilikompensaatiopalvelua. Leipola jakaa ne karkeasti kahteen joukkoon: perinteisiin, joilla rahoitetaan ilmastohankkeita kehitysmaissa sekä uudempiin, jotka perustuvat kotimaisiin metsähankkeisiin. Lisäksi löytyy muutama muu palvelu.
Kehitysmaahankkeiden puolesta puhuu Leipolan mukaan se, että niihin liittyvät kriteerit ovat vakiintuneet. Esimerkiksi metsiensuojeluhankkeissa voi kuitenkin olla vaikea arvioida, miten paljon yhden metsän suojeleminen lisää hakkuita muualla.
Moni suomalainen toimija haluaa kompensoida ympäristövaikutuksensa kotimaassa. Kotimaisten metsähankkeiden huono puoli on Leipolan mukaan se, että niitä ei valvota.
Kaksoislaskenta haasteena
Kotimaisten metsähankkeiden ongelma on myös kaksoislaskenta. Yritys voi kompensoida ilmastovaikutuksiaan esimerkiksi suojelemalla metsän, mutta se huomioidaan myös Suomen valtion ilmastotavoitteissa.
”Tulevaisuudessa sama ongelma koskee kehitysmaahankkeitakin, koska Pariisin sopimus edellyttää myös kehitysmailta ilmastotoimien seurantaa. Jatkossa kompensaation sijaan pitäisikin ehkä puhua ilmastotoimien tukemisesta.”
Siihen, että yksityiset metsänomistajat alkaisivat tarjota hiilikompensaatiopalveluita, Leipola suhtautuu varovaisen myönteisesti. Ihannetilanne olisi hänen mukaansa, että metsänomistaja voisi miettiä, kummasta saa enemmän rahaa – metsän hakkaamisesta vai suojelemisesta.
Sitä, että kompensaatiopalvelut alkaisivat viedä puuta markkinoilta, Leipola ei pidä todennäköisenä.
”Puun hinta toki nousisi, jos päätehakkuukypsistä metsistä syntyisi kilpailua. Mutta sekin luultavasti kannustaisi materiaalin käytön tehostamiseen ja kierrätykseen.”
Julkaistu Metsälehdessä 7/2020
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.