”Jostain täytyy vähän tinkiä”

Metsähallituksen metsätalousjohtaja Jussi Kumpula seuraa kiihkeää keskustelua hakkuumenetelmistä aitiopaikalta. Valtiovalta on jo nyt muuttanut linjauksillaan yhteisten metsien käsittelyä.

Oma metsä opettaa realismia. Jokaisen metsäammattilaisen olisi hyvä omistaa hieman metsää, Jussi Kumpula sanoo. (Kuvaaja: ANTTI J. LEINONEN)

Jussi Kumpula ei vaikuta hermostuneelta, vaikka hän on ollut taas haastattelupäivänäkin eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kuultavana. Kumpula on esitellyt Metsähallituksen näkemyksiä Avohakkuut historiaan -aloitteesta ja valtion metsien hakkuumenetelmistä käytävästä kiistasta. Hän on valtion talousmetsien hakkuista vastaavan Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja.

Rauhallisuus ja analyyttisyys kuumana käyvän hakkuukeskustelun keskellä voi johtua miehen harrastuksesta, shakin peluusta. Siinä kun pitää osata arvioida vaihtoehtoja pitkälle tulevaan.

”Jos vain kaksi siirtoa laskee eteenpäin, kyllä häviää mennen tullen. Pitää miettiä monta siirtoa”, Kumpula sanoo.

Hakkuumenetelmissä ei ole kyse voittamisesta tai häviämisestä, mutta metsässä tapahtuvien siirtojen seurauksia pitää miettiä vuosikymmenten päähän. Valiokunnassa istuville kansanedustajille Kumpula on kertonut Metsähallituksen kannaksi, että tutkimustiedon ja verrokkimaiden kokemusten perusteella avohakkuiden kieltämiseen valtion metsissä ei ole perusteita.

Viime kädessä yhteisten metsien hakkuutavoista päättävät kuitenkin kansanedustajat.

”Omistajalla on täysi valta tehdä mailleen ja metsilleen mitä haluaa. Valtio osoittaa meille erilaisia tehtäviä ja tavoitteita. Me olemme toimeenpaneva nyrkki.”

Yhteensovittamista edessä

Hyväksytäänpä Avohakkuut historiaan -aloite tai ei, Suomen nykyinen hallitus on jo tuonut uusia linjauksia valtion talousmetsien, tai kuten Metsähallitus niitä kutsuu, monikäyttömetsien käsittelyyn.

Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmien osuutta on määrä lisätä uudistusluonteisissa hakkuissa 15 prosentista 25 prosenttiin. Hallitus asetti myös tavoitteen, että valtion maiden tulee sitoa enemmän hiiltä.

Uudistusten välillä on mahdollinen ristiriita.

”On tavoite lisätä metsien hiilinielua puustopääomaa kasvattamalla. Toisaalta samalla on tavoite lisätä jatkuvapeitteistä metsää, mikä vähentää metsien kasvua”, Jussi Kumpula kertoo.

Kumpulan mukaan valtion metsien kohdalla on arvioitu, että noin 15 prosenttia pinta-alasta on luontaisesti sellaista, että jatkuvaa kasvatusta ei voi pitää siellä ainakaan niin sanottua avohakkuumallia huonompana menetelmänä. Kumpula uskoo myös, että jatkuvan kasvatuksen osuus voidaan alkuvaiheessa nostaa 25 prosenttiin ilman, että valtion metsien kasvu putoaa radikaalisti.

”Halutaan yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista, mutta aina täytyy jostain vähän tinkiä. Valtio-omistajan tahto on selvästi, että tingimme tietyllä tavalla puuntuotannosta ja nostamme jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen osuutta.”

Lisää tietoa tuhoriskeistä

Valtion metsien tavoitelistan tuoreimmista kohdista, niin metsien hiilensidonnasta kuin jatkuvasta kasvatuksesta, tarvitaan vielä lisää tutkimustietoa.

”Metsähallituksen vanhimmat jatkuvan kasvatuksen seurantakokeet ovat 1980-luvun puolesta välistä. Olen itsekin vieraillut niistä monella ja nähnyt, milloin jatkuva onnistuu ja milloin on haasteita”, Kumpula kertoo

Tutkimustietoa halutaan silti kattavammaksi, sillä vanhat koealat ovat Kumpulan mukaan varsin pieniä ja painottuvat Etelä-Suomen kivennäismaiden kuusikoihin. Metsähallitus on perustanut vastikään kolme laajaa jatkuvan kasvatuksen seuranta-aluetta.

Kumpulan mukaan laajoilla havaintoalueilla voi tutkia jatkuvan kasvatuksen vaikutusta myös maisemaan, linnustoon, riistaan tai vaikka marjasatoon. Havaintoalojen seuranta-aika on vähintään 30 vuotta.

”Hakkuukierto tulee päästä tekemään jatkuvan kasvatuksen havaintoalueella vähintään pari kertaa, että nähdään, kuinka menetelmä todella toimii.”

Kolmessa vuosikymmenessä valtion metsien varsinainen päätöksentekijä eli Suomen hallitus ehtii vaihtua moneen kertaan. Voiko käydä niin, että seuraavat hallitukset kumoavat edellisten metsälinjauksia?

”En pidä sitä todennäköisenä. Luulen, että kaikkia haluavat objektiivista tietoa jatkuvan kasvatuksen onnistumisista ja epäonnistumisista”, Kumpula sanoo.

Hän nimeää kaksi asiaa, joista erityisesti kaivataan lisää tietoa. Toinen on se, että metsiin ei tahdo syntyä puita samalla tavalla kuin jatkuvan kasvatuksen mallinnukset niitä synnyttävät.

”Mallinnukset antavat liian positiivisia tuloksia uuden puusukupolven syntymisen suhteen. Toiset uskovat mallia, minä uskon silmiä. Jos taimia ei synny, niitä ei synny, vaikka mallit niitä synnyttävät varastoon.”

Toinen selvä tiedonpuute on jatkuvan kasvatuksen tuhoriskeissä. Epäselvää on esimerkiksi, miten noin 15 vuoden välein toistettavat hakkuut synnyttävät korjuuvaurioita puustolle ja mitä vaurioista seuraa pitkällä aikavälillä.

Yhden neuvon Jussi Kumpula antaa niille metsänomistajille, jotka pohtivat jatkuvan kasvatuksen mahdollisuuksia omassa metsässään: selvintä on aloittaa kohteista, joissa suurten puiden alla on jo valmiiksi kasvupaikalle sopivaa taimiaineista.

”Menetelmälle on edellytyksiä, jos taimettumisherkkyys on hyvä ja siementämiskykyistä puustoa on olemassa.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 7/2020

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Blogit ja Kolumnit

Keskustelut