Kaikki isot taimituottajat kiinnostuneet Taimi-Tapiosta

Pesänhoitaja: Taimi-Tapion konkurssipesälle on ilmaantunut useita kiinnostuneita ostajia Suomesta ja ulkomailta.

Taimi-Tapiolla on kaksi taimitarhaa, toinen Lounais-Suomessa Virttaalla ja toinen Vierumäellä Päijät-Hämeessä.
Taimi-Tapiolla on kaksi taimitarhaa, toinen Lounais-Suomessa Virttaalla ja toinen Vierumäellä Päijät-Hämeessä.

Pesänhoitaja Jussi Laakkonen asianajotoimisto Fennosta kertoo, että Taimi-Tapion konkurssipesälle on ilmaantunut useita kiinnostuneita ostajatahoja.

”Yhteydenottoja on tullut sekä suomalaisilta että ulkomaalaisilta tahoilta”, Laakkonen kertoo.

Taimi-Tapiolla on kaksi taimitarhaa, toinen Lounais-Suomessa Virttaalla ja toinen Vierumäellä Päijät-Hämeessä.

Konkurssiin mennyt Taimi-Tapio on omistanut kasvatettavat taimet sekä tuotannossa käytettävät koneet. Vierumäen tarhan maapohjat ja kiinteistöt omistaa Heinolan kaupunki ja Virttaan Tapio Oy, joilta taimiyhtiö on vuokrannut alueet käyttöönsä.

Laakkosen mukaan osa ostajaehdokkaista on ollut kiinnostunut koko taimiyhtiöstä, osa vain toisesta tarhasta. Tavoiteltavaa kauppahintaa hän ei paljasta.

”Kun pesä myydään, ostaja ei joudu vastaamaan Taimi-Tapion veloista, vaan kauppa koskee taimivarastoa ja tuotantolaitteita.”

Pesänhoitajan puhelin soi säännöllisesti

Suomen suurimman metsätaimien tuotantoyhtiö Finforelian toimitusjohtaja Timo Salmisen mukaan yhtiö on kiinnostunut Taimi-Tapion osien ostamisesta.  Koko yhtiön haltuunotto ei Finforeliaa innosta.

Partaharjun puutarhan toimitusjohtaja Hanna Suhonen arvelee, että Taimi-Tapion jäämistö kiinnostaa kaikkia merkittäviä taimituottajia.

”Olemme mekin olleet yhteydessä pesänhoitajaan.”

Kristiinankaupungissa toimivan Mellaå Plantin toimitusjohtaja Rainer Bodmanin mukaan Taimi-Tapion tilanne kiinnostaa heitäkin.

”Emme tosin ole olleet yhteydessä pesänhoitajaan, joten emme ehkä ole aivan yhtä kiinnostuneita kuin jotkut muut, mutta totta kai meitäkin kiinnostaa missä mennään.”

Pohjois- ja Itä-Suomessa toimiva Pohjantaimikin on kiinnostunut Taimi-Tapiosta, toistaiseksi sieltä ei yhtiöstä ei olla oltu yhteyksissä pesänhoitajaan.

Rahat riittävät lähiviikoiksi

Pesänhoitaja Laakkosen tavoitteena on saada Taimi-Tapio myytyä mahdollisimman nopeasti. Kiire johtuu taimituotannon ominaispiirteistä.

Ensi kevääksi valmistuva taimisato vaatii päivittäistä hoitoa ja muovihuoneitakin pitää lämmittää. Tästä aiheutuu pakollisia kustannuksia, ilman hoitoa taimet tuhoutuisivat nopeasti. Myös syysistutuksiin lähtevien taimien pakkaamiseenkin tarvitaan käyttöpääomaa.

Taimien hoidon ja syysistutustaimien pakkaamisen rahoitus on Laakkosen mukaan turvattu. Uusi ostaja pitäisi saada mukaan siinä vaiheessa, kun tänä vuonna kasvatettuja taimia aletaan syksyllä pakastaa talvivarastointia varten. Siinä vaiheessa rahaa kuluu mittavasti enemmän.

Taimi-Tapiolla on kasvussa ensi kevään istutuksiin noin 20 miljoonaa tainta. Laakkosen mukaan niiden menekki näyttää turvatulta.

”Lähinnä meille on esitetty huoli, että saadaanhan ne ensi keväänä istutettaviksi.

Ensimmäinen iso ruumis

Taimi-Tapio oli ensimmäinen yksityisomisteinen iso putoaja taimimarkkinoilta. Yhtiön rahat loppuivat viimeistään keväällä, kun ennakkoon toimitettavaksi sovittuja taimia jäi käsiin muutama miljoona.

Tosin rahapula vaivasi yhtiötä jo viime vuonna. Kertoman mukaan yhtiöllä ei syksyllä ollut varaa pakastaa taimia talveksi läheskään ennalta suunniteltua määrää.

Suomessa istutetaan vuosittain 150 miljoonaa tainta. Alan suurin, Finforelia tuottaa niistä 40-50 miljoonaa ja yksityinen Partaharju 35 miljoonaa tainta. Seuraavaksi suurimpia ovat Pohjantaimi, Mellanå sekä UPM:n Joroisten taimitarha. Taimi-Tapio tuotti parhaimmillaan noin 30 miljoonaa tainta.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito