Ladataan...
Kannanotto: Luonnonvarakeskus vastaa kritiikkiin hiilitaselaskelmista
"Asian käsittely oli yksipuolista ja kritiikki perustui merkittävältä osin tietämättömyyteen ja väärinymmärryksiin."
Tilaajille
"Asian käsittely oli yksipuolista ja kritiikki perustui merkittävältä osin tietämättömyyteen ja väärinymmärryksiin."
Metsänhoito
Luken malli ei huomioi metsätalouden piirissä olevan turvemaan pohjaveden korkeuteen vaikuttavia toimia, kuten ojien madaltamista tai sarkaojien vähentämistä. Tällainen ohjaava vaikutus puuttuu mallista kokonaan. Sen sijaan mallin tekijät ovat lähteneet siitä, että suot ennallistetaan ja ennallistetuille soille luodaan oma mallinsa.
Kiitos! Tämä artikkeli selvensi paljon. Voitanee selvitä täysremontin sijaan hienosäädöllä. Suometsien vedenpinnan mallinnus olisi hyvä lisä inventaarioon, jos sillä saadaan todennettua päästövähennyksiä suometsissä.
A.Jalkanen, päätelmäsi hienosäädöstä voi olla ennenaikainen ja todennäköisesti väärä.
Kuinka paljon ojien madaltamista tai sarkaojien vähentämistä on tähän mennessä tehty? Ja mitä tarkoitetaan mallin ”ohjaavalla vaikutuksella”? Inventaarion tarkoitus on arvioida toteutuneet päästöt. Sitten kun vedenpintaa on todennettavasti nostettu metsätalouden piirissä olevilla turvemailla siinä määrin, että se vaikuttaa päästöihin, on tärkeää, että vedenpinnan tason huomioon ottava inventaariomenetelmä on käytössä. Sitä ennen asialla ei ole mitään käytännön merkitystä. Inventaariomenetelmän kehittäminen luonnollisesti jatkuu sitä mukaa kun uutta tieteellistä tietoa ja työkaluja on käytettävissä.
Raija Laiho, Metsänhoidon suosituksissa ojasyvyydet ovat nykyään aiempaa matalammat. Lisäksi niistä kertyy tietoa laserkeilauksella koko ajan. Eikö Metsänhoidon suosituksilla ole vaikutusta?
Olen samaa mieltä siitä, että nimen omaan Metsänhoidon suosituksilla on ohjaava vaikutus. Heti kun vaikutus saadaan todennettua, se otetaan varmasti huomioon. Lukessa tunnetaan kyllä erilaiset kaukokartoitusmenetelmät ja niiden sovellettavuus.
Kasvihuonekaasuinventaario ei suinkaan lähtökohtaisesti perustu pelkästään Lukessa tehtyyn tutkimukseen. Ihan kaikki tieteelliset julkaisut, joissa luodaan pohjaa menetelmien kehittämiselle, otetaan kyllä huomioon. Kannustankin kaikkia huolestuneita panostamaan asiaa edistävään tutkimukseen.
Petrille: aika näyttää. Tarkoitan hienosäädöllä sitä, että koko inventaariota ei tarvitse korjata, ainoastaan puutteelliset osat. Monta asiaa on jo hyvällä mallilla – vaikkapa valtakunnan metsien inventointi, joka tuottaa metsien kasvusta lähtötietoa maaperämalleihinkin.
Ehkä ML voisi tunnistaa, että on pidetty tuulimyllyä jättiläisenä…
Vaikka hakkuumäärä on kasvanut, niin eikö silti joka vuosi hakata vähemmän kuin metsä kasvaa? Onko tämä erotuksesta ylijäävä puusto lakannut nielemästä hiiltä vai kasvaako se puusto ojitetulla suolla jolloin se Luken mallien mukaan lisää päästöjä?
Maininta Ruotsin inventoinnista oli tarkoitettu osoittamaan kuinka paljon kahden metsieninvetonnin eturivin maan kasvihuonekaasuinventaariot poikkeat toisistaan maaperän osalta. En kirjoittanut, että Ruotsin inventointi ojitettujen soiden osalta olisi parempi kuin Suomen. Euroopan maiden menetelmien ja tulosten kirjo on vielä laajempaa kuin
erot Suomen ja Ruotsin välillä. Osa maista ei raportoi lainkaan orgaanisia maita. Kiistämätön tosiasia on, ettei kukaan meistä tiedä mikä on Suomen ojitettujen soiden maaperän KHK –taseen 95%:n luottamusväli, koska 68 kaasumittauskohdetta eivät kata koko vaihtelua, sen paremmin kaasujen kuin mallin selittäjienkään osalta. Vertauksena metsäinventointiin: Kuinka moni luottaisi puuston kasvuarvioon, jossa kasvu mitattaisiin 68 koealalta ja ’laajenttaisiin’ koko maan tai edes ojitettujen soiden 4,27 milj. hehtaarin puuston kasvuarvioksi?
Yksikertaisiesti, maankäytön sektorin raportoinnin tavoitetaso on liian korkealla ottaen huomioon eri maiden mahdollisuudet ja resurssit. Tarvitaan siis Euroopan maiden asiantuntijoiden yhteinen arvio ja kannanotto mikä on mahdollista ja mikä ei, ja miten voitaisiin tuottaa vertailukelpoiset tiedot. Monet eurooppalaiset tutkijat ovat tästä samaa mieltä. Luken raportoinnista vastaavat tutkijat ovat olleet pakon edessä raportoinnin suhteen. Mukana on epäilemättä Luken parhaita voimia, mutta kun ei ole dataa niin ei ole. Entisenä KHK -taseen laskijana ja raportoijana luulen tietäväni tämän.
Ja lopuksi: EU:n metsille asettamat ilmastotavoitteet lähtevät lyhytaikaisista tarpeista, eivätkä ota huomioon metsän pitkän ajan mahdollisuuksia. On biologisesti mahdotonta pitää puuston kasvua jatkuvasti kokonaispoistumaa suurempana.
Annamari oli juuri Maaseudun Tulevaisuuden MT Liven haastattelussa, tallenne kannattaa katsoa.
Maaperän osalta tulokset ovat niin epävarmoja, että niitä ei tulisi lainkaan käyttää EU-maiden vertailuun eikä varsinkaan määrätä niiden perusteella sakkomaksuja. Yksinkertainen ja nopea korjausliike olisi jättää maaperäasiat EU-tavoitteiden ja Suomen hiilineutraaliustavoitteiden seurannan ulkopuolelle. Ilmastosopimusta varten voidaan silti edelleen jatkaa ja parantaa maaperänkin raportointia (IPCC:n ohjeiden mukaisesti).
Kiitos hyvästä tiivistelmästä, A. Jalkanen! Tuosta asiasta olen juuri samaa mieltä. Muilla sektoreilla voidaan tehdä osin hyvinkin tarkkaa päästölaskentaa, mutta maankäyttösektorilla arvioihin jää aina suurta epävarmuutta, tehtiin ne millä menetelmällä hyvänsä.
Jos kiinnostaa katsoa, miten monesta paikasta boreaalisella ja temperaattisella vyöhykkeellä on mittaustuloksia turvemaametsien maaperäpäästöistä: https://doi.org/10.5194/bg-20-4819-2023 kuva 1. Joitakin uusia pisteitä on tullut tuon julkaisun tietojen kokoamisen jälkeen, mutta yleisjuva ei ole muuttunut.
A. Jalkanen, R. Laiho, maaperätuloksissa on aivan totta huomattavasi suurempi epävarmuus kuin esimerkiksi puuston hiilivaraston muutoksissa. Päästövähennyskeskusteluissahan ei suoraan verrata eri maiden tiettyjen vuosien päästöjä, vaan verrataan kunkin maan päästöjen kehitysta saman maan aiempien vuosien samoilla menetelmillä. Tämä lieventää merkittävästi eri maiden vertailun ongelmaa, vaikkei siitä ongelmatonta teekään.
Kivennäismaiden metsissä voisi olla jossain rajatussa mielessä toimiva ratkaisu keskittyä vain puustoon, koska juuri puuston hyvä tuotos tuottaa hiiltä myös maaperään (tosin tällöin esimerkiksi hakkuutähteiden korjuu ja poltto energiaksi näkyisi päästöttömänä, vaikke se aivan varmasti pienentää maaperän hiilivarastoa ja siirtää siten hiiltä ilmakehään). Ja juuri kivennäismaiden metsiin on olemassa melko yksinkertaisia ja kuitenkin koherentteja, kohtalaisen hyvään hajotusprosessin mekanistiseen mallintamiseen perustuvia maaperämalleja, joilla on myös oikeaan suuntaan ajavat ohjausvaikutukset. Niin niissä ei ole tarvetta pohtia maaperän unohtamista.
Turvemailla tilanne on päästöjen laskennan kannalta hankalampi, koska vastaavia yleispäteviä mekanistisia hajotus- ja maaperämalleja ei ole käytettävissä (useista syistä tällaisten teko sekä laaja soveltaminen valtakunnan tasolla lähentelee mahdotonta ainakaan lähitulevaisuudessa). Mutta samaan aikaan juuri turvemailla pelkkää puuston (tai vastaavasti pelloilla satoon) tuijottaminen tuottaa tilanteen, jossa puuston hiilivaraston kasvattaminen näkyy ilmastotekona, vaikka puuston kasvun parantaminen tyypillisesti edistää samalla turpeen hajoamista.
Lyhyellä aikavälillä (muutamat vuodet – pari vuosikymmentä) puuston kasvu ja erityisesti hakkuut ovat tekijä joka ratkaisee metsien hiilivaraston muutoksen kokoluokan kehityksen (ja johon on mahdollista vaikuttaa). Mutta pitemmällä aikavälillä turpeen hiilivaraston kohtalo on erittäin keskeinen asia.
On ehdottoman tärkeää, että metsien ja metsätalouden dynamiikka ymmärretään ilmastopolitiikkaa ja ilmastovoitteita laadittaessa (kuten Erkki Tomppo hyvin perustelee!). Mutta ihan samoin on maaperän hiilivaraston dynamiikka ymmärrettävä ja sen epävarmuudesta huolimatta oltava mukana (aivan erityisesti turvemailla, mutta muutenkin), muuten pitkän aikavälin mahdollisuuksien ymmärrys ja ilmastopolitiikka menevät ihan metsään.
Hakkuiden pinta-aloista ei valitettavasti löydy samanlaista kattavaa tilastoa, kuin hakkuukertymästä. Jotain kuitenkin löytyi. Päätehakkuiden pinta-ala ei ole juuri noussut viimeisinä vuosikymmeninä, vuonna 2021 määrä oli vähän vajaa 200 t ha, kun vuonna 2000 se oli saman verran. Kasvatushakkuiden pinta-ala oli 2000 -luvun alussa n. 400 t ha tasolla, josta se on noussut 50 %. Hieman provosoivasti voisi kysyä, että onko kasvatushakkuut sitten syynä etenkin kivennäismaiden hiilinielun heikkenemiseen? Kariketuotanto laskee, sekä maaperä lämpenee enemmän, kuin tiheämmässä metsässä (jälkimmäinen on tietysti tavoiteltava tila, metsän kasvun kannalta). Tähän on varmaan vastattu nostamalla hieman mh-suosituksissa harvennusmallien pohjapinta-aloja. Mutta onko yläharvennukset ja siten jatkettu kiertoaika hiilensidonnan kannalta perusteltuja? Olisiko järkevämpi kasvattaa tiheänä loppuun asti ja uudistaa hieman aikaisemmin kuin jatkettuna?
Kiitos paljon Paavo! Olet oikeassa, että maaperä olisi oltava etenkin turvemailla mukana politiikassa, mutta samaan aikaan arvioiden käyttöarvo heikkenee epävarmuuksien myötä. Ojitettujen turvemaiden hyvin puuta tuottava pääosa on jo muuttumassa (kivennäismaiden kaltaisiksi) turvekankaiksi. Loput jäävät itsekseen ennallistumaan tai ennallistetaan aktiivisesti ja turvekerros säilyy niissä.
Päättäjien tulisi nyt käyttää maaperätietoa ohjaavana mutta ei sanktioivana – vai mikä mahtaisi olla ratkaisu?
Anneli, nostit kaksi oleellista asiaa esille. 1:
Metsäojitettujen kasvupaikkojen aatelia ovat ohutturpeiset alueet (luokkaa maks. 30 cm turvetta). Näillä yhdistyy turve- ja kivennäismaiden parhaat ominaisuudet: ovat sopivan kosteita paikkoja ja turpeesta saa typpeä ja kivennäismaasta kivennäisravinteita. Puusto kasvaa hyvin. Lisäksi turvekerros on sen verran ohut, että puuston ja puutuotteiden hiilivarasto voi kokoluokaltaan korvata häviävän turpeen hiilivaraston. Ilmastonmuutoksen torjumisen ja siihen sopeutumisen kannalta nämä ovat oikein hyviä paikkoja jatkaa puunkasvatusta.
Sitten on joko turhan vähäravinteisen kasvupaikan (ja pohjoisen sijainnin) tai pahan ravinne-epätasapainon takia heikkotuottoisia kasvupaikkoja. Näissä on paljon paksuturpeisia. Helppo päätös jättää ennallistumaan ja turvekerroksesta suurin osa jo säilyy, kun ei tee mitään.
Mutta sitten on kuitenkin paljon paksuturpeisia kohteita, joilla puusto kasvaa niin hyvin, että metsätalous on taloudellisesti hyvin kannattavaa. Aika monet näistä ennemmin tai myöhemmin on tarpeen lannoittaa tuhkalla, mutta sekin kannattaa kyllä. Näillä ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta optimaalinen olisi ratkaisu, joka säilyttää turpeen mutta mahdollistaa puuston kasvun ja metsätalouden. Näyttää siltä, ettei tähän useinkaan riitä kunnostusojituksesta luopuminen tai kunnostusojituksessa ojasyvyyden madaltaminen. Hyvin kasvava puusto haihduttaa niin paljon vettä, että vedenpinta painuu syvälle. Pitäisi kokeille ojien aktiivista madaltamista ja ojien käyttöä kasteluun. Vielä ei tietääkseni ole kukaan kokeillut 🙂
Asia 2: ”mikä mahtaa olla ratkaisu?”
Konkreettisessa mielessä paras ratkaisu olisi saada sekä puu kasvamaan että turve säilymään. Tässä avain on vedenpinnan saaminen passelille tasolle ja tarpeen vaatiessa tuhkalannoitus. Ja tarvitaan tutkimusta ja kokeiluja, jotta saadaan selville miten ja millaisilla kohteilla on mahdollista tai mahdotonta.
Kasvihuonekaasuinventaario tai kansainväliset sopimukset eivät suoraan vaikuta metsänomistajiin (jotka metsien käytöstä pitkälti päättävät) mitenkään, eihän metsänomistaja ole niiden osapuoli. Päästöoikeudet ja päästökauppa ovat näyttäneet, että ratkaisuja alkaa löytyä, kun asioilla on riittävästi hintaa. Tavalla tai toisella siis jos päästöihin halutaan vaikuttaa, niillä täytyy olla taloudellista merkitystä metsänomistajalle (toinen keino on pakko tiettyihin toimiin, mutta minusta eurot on parempi, koska ne mahdollistavat luovien ratkaisujen teon). Miten sen voi toteuttaa ja keille kaikille lasku lankeaa, onkin sitten erinomaisen hankala kysymys. Mikä olisi sellainen reilu siirtymä? En tiedä!
Paavo, erittelet jälleen ongelmatiikkaa onnistuneesti.
Suon vedenpinnan säätö on kimurantti asia. Joillakin valuma-alueilla voisi saada hyötyä säätöpadoista, kun puuston määrä ja eri vuosien sateisuus vaihtelevat.
Hiilinieluja saataisiin säästymään tarvittava määrä vaikka niin että osa metsänomistajista saisi hiilimarkkinoilta vuotuista hiilivuokraa. Myös raportoinnin haasteet ja sopiva käsittely kullekin turvemaan tyypille lienee ratkaistavissa.
Hankalampi ongelma voi olla EU:n nykyinen ilmastopolitiikka, jos se johtaa koko maanosan metsien kasvun näivettymiseen. Hesarin jutussa Savotta-sarjasta haastatellut asiantuntijat painottivat hieman yllättäen nielujen sijaan hiilivarastoja. Kirjoitin kommentin: ”Kohti hiilineutraaliutta -kisassa kannattaa huomata, että pärjääminen hiilen varastoinnissa ei tuo mitaleita, jos käydäänkin kisaa hiilen nielemisessä ja seurattavat mittarit ovat sen mukaiset.”
Sitä voisi miettiä, kannattaisiko purkaa koplaus maankäytön ja muiden päästöjen välillä. Juho Aalto kirjoitti Hesarissa 8.4.: ”Hiilineutraalisuuden tavoitevuotta 2035 koskevat kirjaukset voisi alkuperäisen lain henkeä rikkomatta määritellä uudelleen eriyttämällä fossiilisektoria sekä maankäyttösektoria koskevat tavoitteet.” EU-alueen metsiin saataisiin lisää kasvua ja lisää metsäpinta-alaa sopivin kannustein. Lisäksi voitaisiin määrätä ankarat sanktiot metsäkadosta.
Eikö kukaan ole tutustunut Ruotsin Maankäyttösektorin Metsämaan nielulaskentaan?
Linkki siihen löytyy ”Analyysi: Saiko Ruotsi itselleen jättimäisen hiilinielun rajuilla metsähakkuilla? Soitimme Ruotsiin ja vastaus yllätti”
Ruotsissa on ylimääräinen maaperänieluluokka” Kuollut orgaaninen materia”, jota Lukella ei edes ole. Muut luokat hakkuusäästö, kivennäismaat ja ojitetujen turvemaiden päästöluokka ovat molemmissa.
Erittäin hämmentävä ero myös löytyy hakkuusäästön CO2-nielun laskennasta. Kerroin CO2-nielu per hakkuusäästö (m3), Suomessa on 0,77 ja Ruotsissa aina yli 1. Vuonna 2020 Ruotsin hakkuusäästö oli 4,5 milj.m3 ja CO2-nielu 5, josta kerroin 5/4,5=1,11.
Suomen vuoden 2023 hakkuusäästö oli 17,2 Mm3 ja Luken laskema nielu -13,2 Mtn, josta tulee kerroin 13.2/17,2= 0,77.
Suomen Metsämaan päästö vuonna 2023 oli +1 Mtn-ekv, mutta Ruotsin tapaan laskien ja käyttäen Suomelle kerrointa 0,9 Ruotsin arvoista ja laskien hakkuusäästön CO2-nielun Ruotsin suhteella, niin
Suomen Metsämaan nielu olisi huomioiden puutuotteet nollaksi:
= -1,11*17,2-0.9*17-0,9*19Mt+14( turvemaiden maapäästö) =-19,2-15,2-17,1+14= -37,5 Mtn-ekv
Paavo Ojaselta kysyn tästä Sampo Soimakallion MT:n kommentista, että Lukella löytyy skenaarioita, että 10 milj.m3 hakkusäästöllä löytyy 20 Mtonnin edestä CO2-nieluja?
Linkki löytyy netistä haulla:”Lukijalta: Hakkuiden vähentäminen kasvattaa metsien hiilinielua merkittävästi”.
Soimakallio:”Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen kansallista energia- ja ilmastopolitiikkaa varten laatimien skenaarioiden mukaan 10 miljoonan kuutiometrin väheneminen metsien vuotuisissa hakkuissa kasvattaisi metsien vuotuista hiilinielua lähes 20 miljoonaa hiilidioksiditonnia.”
Miksi Luke ei sitten laske hakkuusäästöstä 17,2 Mm3/2023 CO2-nielua -34,4 Mtn vaan -13,2 Mtn?
Kun tehdään niin epävarmaa mallinnusta ja laskelmaa kuin maaperän hiilinielu ei pitäisi ilmoittaa yhtä tulosta vaan vaihteluväli ja mediaani. On olemassa valmiita ohjelmia kuin Crystall Ball tai @Risk joilla dimuloinnnin voi tehdä. Siinä jokainen parametri ilmoitetaan jakaumana tai vaihteluvälinä. Tuloksena saadaan keskiluku ja eri persentiilit. Yhden luvun ilmoittaminen johtaa harhaan laskennan tarkkuudesta.
Veikkailin nimimerkille Kurki Metsien hiilinielu -ketjussa (18.4.2025, 11:32) että ko. kertoimessa 2 ei ole kyse hakkuusäästön nielusta, vaan on tehty arvio puun käytön ilmastovaikutuksesta.
AJ:lle, että veikkailu perustui ”Ilmastopaneelin Raporttiin 3/2022”.
Soimakallion kommentti taas perustuu ”Luonnonvarakeskuksen kansallista energia- ja ilmastopolitiikkaa varten laatimaan skenaarioon”.
Eikö hakkuiden väheneminen ole sama kuin hakkuusäästö?
Jos kerran Lukelta löytyy tuollainen skenaario, niin miksi Luke ei sitä käytä?
Hyviä huomioita, Kurki! Lyhyesti:
1) Ruotsi raportoi erikseen ”Kuollut orgaaninen materia” -hiilivaraston (DOM) ja maaperän hiilivaraston (SOM) muutokset. On tuo DOM mukana Suomellakin, mutta Suomella DOM ja SOM ovat yhdessä maaperän hiilivarastona. Eli ei DOM puutu Suomelta.
2) Runkokuution ja puun biomassan hiilivaraston (johon kuuluu runko, oksat, lehdet/neulaset, kanto, juuret, joiden kuivamassasta puolet on hiiltä) suhde ei ole vakio. Eri puulajeilla tuo suhde on erilainen, samoin se vaihtelee puun iän ja koon sekä metsikön rakenteen (esim. tiheässä metsässä on lyhyet latvukset) mukaan. Suomessa ja Ruotsissa tuskin puuston kasvu tai poistuma koostuu samanlaisista puista, eli eroon on varsin hyvät syyt. Sitten toki metsävaratiedossa ja biomassyhtälöissä yms. teknisemmissä asioissa lienee eroa, joka myös vaikuttanee asiaan (mutta vaikea arvata, minkä verran ja mihin suuntaan; Suomessa ainakin nämä on aika pieteetillä laskettu, niin en uskaltaisi olettaa Ruotsin lukujen olevan luotettavampia). Eli tuon suhteen ei kuulukaan vakio olla.
3) Soimakallio-kommentti. Jos tehdään skenaario, jossa esim. vähennetään hakkuita 10 milj. m3/vuosi, se eroaa inventaarion ”hakkuusäästöstä” siten, että hakkuiden vähentäminen vaikuttaa myös kasvuun. Erityisesti avohakkuiden vähentäminen (mutta pienemmässä mitassa myös harvennusten) lisää lähivuosina ja -vuosikymmeninä kasvua. Siis skenaarion hakkuiden vähennys muuttaa muutenkin ”hakkuusäästöä”, koska myös kasvu muuttuu. Toki skenaario on voi muillakin tavoilla erota inventaariolaskelmista, mutta en juuri nyt ehdi tarkemmin penkoa sitä.
Ojanen: 1) Ruotsi raportoi erikseen ”Kuollut orgaaninen materia” -hiilivaraston (DOM) ja maaperän hiilivaraston (SOM) muutokset. On tuo DOM mukana Suomellakin, mutta Suomella DOM ja SOM ovat yhdessä maaperän hiilivarastona. Eli ei DOM puutu Suomelta.”
Tilastokeskuksen linkki löytyy netistä haulla ”Suomen kasvihuone kaasupäästöt 1990–2020”
Linkin sivulla 45 taulukossa 1,7 metsämaan luokat ovat:
– kivennäismaiden ja turvemaiden CO2-nielut.
– DOM+SOM = kivennäismaiden kuollut orgaaninen ja maaperän aines
– DOM+SOM= orgaanisten (turve) maiden kuollut orgaaninen ja maaperän aines
– CH4-päästöt
– N2O-päästöt
– muut-päästöt ovat laskennan kannalta pieniä
Suomen Luken vuoden 2023 Metsämaan ilventaario:
– hakkuusäästön 17,2 Mm3 CO2-nielu -13,2 Mtn
– kivennäismaaperän päästö +0,37 Mtn (DOM+SOM)
– organisen maaperän CO2-päästö +11,6 Mtn (DOM+SOM) (suo-ojituksia 4 milj.ha)
– (CH4+N2O)-päästö +2,35 Mtn-ekv.
Ruotsin vuoden 2023 Metsämaan vastaavat:
– hakkuusäästön nielu oli -3 Mtn
– kivennäismaaperän nielu -17 Mtn
– orgaanisen maaperän CO2-päästö +7 Mtn (suo-ojituksisia 1 milj.ha)
– (CH4+N2O)-päästö +1 Mtn-ekv.
Lisäksi on tämä nieluluokka, jota Suomessa ei ole, joka vielä on verrattain suuri.
– Kuollut orgaaninen materiaalinielu -13 Mt-ekv,
näkyy olevan hakkuiden karikkeista tuleva CO2-nielu. joka viime vuosina on kasvanut, kun hakkuusäästö on ollut hiipunut lähelle nollaa.
Suomessa hakkuiden karikenielut ja päästöt käsitellään kivennäismaiden luokassa DOM+SOM ja orgaanisten maiden luokassa DOM+SOM. Mitään lukuja niistä ei ole saatavilla.
Erikseen molemmissa maissa tulevat turvemaiden CO2- ja (NH4+N2O)-päästöt, jotka tuossa Ruotsi-linkissä ovat viivan yläpuolella.
On hyvin helppo tehdä Suomen vertailu Ruotsiin metsämaan laskennasta, käyttämällä jotain kerrointa Ruotsin luvuista, sillä Ruotsin ja Suomen erot puissa, metsäpinta-alassa ja metsien kasvussa eivät poikkea kovinkaan paljon. Ainoa suurempi poikkeama on runkopuun kokonaismäärissä Suomessa 2600 Mm3 ja Ruotsissa 3500 Mm3. Tosin Etelä-Suomessa puuta hehtaarilla on Ruotsin Luokkaa.
Luken luvuista vertailua on mahdoton tehdä.
Ojanen:”Soimakallio-kommentti. Jos tehdään skenaario, jossa esim. vähennetään hakkuita 10 milj. m3/vuosi, se eroaa inventaarion ”hakkuusäästöstä” siten, että hakkuiden vähentäminen vaikuttaa myös kasvuun.”
Suomen metsien historian kasvu, poistuma ja hakkuukertymät
linkki löytyy netistä haulla:”Forest News Puuston kasvu ja poistuma sekä hakkuukertymä”
Siellä on muutama tapaus, jonka jokainen voi todeta, että hakkuut todella välillä vähenivät 10 milj.m3. Mutta sitten kun sitä pudotusta vertaa hakkusäästöjen CO2-nieluun, niin sille -20 Mtonnin nielulle en kyllä löydä historiasta todisteita.
Kurki, on tosiaan melko helppoa ja mielenkiintoista vertailla Suomen ja Ruotsin inventaarioiden tuloksia, kuten olet hyvin tehnyt! On harmi, että DOM ja SOM on erilaille ryhmitelty Suomessa ja Ruotsissa, niin käytännössä voi verrata puuston biomassoja (”hakkuusäästö”) ja sitten voi laskea yhteen DOM+SOM. Johtuu pitkälti käytettyjen menetelmien eroista, että tulokset on eri lailla ryhmitelty Suomessa ja Ruotsissa.
Mutta sitten täytyy muistaa, ettei tulosten vertailu kerro, mikä olisi Suomen tulos, jos Suomessa käytettäisiin Ruotsin menetelmiä. Koska maiden välillä on eroja ilmastossa, geologiassa, metsien rakenteessa ja metsien käytössä, niin pitäisi toteuttaa Ruotsien inventaario Suomessa ja Suomen inventaario Ruotsissa, niin sitten voisi saadaa jotain osviittaa, minkä verran erot johtuvat menetelmisä ja minkä verran maiden välisistä eroista.
Ehkäpä tämä työ tuo jotain lisävalaistusta asiaan: https://mmm.fi/-/mmm-on-tilannut-luonnonvarakeskukselta-hiilinielulaskennan-riskianalyysin
Kurki, vielä Soimakallio-skenaario-asiaan: Historiallisista hakkuiden ja poistumien aikasarjoista et valitettavasti saa todisteita tai ymmärrystä siitä, miten skenaarioissa hakkuiden vähentäminen kasvattaa hiilinielua niin paljon. Tämä johtuu siitä, että tuon tapaisissa skenaarioissa kysytään tämän tapaisesti: ”Miten hiilinielu muuttuu, jos hakkuiden taso on jatkossa pysyvästi pienempi esim. 10 milj. m3/v verran?” Ja kun hakkuut vuodesta toiseen ovat perusskenaariota pienemmät, tämä lisää myös kasvua, eli sitten ”hakkuusäästö” onkin merkittävästi suurempi kuin ”10 milj. m3/v verran”.
Historialliset aikasarjat sen sijaan kuvaavat toteutunutta ”hakkuusäästöä”, ja se sitten aika paljon vuodesta toiseen vaihtelee, koska hakkuumäärät vaihtelevat. Mutta ei sellainen vuotuinen vaihtelu ole sama asia kuin pysyvä hakkuiden tason lasku tai nosto. Ja lisäksi kasvu historiallisissa aikasarjoissa ei vaihtele vuodesta toiseen myöskään sen takia, että se on VMI-tuloksista (jotka aina kuvaavaat usean vuoden keskiarvoa) aikasarjaksi tasoitettu, eikä se kuvaa yksittäisten vuosien välisiä vaihteluita eikä reagoi hakkuiden vuositason vaihteluihin.
(toki skenaarioiden tarkastelu voi edelleen muutenkin poiketa kasvihuonekaasuinventaariosta, mutta vaikkei poikkeaisi, ne kertovat eri asioista)
Soimakallion esitys 10 milj.m3 lisähakkuusäästöstä ja sen 2-kertaisesta CO2-nielusta oli siis pluffi-täky ja voisi toteutua vasta kymmenien vuosien päästä. Lisäsäästö nykyiseen Suomen metsissä olisi lisäksi kasvuteorian vastainen toimenpide eli kasvun ylläpitämiseksi vuosipoistuman pitäisi olla kasvun suuruinen ja ylläpitää metsien ihanne ikäjakaumaa eikä vanhentaa sitä lisähakkuuusäästöillä. Mitään ylimääräistä CO2-nielua 10 milj.m3 lisäsäästöstä ei taida tulla.
Ilvesniemen mukaan taas metsän hiilestä 40% on maanpinnan yläpuolella ja 60% maanpinnan alapuolella. Linkki ”https://www.metsalehti.fi/artikkelit/avohakkuu-ei-havita-hiilivarastoa/#5dfaa1a5”
Sen mukaan laskien vuoden 2023 hakkuusäästön CO2-nielu oli 1,1*17,2*2,5= -47 Mtn. Kerroin 1,1 on Ruotsin CO2-kerroin.
Pukkalan linkki: ”https://blogs.uef.fi/forest-issues/2023/12/04/paljonko-meilla-on-hiilivelkaa/”.Kuvan mukaan metsän hiilestä Etelä-Suomessa on noin puolet puihin sitoutuneena elävänä hiilenä ja puolet kuolleena hiilenä maapohjassa. Keski-Suomessa maapohjassa kuollutta hiiltä näkyy olevan jo 55% ja Pohjois-Suomessa 70%. Kertoimeksi tullee yli 2 koko Suomen osalta ja etelän ja pohjoisen puumääräsuhteet vielä huomioiden ehkä 2,2.Sen mukaan laskien Suomen vuoden 2023 hakkuusäästön 17,2 milj.m3 CO2-nielu oli 1,1*17,2 milj.m3*2,2= -42 Mtn, joka tekee Suomesta hiilineutraalin.Ilvesniemen ja Pukkalan mallit laskea hiilinielu antaa Ruotsin mallin mukaisia tuloksia.