Karhuemo ilmaantuu metsäaukean laidalla, nostaa kuononsa ilmaan ja kääntelee päätään sivulta toiselle haistellen ilmaa. Karhu on varovainen eläin, joka luottaa tarkkaan kuuloonsa ja hajuaistiinsa.
Tällä kookkaalla ja vaaleaniskaisella naaraalla on erityinen syy valppauteen. Sen perässä käy kuhina, kun sen viisi pentua seuraavat emoa ruokintapaikalle.
Näin iso pentue on karhulla äärimmäisen harvinaista. Tiettävästi vain kerran aikaisemmin Suomessa on tavattu yhtä iso katras, kun riistakamera tallensi viisi pentua kymmenen vuotta sitten Ähtärissä Etelä-Pohjanmaalla. Yleensä karhu saa yhdestä neljään pentua.
Karhuemo pentuineen näyttäytyi Arolan tilan ylläpitämällä karhujen kuvauskojuilla ensimmäisen kerran kesäkuun alussa, minkä jälkeen ne ovat vierailleet täällä säännöllisen epäsäännöllisesti.
Paikka kuuluu Martinselkosen suojelualueeseen, joka sijaitsee Venäjän rajalla Suomussalmen koillisosassa. Kyse on alueesta, josta karhut pääsevät talvehtimaan Venäjän puolelle.
Karhuja on ollut liikkellä paljon koko alkukesän, sillä kaksi vuotta sitten alueella oli peräti kuusi karhuemoa yhteensä 18 pennun kanssa.
”Näyttää siltä, että nämä nuoret karhut voivat olla niitä samoja”, sanoo Arolan tilan emäntä Helena Seppänen.
Emokarhu huolehtii
Emo suojelee pentujaan ja välttelee kontakteja varsinkin uroskarhuihin, jotka saattavat tappaa ne pennut, jotka eivät ole niiden omia.
Aluksi viisikon emo johdatti pennut ruokailemaan kuvauskojujen eteen tuoduilla lohenperkeillä. Ravinnossa saattaa piillä ennätyspesueen salaisuus: naaraskarhu saa lohesta sellaista lisäravintoa, joka voi vahvistaa sen lisääntymiskykyä.
Harvinaista ei ole sekään, että pentueeseen liittyy ylimääräisiä jäseniä kesän mittaan. Niin tapahtui syksyllä 2017 Lieksassa, kun syksyyn mennessä neljän pennun pesueeseen oli ilmaantunut viides pentu.
Tämä Martinselkosen viisikko näyttää kuitenkin samankokoiselta ja on ollut yhdessä aikaisesta keväästä lähtien. On siis liki varmaa, että kyse on yhdestä pentueesta, joka on syntynyt samalle naaraalle sen talvipesässä.
Kun pennut olivat saaneet vatsansa täyteen runsaat puoli tuntia kestäneen ruokailun päätteeksi, ne alkoivat leikkiä ja painia keskenään.
Pari uskalikkoa kiipesi ketterästi puuhun, jonka oksia ne sitten tyytyväisinä närivät. Pian niiden emo johdatti ne takaisin metsän siimekseen.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään