Urheilupyhättö verhoutui puuhun

82-vuotiaan Olympiastadionin peruskorjauksessa ja uudistamisessa hyödynnettiin monipuolisesti kotimaista puuta.

Olympiastadionin pääarkkitehti Kimmo Lintulalle puurakentaminen oli entuudestaan tuttua. Hän suunnitteli yhdessä Hannu Tikan kanssa puurakentamisen lippulaivaksi tituleeratun Lahden Sibeliustalon. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Osaksi suomalaisten kansallismaisemaa piirtyneen Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus valmistui elokuussa. Arkkitehti Kimmo Lintula katselee stadionia silmin nähden tyytyväisenä – ja syystäkin. Arkkitehtitoimisto K2S Oy:ssä työskentelevä Lintula toimi stadionin korjauksen pääsuunnittelijana yhdessä Arkitehdit NRT Oy:n Kari Raimorannan kanssa.

Seitsemän vuotta kestänyt suunnittelijoiden urakka on tullut päätökseen voitokkain tuloksin. Stadionin peruskorjaus ja uudistaminen on napannut jo kaksi arvostettua palkintoa: arkkitehtuurin Finlandian lokakuussa sekä Puupalkinnon marraskuussa.

”Tämä on ollut pitkä, haastava ja vaativa projekti. Olen todella tyytyväinen siihen, mitä yhdessä ponnistellen rakentajien, Stadion-säätiön ja rakennuttajan kanssa saimme aikaan”, Lintula kehuu.

Puukatoksen verhoiluun kului arviolta 550 kilometriä männystä valmistettua kivipuurimaa. Verhoilu on tehty paikan päällä telineiden varassa. Kaikkiaan katetta on yhteensä noin 16 500 neliötä.

Idea vanhasta valokuvasta

Vuonna 1938 valmistuneen Olympiastadionin yleisilme säilyi korjauksessa, mutta täydentyi monipuolisella puurakentamisella. Puun suosimiseen on useampi syy, joista yksi on historia. Vuonna 2003 Lintula osallistui ja voitti kollegojensa Niko Sirolan ja Mikko Summasen kanssa yleisen arkkitehtuurikilpailun, jossa tehtävänä oli suunnitella Olympiastadionin itäkatsomolle katos. Pohtiessaan katokselle sopivaa verhoilumateriaalia he törmäsivät valokuvaan vuoden 1952 Olympialaisten ajoilta.

”Valokuva oli otettu tuolta eteläkaarteen suunnasta, missä oli puuverhoillut julkisivut. Valokuvasta tuli sellainen ahaa-elämys, että puu on aina liittynyt stadioniin, kun se on laajentunut alkuperäisestä”, Lintula muistelee.

Olympiastadion sai ensimmäisen puuverhoillun julkisivunsa vuonna 1940, minkä jälkeen sitä on useamman kerran muunneltu.

Historia puolsi puun käyttöä. Lisäksi puu kuului samalla tavalla suomalaiseen kansallismaisemaan kuin Olympiastadionkin.

Kaislamatto kivipuusta

Museovirasto suojeli Olympiastadionin rakennussuojelulain nojalla vuonna 2006. Samalla suojelustatus ulottui vuoden 2005 maailmanmestaruuskilpailuun valmistuneeseen itäkatsomon katokseen. Sen sisäpuoli oli verhoiltu kotimaisella mäntyrimalla ja paloturvallisuus hoidettu spinklerein.

Vuonna 2013 aloitetussa stadionin peruskorjauksessa katosta päätettiin jatkaa kaarteisiin. Hyvän vastaanoton saanut puu haluttiin säilyttää katoksen verhoilumateriaalina, mutta huoltokustannusten vuoksi paloturvallisuus piti taata ilman sprinklereitä. Lopulta materiaaliksi valikoitui palamaton kotimaisesta männystä valmistettu kivipuu, jossa puusolukkoon on kovalla paineella viety silikaattia.

Puuverhous kiinnitettiin viiden metrin mittaisina ohuina rimoina paikan päällä. Katsomosta käsin verhous muistuttaa kaislamattoa.

”Siitä tuli maagisen hieno. Koska se on paikalla tehty, siinä ei käytännössä ole kuin teräsrakenteen vaatimat liikuntasaumat. Muuten se on täysin yhtenäistä pintaa”, Lintula esittelee.

Puuverhous on harmoninen kokonaisuus eikä varasta huomiota stadionin todelliselta kruununjalokiveltä: funkkiskaunottaren alkuperäiseltä betonikatokselta.

Kenttälaboratorio katolla

Monipuolista puun käyttöä stadionilla edustavat myös penkit, jotka suunniteltiin varta vasten Olympiastadionille. Historiallisesti merkittävään rakennukseen ei löytynyt arkkitehtuuriin ja olosuhteisiin sopivia istuimia hyllytavarana vaan penkit valikoituivat innovaatiohankinnan kautta.

Penkkimateriaalien kestävyyttä testattiin stadionin katolla ulkoilmalaboratoriossa. Lisäksi penkkien ja puukatoksen palon kestävyyttä tutkittiin mittavin palokokein.

Laadultaan ylivoimaisesti voiton vei salolaisen yrityksen Piiroisen puunkomposiitista valmistamat kokoon taitettavat penkit. Penkeissä yhdistyy puun lämpö ja ekologisuus sekä muovin kestävyys.

”Penkeissä on käytetty lämpöpuun sahaamisen yhteydessä ylijäämänä tulevaa sahanpurua. Ne tehdään siis tavallaan jätteistä”, Lintula kertoo.

Olympiastadionilla on 36 350 puukomposiitista valmistettua istuinta. Puuta istuimissa on 20–25 %. Jos paloturvallisuutta ei olisi tarvinnut huomioida, voisi puun osuus olla 60–70 %.

Akustiikkaa puulla

Puulla on merkittävä rooli myös peruskorjauksen yhteydessä stadionin alle louhituissa 22 000 neliön liikuntatiloissa. Alkuperäisen Olympiastadionin betonivaluun on tarvittu valtavat puumuotit. Uusissa tiloissa haluttiin, että puu saisi jäädä näkyväksi rakenteeksi betonin rinnalle.

”Puun käytölle yksi kriteeri oli, että jos siihen tulee isompia vikoja, sen voi paikata. Puu myös muuttuu sitä hienommaksi, mitä enemmän patinaa se saa, vähän niin kuin vanhat koulun penkit”, Lintula toteaa.

Käytävien seinien verhoukseen ja kalusteisiin on käytetty CLT-levyjä eli ristiin liimattua massiivipuuta. Täysmittaisessa palloilusalissa palloseinä on koivua ja aaltoilevaa kattoa sekä yläseinää akustoivat mäntyrimoilla verhotut pinnat. Salmiakinmuotoon höylätyt rimat nappaavat äänen ja vaimentavat sen. Kuusesta valmistettu kassakaappimainen ovi sinetöi harjoitusten äänet saliin. Käytävillä on hiljaista.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut