Kuukkelin kohtalonhetket

Kuukkeli ja metsäkanalinnut ovat joutuneet talousmetsissä ahtaalle.

Kuukkeli on tottunut elämään vanhoissa metsissä, joissa sille on tarjolla luontaisia suojapaikkoja. (Kuvaaja: Benjam Pöntinen)

Avohakkuiden pirstomassa maastossa, metsästysseurueen taukotulilla eräs metsämies väitti kanahaukan olevan syy kuukkelin häviämiseen. Kuukkelien ohella myös kanalintukannat ovat taantuneet koko eteläisen Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Minun mieleeni mennyt kevät jää historian surkeimpana kanalintukeväänä. Perinteisillä lakeuden soidinpaikoilla näin vain muutamia teeriä.

Sotien jälkeen metsäkanojen määrä on alentunut jatkuvasti. Jokainen sukupolvi puhuu entisaikojen suurista teeriparvista. Tänä päivänä nuori luontokuvaaja on innoissaan muutaman teeren kevätsoitimesta. Hänen isänsä muistelee useamman kymmenen linnun soitimia. Isoisä muistaa kymmenien soidinpaikkojen kevätaamujen huumaavan äänimaailman. Hänen isänsä kantoi kymmenien lintujen saaliin kotiin syksyiseltä jahtireissultaan ja häntä ennen jahdissa käytiin keväälläkin. Ennen sotia kanalinnut, erityisesti metsot, olivat arvokasta kauppatavaraa.

Kanalintuja ei aktiivisesti suojella. Suosittelen kaikille luonnonystäville ja erityisesti kanalinnuista kiinnostuneille luettavaksi Jorma Luhdan upeasti kuvitetun kirjan Metsola. Hänen tekstissään huokuu rakkaus luontoon ja pitkä kokemus metsojen parissa työskentelystä.

Kanalintuja metsästetään, vaikka kanalintujen määrän tiedetään vähentyneen merkittävästi. Metsästysseurat myöntävät kiintiöitä metsäkanojen ampumiseen. Lupia perustellaan sillä, ettei metsäkanoja kukaan oikeasti ammu, mutta koirien koulutuksen vuoksi kiintiöt pitää olla.

Lintuharrastajat suosivat petolintuja. Tekopesiä rakennetaan kotkille ja haukoille, pönttöjä viedään maastoon pöllöille ja monille muille kolopesijöille. Metsistä puuttuvat vanhat kanahaukkakuusikot ja soitten laitamilta jättimännyt, joiden oksat olisivat riittävän vahvat kannattelemaan satojen kilojen painoisia kotkan pesiä. Myös petojen suosiminen luo paineita kanalintuja kohtaan.

Metsänhoidossa kaivetaan ojia. Viime vuosina on herätty huomaamaan metsäojien vaikutus kanalintupoikueille. Emolinnun lennähtäessä ojan ylitse poikue seuraa perässä. Vaikka kanalintujen poikaset kehittyvät nopeasti lentokykyisiksi, niiden ensimmäiset elinpäivät ovat vaaroja täynnä, eikä ojan ylitys ole niitä helpoimpia.

Luonnon monimuotoisuudesta ollaan huolissaan muuallakin kuin vain luonnonsuojelijoiden piirissä. Ollaan perustamassa riistatiheikköjä. Riistatiheikköjen tarpeellisuuden myöntämisellä myönnetään myös, että jotain on mennyt pieleen metsänhoidossa.

Talousmetsät todella tarvitsevat luontaisen kaltaisia alueita. Muutaman aarin kokoinen kuusitaimikko mäntymetsässä ei riitä turvaamaan kanalintupoikueen kesää. Riistatiheikköjen on jatkuttava katkeamattomana ketjuna halki metsän ja poikki sarkojen.

Olisiko olemassa sellaista asiaa, joka ottaisi huomioon kanalintujen edun? Kyllä on. Voidaan perustaa suojelualueita yksityisten ja valtion maille ja huomioida luonnon monimuotoisuus ennen metsätöiden aloitusta.

Myös mustikka on vähentynyt Suomessa merkittävästi. Hakkuun jälkeen varvikot kuivuvat ja kuolevat pois. Mustikka on kanalinnuille aivan ensiarvoisen tärkeä kasvi, tärkein. Varvikon suojassa poikueet ovat suojassa pedoilta ja sieltä löytyy untuvikoille hyönteisravintoa, myöhemmin kesällä myös marjoja.

Suomi elää puusta. Kyse ei ole siitä, että pitäisi lopettaa hakkuut, vaan siitä, miten hakkuut toteutetaan. Suomen metsiä on avohakattu ja ojitettu kymmeniä vuosia, ja siitä on tullut maan tapa. Metsien monimuotoisuutta voi parantaa esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen periaatteella.

Alussa mainitsemani metsämies ei ehkä aivan väärässä ollut kuukkelin ja kanahaukan suhteen. Hakkuitten jälkeen haukka vain viimeistelee ihmisen työn. Vanhoissa, luonnonmukaisissa metsissä elämään sopeutunut kuukkeli ei harvassa talousmetsässä löydä suojaa haukan hyökkäyksiä vastaan.

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 13/2019.

Kommentit (4)

  1. Tuohon vois lisätä vielä sen, että varsinkin ensiharvennusten tekemättömyys vähentää mustikan kasvumahdollisuuksia ja samalla kanalinnuille sopivia elinympäristöjä. Usein päätehakkuuikäisissä sulkeutuneissa metsissä ei kasva mustikoitakaan. Seuraava ”mustikkavaihe” tulee vasta ensiharvennuksen jälkeen, jos kasvupaikka sopii mustikalle.

    Avohakkuun jälkeen alueen valtaa yleensä puolukka ja rehevimmillä alueilla vadelma ja horsmat ym. isompikokoinen pohjakasvillisuus.

    Supikoiran yleistyminen ja kanahaukat on vieneet ainakin paikallisesti kanalintukannan ihan olemattomiin. Ojituskaan ei ole vaikuttanut niin paljon vaikka silläkin varmaan on ollut vaikutusta. Riistalle neuvotaan tekemään nousuluiskia ojiin, jotta poikasten keväthukkumisilta vältyttäisiin.

  2. Tällä hetkellä on valtavat määrät männikköä 2-3 kehitysluokassa, jotka on raivattu ja hakattu väljäksi. Siellä ei ole suojaa linnuille, eikä millekään metsäneläimelle, metsät liian siistejä taimikonhoidosta alkaen. Metsähallitus hoitaa metsänsä liian hyvin. Metsälinnut tarvitsevat kuusta suojakseen ja männyn suosinnan takia kuusikkoja ei täälläpäin juuri ole.

  3. Viimmeistään ennakkoraivuussa pitäisi jättää riistatiheikköjä , mieluummin jo päätehakkuualasta alkaen. Niin ainakin täällä päin yleensä tehdään. Kuivilla mäntykankailla ei joskus ole mitä jättää , korkeintaan joku katajapuska.

  4. Luulen nähneeni keväällä kuukkelin Keski-Suomessa. Muodikasta on syyttää metsien pirstoontumista. Onko joku nähnyt sellaisia?
    Kuukkeli on pohjoinen laji, joka selviää esimerkiksi Utsjoen talvista keräämiensä marjojen turvin. Kerran kevättalvella näin, kun joku pöllö oli tappanut kuukkelin jängän reunaan. Vain vähän sulkia ja höyheniä oli jäänyt . Siellä Utsjoella metsät ovat todella pirstoontuneita tunturipaljakoiden ja jänkien väleihin. Ei tunnu haittaavan kuukkelia, jos muuten saa olla rauhassa.
    Miksi kuukkeli ei sitten menesty varsinaisissa metsissä. Mielestäni siihen on yksinkertainen selitys. Närhi. Närhi hyötyy lintujen talviruokinnasta. Molemmat viihtyisivät etelässä hyvin samankaltaisissa metsissä, mutta närhi suurikokoisempana ja runsaslukuisempana saattaa ryöstää kuukkelin pesän ja niin sekin reviiri autioituu.
    Benjamin Pöntisen kuten monen muunkin lintuharrastajan toivoisi miettivän myös noita eläinten välisiä riippuvuussuhteita. Kuukelikantoihin ei vaikuta mitään hakataan tai ei hakata metsiämme. Kyllä syyt ovat aivan muut.

Luonto Luonto

Artikkelit

Kuvat