Kuusi kysymystä kulotuksesta

1 Mitä kulotus on?

Kulotus jaetaan metsänhoidolliseen ja luonnonhoidolliseen kulotukseen. Metsänhoidollinen kulotus on hakkuutähteiden ja kuntan polttamista. Säästöpuuryhmien poltto puolestaan lukeutuu luonnonhoidolliseen kulotukseen.

2 Mitä hyötyä kulotuksesta on?

Metsänhoidollisessa kulotuksessa maan lämpö- ja ravinneolot parantuvat huomattavasti ja happamuus vähenee. Kulotuksen jälkeen syntyvä puusto on tervettä, hyväkasvuista ja kilpailukykyistä. Kulotus myös vähentää taimikkovaiheen raivaussahatyötä eikä heinäystä tarvita.

Luonnonhoidollisessa kulotuksessa tarkoituksena on lisätä boreaaliselle havumetsävyöhykkeelle luontaisesti kuuluvia metsäpaloja hallitusti. Kulotettu säästöpuuryhmä tarjoaa elinympäristön monille palaneesta puusta ja tulesta riippuvaisille uhanalaisille lajeille.

Myös metsäsertifiointi vaatii kulotuksia. Tästä syystä esimerkiksi metsäyhtiöt ja Metsähallitus tekevät kulotuksia omilla maillaan.

3 Minkälainen kohde sopii kulotukseen?

Kohteen koko vaihtelee muutaman aarin säästöpuuryhmästä useamman hehtaarin kulotusalaan. Kohteen tulee sijaita kivennäismaalla. Turvemaita ei kuloteta, sillä niissä tuli kytee pitkään ja voi levitä.

Kulotukselle paras maalaji on Suomessa yleisin moreeni, jossa on sekaisin maalajitteita savesta isoihin kivenlohkareisiin. Hyviä kulotuskohteita ovat mustikkaa kasvavat tuoreet kankaat ja puolukkapeitteiset kuivahkot kankaat. Lehdot eivät nopean ravinnekiertonsa ja karut kankaat ohuen kunttakerroksensa takia sovellu kulotukseen.

Metsämaata ei tule kulottaa metsälakikohteissa eikä sähkölinjojen tai asutusten lähistöllä. Kulotusalan reunametsä ei saisi olla herkästi syttyvä vanha kuusikko.

Lähellä oleva vesistö helpottaa sammutustöitä, tien läheisyys kaluston ja sammutusveden kuljetusta alalle. Ihanteellinen kohde on peltojen ja pelto-ojien ympäröimä metsä- tai säästöpuuryhmäsaareke, jonka ympäristöä ei tarvitse erikseen rajata ja suojata.

4 Keneltä saan apua kulotukseen?

Pelastuslaki edellyttää, että kulotuksessa on aina oltava mukana metsäammattilainen, jolla on aikaisempaa käytännön kokemusta kulotuksesta ja joka suunnittelee ja valvoo toimintaa. Kulotuksesta kiinnostuneen kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen tai metsäyhtiön asiantuntijaan.

Myös Metsäkeskus tekee kulotuksia luonnonhoitohankkeina. Luonnonhoitohankkeina toteutettavat kulotukset ovat metsänomistajille maksuttomia, mutta hankkeita on vähän.

Metsänomistajan kannattaa kysellä tuttavia talkoisiin, sillä muutaman hehtaarin kulotus työllistää helposti noin kymmenen henkeä. Säästöpuuryhmän kulotuksessa selvitään kevyemmällä miehityksellä.

5 Milloin on paras aika kulottaa?

Syksyllä tai talvella hakattu ala kannattaa kulottaa heti seuraavana keväänä. Silloin hakkuutähteet eivät ole ehtineet painua ja tiivistyä. Yleensä kulotus ajoittuu paikkakunnasta riippuen huhtikuun loppuun tai touko-kesäkuulle. Tällöin maasta on talven jäljiltä haihtunut enin kosteus.

Säästöpuuryhmien kulotus onnistuu vielä syksyllä ja jopa talvella. Maan ollessa lumen peitossa riski tulen karkaamiseen kulotusalalta on olematon.

Varsinaisen kulotuspäivän tulisi olla vähätuulinen ja sateeton. Kulotuksen jälkeiset sateet puolestaan helpottavat ja lyhentävät jälkivartiointia.

6 Miten kulotus toteutetaan?

Kulotus sytytetään tuulen alapuolelta. Tuulen suuntaa voidaan arvioida laittamalla kulotusalalle keppien päähän nauhoja.

Yleisin tapa tehdä metsänhoidollinen kulotus on niin sanottu hevosenkenkätekniikka. Siinä lähdetään kiertämään kulotusalue tuulen alapuolelta ja vastakkaisella puolella tulet kohtaavat.

Luonnonhoidollisiin kulotuksiin sopii palokujaton menetelmä. Siinä maa kastellaan huolellisesti säästöpuuryhmän ympäriltä, mutta palokujia ei kaiveta.

Palokujaa ja sen ulkopuolista aluetta kastellaan koko ajan ja vartioidaan, ettei tuli pääse karkaamaan. Kulotusalan ympäristöä tarkkaillaan, sillä kipinät voivat singota jopa sadan metrin päähän. Kulotusalueen sisällä sammutustyöt aloitetaan viimeistään kulotusta seuraavana aamuna.

Juttua varten on haastateltu metsäalan opettaja Jyrki Ilvestä Koulutuskeskus Sedusta Tuomarniemestä sekä käytetty lähteenä Suomen metsäkeskuksen julkaisemaa Kulotusopasta.