Metsänomistaja | ”Kasvu on tuplaantunut”

Metsän kiihtyvä kasvu pohjoisessa lisää Ali Vaaralan motivaatiota metsänhoitoon.

Vuonna 2001 vanhalle pellolle istutettu männikkö on kasvanut vauhdikkaasti Ali Vaaralan hoidossa. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Sodankylästä Lokkaan ja Savukoskelle johtavalta seututieltä 967 kääntyy puolenkymmentä kilometriä ennen Kelujärveä lenkkitie kohti pohjoista ja Puolakkavaaran kylää. Jo ennen Kelujärveä tie palaa takaisin seututielle.

”Tämä on vuonna 1962 perustettu asutuskylä, jonne on asutettu ihmisiä lähes jokaisesta Sodankylän sivukylästä. Noin 30 taloa käsittävästä kylästä muodostui nauhamainen”, kertoo lähes koko ikänsä Puolakkavaarassa asunut Ali Vaarala, 56.

Alun perin kylästä piti oikeastaan tulla kolhoosi, jolloin neljää taloa kohden olisi ollut yksi navetta.

”Nuoret isännät eivät tähän suostuneet. Taloille jaettiin noin 30 hehtaarin kotipalstat ja erillinen metsäpalsta kauempaa. Näin metsistä oli mahdollisuus saada lisätuloa niukkaan elämään.”

Lännestä Puolakkavaaran kylä rajautuu laajaan suojeltuun Viiankiaapaan, joka on nyt noussut otsikoihin kaivossuunnitelmien myötä.

”Viiankiaapa oli alun perin tarkoitus kuivata pelloiksi, mutta lopulta päädyttiin tekemään pellot Paarnitsa-aavan puolelle”, Vaarala kertoo.

Kyläkierros osoittaa, että Puolakkavaara on säilynyt näihin päiviin jopa hämmästyttävän elinvoimaisena. Uusia omakotitaloja on rakennettu sinne tänne, ja vain kaksi kylän taloista on vailla vakituisia asukkaita. Taloja on nykyisin 45.

”Sodankylässä on ollut töitä tarjolla. Ei ole tarvinnut lähteä muualle”, tiivistää Vaarala päällimmäisen syyn valoisaan tilanteeseen.

Aktiivinen eläkeläinen

Maa- ja metsätaloudesta on toki siirrytty vähitellen töihin kirkonkylälle ja matkailun palveluiden pariin. Myös kaivoshankkeet ja Puolustusvoimat ovat merkittäviä työllistäjiä.

”Minäkin tein työurani pääasiassa Sodankylän jääkäriprikaatin palveluksessa. Eläkkeelle pääsin tietohallintopäällikön tehtävästä vuonna 2017”, Vaarala kertoo.

Eläkkeellä miehen työtahti ei ole hidastunut. Noin 150 hehtaarin metsämaa-alassa riittää aina tekemistä, mutta lisäksi Vaarala tekee töitä vartiointiliikkeelle. Lisäksi hän tekee vuosittain 150–200 kuutiota klapeja myyntiin.

”Metsähommissa olen ollut pikkupojasta saakka isän mukana. Meitä on viisi sisarusta, ja isä sitoutti meitä fiksusti metsänhoitoon osoittamalla kaikille omat palstat hoidettaviksi jo ennen varsinaista sukupolvenvaihdosta.”

Vaarala on sittemmin isänsä tapaan ostanut kylältä maatalouden lopettaneiden talojen metsiä.

”Metsät ovat pääasiassa nuoria tai varttuneita kasvatusmetsiä, sillä alkuperäiset asukkaat ovat yleensä joutuneet hakkaamaan puuston toimeentulon turvaamiseksi.”

Suota, eli jänkää Lapissa tietenkin piisaa. Sitä on osunut Vaaralankin tiluksille saman verran kuin metsämaata, noin 150 hehtaaria.

”Mutta hillasoina nekin ovat tuottavia. Meillä on ollut myös kymmenen hehtaaria osana turvesuota, mutta vuodenvaihteessa turvetuotanto loppui kuin seinään. Aumat jäivät suolle seisomaan.”

Metsän kasvu tuplaantunut

Vaikka Vaarala ei ole itse päässyt juuri päätehakkuutilejä tekemään, motivoi metsien hoitoon niiden kiihtyvä kasvu.

”Väittäisin, että minunkin elinaikana kasvu on tuplaantunut. Jos se oli ennen 1–2 kuutiota hehtaarille, on se nyt keskimäärin 2–4. Metsien rakennemuutoksen lisäksi ilmaston lämpeneminen kiihdyttää kasvua.”

Esimerkiksi käy Vaaralan vanhalle pellolle vuonna 2001 istuttama männikkö. Siinä puut alkavat olla jo kuitupuukokoisia.

”Kasvu voisi olla vieläkin kovempi, mutta latvoista näkee, että taimikko on kärsinyt boorinpuutteesta. Siksi ruiskutan tänä kesänä boorilannoitteen kuviolle. Ja ovat hirvetkin männyistä katkoneet osansa.”

Hirvien kolttosiin Vaarala voi onneksi itsekin aktiivisesti vaikuttaa, sillä hän toimii puheenjohtajana niin Sodankylän riistanhoitoyhdistyksessä kuin paikallisessa metsästysseurassa Erälaukussa.

”Viime vuosina meillä on ollut noin 25 hirvilupaa käytössä. Näissä jänkäjokien maisemissa hirvet tuntuvat viihtyvän hyvin.”

Yksi iso yhdistys pohjoiseen?

Muun ohessa Vaarala on ollut mukana Sodankylän metsänhoitoyhdistyksen luottamustehtävissä koko 2000-luvun. Vuoden alusta hän otti vetovastuun hallituksen puheenjohtajana. Työtä yhdistyssarallakin riittää.

”Parhaillaan selvitämme tulevia kehitysaskelia. Olemme tehneet itsenäisenä yhdistyksenä hyvää tulosta muun muassa korjuupalvelua tarjoamalla, mutta kaikkeen eivät viiden toimihenkilön rahkeet riitä.”

Positiivista on, että metsien kiihtyvä kasvu lisää myös metsänomistajien motivaatiota panostaa metsänhoitoon. Vaarala näkee, että isompi yhdistys mahdollistaisi laajemmat palvelut metsänomistajille ja toisi neuvotteluvoimaa puumarkkinoilla. Hän painottaa myös edunvalvonnan merkitystä. Pohjoisen metsiin kohdistuu monenlaista painetta niin suojelun kuin vaikka tuulivoima- ja kaivoshankkeiden osalta.

”Yksi vaihtoehto tulevaisuudessa on fuusio. Sellainenkin ajatus on ollut pöydällä, että Lappi, Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa muodostaisivat yhden ison metsänhoitoyhdistyksen.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut

Kuvat