Metsäsuunnitelmat myyvät yhä

Metsään.fi-palvelu ei ole syönyt metsäsuunnitelmien tilauksia.

Otson väellä on kiireitä, kun kaikki suunnitelmat valmiiksi ennen lumien tuloa. Asiakasvastaava Mervi Juntunen esittelee suunnittelijan varustusta. Älypuhelin metsänmittausohjelmistoineen korvaa relaskoopin, hypsometrin ja tiedon tallentimet. Kuva Mikko Riikilä.

Suomen metsäkeskuksen ilmainen Metsään.fi-palvelu ei näytä vähentäneen metsänomistajien kiinnostusta metsäsuunnitelmien hankintaan.

Metsäsuunnittelun vuotuisia määriä tai eri toimijoiden markkinaosuuksia ei tilastoida, joten kehityksestä ei ole tarkkaa tietoa. Alan johtavien toimijoiden – Otson ja metsänhoitoyhdistysten – mukaan näyttää kuitenkin siltä, ettei metsänomistajien kiinnostus teettää metsäsuunnitelmia  ole vähentynyt.

Alan suurin toimija lienee Otso-metsäpalvelut. Myynti- ja markkinointijohtaja Seija Rantosen mukaan työmäärä metsäsuunnittelussa on pysynyt ennallaan.

”Haasteena ei ole työn puute vaan se, että ehdimme saada työt maaliin tällä maastokaudella.”

Suunnittelun sisältö on muuttunut. Perinteisten metsäsuunnitelmien lisäksi tarjolla on sisätyötä: edullisesti laadittavia vanhojen metsäsuunnitelmien päivityksiä sekä erityislaskelmia metsien tuotoista.

”Erityislaskelmista ovat kiinnostuneet erityisesti metsäsijoittajat, niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset”, Rantonen kertoo.

Halvimmillaan vanhan suunnitelman päivityksen voi saada jopa parin euron hehtaarihintaan, jos apuna voidaan käyttää metsävaratietoja ja tilalta on olemassa vanha suunnitelma. Metsässä tehtäviin arvioihin perustuvat suunnitelmat maksavat lähtötiedoista riippuen 12–20 euroa hehtaarilta.

Metsässä tehtäviin arvioihin perustuvien suunnitelmien hinnat alkavat parista kympistä hehtaarilla.

”Hieman ongelmallista on, että metsäsuunnitelmien sisällölle ei ole mitään yksiselitteisiä standardeja, joten melkein mitä vaan voidaan tarjota suunnitelman nimellä”, Rantonen toteaa.

Mobiili suunnitelma kiinnostaa harvoja

Rantosen mukaan Metsäkeskuksen maksuton, laserkeilauksin kerätty kuvioittainen metsävaratieto kiinnostaa lähinnä uusia metsänomistajia. Heidän intonsa tilata maksullisia suunnitelmia on usein vähäistä.

”Vähänkin asiaan perehtyneet ja puuntuotantoon suuntautuvat metsänomistajat ymmärtävät tilakohtaisesti laaditun, omistajan tarpeisiin räätälöidyn metsäsuunnitelman arvon”, Rantonen toteaa.

Hän paljastaa, että enin osa metsäsuunnitelmista tuotetaan edelleen paperille painettuina.

Maan suurimpiin lukeutuvan Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen toiminnanjohtaja Jari Yli-talonen kertoo, että myös heillä metsäsuunnittelijoiden työtilaukset ovat lisääntymässä.

”Teemme tänä vuonna ennätysmäärän, noin kymmenen tuhatta hehtaaria metsäsuunnitelmia. Metsään.fi tieto on raakadataa, jota pitää maastokäynnein tarkentaa.”

Omistajavaihdokset avittavat

Itäisessä Suomessa tilanne näyttää samalta.

”Suunnittelua tehdään niin paljon kuin keritään ja tilauksia on runsaasti. Metsään.fi ei ole vähentänyt suunnitelmien kysyntää”, kertoo Metsänhoitoyhdistys Kiuruveden toiminnanjohtaja Ari Ruotsalainen.

Metsänhoitoyhdistys Savotan toiminnanjohtaja Rauno Karppinen kertoo samaa. Tilauksia on niin, että heillä on miltei työvoimapulaa.

”Ainakin osin tämä johtuu siitä, että tilakauppoja ja sukupolvenvaihdoksia tehdään runsaasti. Niitä varten tarvitaan tila-arvioita, ja omistajat on tällöin helppo saada tilaamaan metsäsuunnitelma, joka ei ole paljon tila-arviota kalliimpi.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Blogit ja Kolumnit

Keskustelut