Metsätyöt merimatkan päässä

Ilmo Arosillalle kertyy vuodessa kymmeniä lossimatkoja, kun hän raivaa Kemiönsaaressa sijaitsevia taimikoita.

Ilmo Arosillan metsätyömaa sijaitsee lossimatkan päässä. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Yöllä on ollut sen verran pakkasta, että vedenpinta on jäätynyt. Puoliltapäivin jääpeitteestä on kuitenkin jäljellä enää rippeet. Rannan tuntumassa lainehtivat jäälautat kimaltelevat helmikuun auringossa.

”Tästä alkaa meidän merimatka”, sanoo Ilmo Arosilta ja vilkaisee kelloaan. Lossin tuloon on vielä kymmenisen minuuttia.

Arosillan metsätyömaa sijaitsee Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa. Saareen vie parikin tietä, mutta Salossa asuvalle Arosillalle lyhin tie metsään on lossin kyydissä.

”Yleensä lähden kotoa samaan aikaan kuin edellinen lossivuoro lähtee rannasta. Silloin voin ajaa melkein suoraan lossiin”, hän kertoo.

Tekemällä oppii

Kemiönsaaren metsäpalsta on työllistänyt Arosiltaa 14 vuoden ajan. Vajaan 60 hehtaarin suuruisen palstan omistaa Arosillan vaimo. Hän peri sen vanhemmiltaan vuonna 2006. Metsien hoito on kuitenkin pitkälti Arosillan vastuulla.

”Kiinnostuin metsästä heti. Ajattelin, että se on hyvä harrastus. Töissä ollessa piti miettiä tarkemmin, mitä kaikkea ehtii tehdä. Nyt eläkkeellä aikaa riittää”, hän sanoo.

Aiempaa kokemusta metsänhoidosta Arosillalla ei juuri ollut. Uusille metsänomistajille suunnatun kurssin ja alan kirjallisuuden avulla pääsi alkuun ja tekemällä oppi lisää.

”Olen sitä mieltä, että metsässä pitää pystyä tekemään itse jotain. Kiinnostusta metsänhoitoon on muuten vaikea pitää yllä. Jos metsänhoito ei kiinnosta, voi yhteismetsä olla omaa metsää järkevämpi vaihtoehto”, Arosilta sanoo.

Apuna metsänhoidon suunnittelussa on ollut paikallisen metsänhoitoyhdistyksen alueneuvoja Petri Pikkarainen. Hän on mukana matkassa myös tällä kertaa.

”Tämä on ollut meille yhteinen taival. Petri aloitti työt samana vuonna kuin meistä tuli metsänomistajia”, Arosilta kertoo.

Syksyt metsässä

Arosilta harppaa ojan yli tien vieressä kasvavaan kuusentaimikkoon. Tällä kuviolla hän teetti ensimmäisen päätehakkuunsa. Kasvupaikka on niin rehevä, että istutusta seurasi monta vuotta heinäntorjuntaa.

Sittemmin Arosilta on käynyt raivaamassa taimikkoa useaan otteeseen. Silti hänestä tuntuu, että taimet ovat paikoin liian tiuhassa.

”Sen oppiminen, että antaisi mennä vaan, on vaikeaa. Mutta kun metsänhoito on harrastus, voi taimikkoon palata aina uudestaan. Siitäkin huolimatta, ettei se ehkä ole taloudellisesti järkevää.”

Metsätöihin Arosilta arvioi suuntaavansa pari-kolmekymmentä kertaa vuodessa. Kerralla tulee työskenneltyä neljästä viiteen tuntia – sen verran, että kehtaa syödä eväät. Taimikot Arosilta hoitaa itse mutta jättää istutukset ja harvennus- ja päätehakkuut pääosin ammattilaisille.

Kuviot suuremmiksi

”Tänne syntyy tätä työmaata”, Arosilta sanoo ja kävelee syvemmälle viime keväänä istutettuun kuusentaimikkoon. Vieressä aukeaa muutama vuosi aiemmin istutettu taimikko.

Metsäpalstalla on tehty viime vuosina harvennus- ja päätehakkuita, joiden yhteydessä kuvioiden kokoa on pyritty kasvattamaan. Vuonna 2006 tehdyssä metsäsuunnitelmassa kuvioita on 46, viime vuonna tehdyssä enää reilut 30.

Pikkaraisen mukaan metsäpalstoille on Salon seudulla tyypillistä, että ne koostuvat pienistä kuvioista. Metsänhoitoa ja puukauppoja se kuitenkin vaikeuttaa.

”Korjuukalustoa ei kannata tuoda ihan pienelle kuviolle, ja kemeratuissakin on tietyt pinta-alakriteerit”, hän sanoo.

Arosillan tavoitteena onkin kasvattaa kuviokokoa entisestään. Metsänhoitotoimenpiteet on suunniteltu vuosiksi eteenpäin. Yllätyksiinkin pitää hänen mukaansa kuitenkin varautua. Tähän mennessä metsiä ovat koetelleet niin myyrät, hirvet, valkohäntäpeurat kuin myrskytkin.

”Eniten harmittaa se, jos taimikon on saanut miehenmittaiseksi ja sitten tulee hirvi ja katkoo latvukset.”

Arosilta vilkaisee kelloaan. Seuraava lautta mantereelle lähtee kymmenen minuutin päästä. Jos nyt lähdetään, siihen ehtii vielä.

Julkaistu Metsälehdessä 3/2020

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Kuvat