Nuorteva | Vähäkirvaisempi lehmuslaji

Hopealehmus on kestävä ja latvukseltaan näyttävä koristepuu.

Hopealehmus saavuttaa yli 30 metrin pituuden ja parin metrin rungonpaksuuden. (Kuvaaja: Heikki Nuorteva)

Etenkin kesähelteillä autonomistajat harmittelevat paikoin tahmeaa mesikastetta, joka tahrii lehmusten alle pysäköityjä ajoneuvoja. Kyse on puistolehmusten (Tilia x europaea) lehtien alapinnoilla majailevien kirvojen erittämästä sokeripitoisesta ulosteesta. Eräs toinen eurooppalainen lehmuslaji ei sen sijaan tunnu suuremmin kirvoja kiinnostavan. Pölyttäjähyönteisiä kyllä, joille kyseisen puun kukinnot ovat erinomaisia sokerilähteitä.

Hopealehmusta (Tilia tomentosa) pidetään kestävänä ja latvukseltaan näyttävänä koristepuuna.

Suotuisissa olosuhteissa se saavuttaa yli 30 metrin pituuden ja parin metrin rungonpaksuuden. Puu sietää suhteellisen korkeita lämpötiloja, kuivuutta ja monia ympäristöstressitekijöitä. Kaupunkiympäristössä, jossa puut joutuvat kamppailemaan äärevissä vesi-, maaperä- ja ilmanlaatuolosuhteissa, hopealehmus on osoittautunut erityisen sopeutumiskykyiseksi.

Hopealehmusta kasvaa luontaisesti Itävalta-Unkari-akselilta Balkanin niemimaan läpi läntiseen Turkkiin saakka. Puuta on istutettu kohtuumenestyksellä kautta koko Euroopan aina Ukrainaa ja eteläistä Suomea myöten. Baijerin osavaltiossa Saksassa hopealehmus on luokiteltu niihin vierasperäisiin puulajeihin, joilla arvellaan olevan kotimaisia lajeja paremmat kasvuedellytykset tulevaisuuden lämpenevissä ilmasto-oloissa.

Saksalaiset ovat mittauksissaan huo­manneet, että hopealehmuksen lehdet eivät kuumene auringonpaahteessa yhtä voimakkaasti kuin metsälehmuksen (T. cordata) tai pyökin lehdet. Heinäkuun kovimmissa helteissäkään hopealehmuksen lehdet vain satunnaisesti lämpenivät yli 40 plusasteeseen, kun paikallisen metsälehmuksen lehtien lämpötila kohosi yli 44 asteeseen.

On mahdollista, että hopealehmuksen nukkakarva heijastaa säteilyä sileäpintaisia lehtiä paremmin, pitäen lehdet viileämpinä.

Turkkilaiset kirvat etulyöntiasemissa?

Hopealehmuksen lehtien alapinnan karvanukka tuntuu vähentävän myös kirvojen viihtyvyyttä verrattuna puistolehmuksen sileäpintaisiin lehtiin. Eräs brittiläinen kirvatutkija on esittänyt, että Turkissa elävällä kirvalajilla on ”karvanverran” pidempi imukärsä kuin brittikirvoilla. Tällöin ne ulottuvat paremmin imemään sokeripitoisia kasvinesteitä karvojen välistä, kun lyhytkärsäiset kirvakaimansa jäävät nälissään ”nuolemaan näppejään”.

Loppukesäisin on hopealehmusten alta löydetty paikoin runsaastikin kuolleita mehiläisiä ja kimalaisia. Pitkään arveltiin, että lehmuskukintojen mesikaste olisi pölyttäjille myrkyllistä.

Teoria on sittemmin osoitettu vääräksi. On ennemminkin todennäköistä, että kukinnan päätyttyä lehmussokeriin addiktoituneet pölyttäjät ovat nääntyneet nälkään, jos muita ravintolähteitä ei ole ollut saatavilla.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat