Poloinen Keijo retkottaa tiedottomana puun latvassa, mutta ei hätää. Arboristiopiskelija kiipeää tuota pikaa avuksi ja tuo uhrin turvallisesti maan kamaralle. Onneksi Keijo on vain Anne-nuken miesoletettu, 70 kiloa painava kollega. Tutkinnon näyttökokeessa puusta autetaan alas elävä ihminen.
Pelastustehtävä on osa puunhoitaja- eli arboristiopiskelijoiden kiipeilyharjoitusta Sedun Tuomarniemen toimisteellä Ähtärissä. Suurista hybridihaavoista roikkuu köysiä, joilla toisen vuosikurssin opiskelijat kipuavat latvaan ja siirtyvät sivuoksiin jäljitellen isojen lehtipuiden hoitoleikkauksia.
”Tämän päivän tehtäväradalla on samat kohteet kuin arboristikilpailuissa”, selvittää lehtori Veijo Kangasmäki.
Puunhoitajiksi aikuiskoulutuksena
Harjoitukseen osallistui kymmenkunta opiskelijaa, jotka suorittavat kaksi vuotta kestävää koulutustaan.
”Koulutukseen valittavilta edellytetään metsä- tai puutarha-alan peruskoulutusta tai työelämässä hankittua kokemusta ja hyvää fyysistä kuntoa. Valitsemme opiskelijat haastatteluiden perusteella”, Kangasmäki sanoo.
Hän korostaa koulutuksen joustavuutta, joka mahdollistaa työn ohessa opiskelun.
”Haemme tänne ihmisiä, jotka osaavat kohtalaisesti perusasiat, esimerkiksi moottorisahan käytön, jotta koulutuksessa voidaan keskittyä arboristiosaamiseen.”
Suomen vankasta metsäosaamisesta poiketen olemme puiden hoitajina kisällejä.
”Puistojen vanhojen tammien ja muiden jalojen lehtipuiden hoitamiseen on yli sata vuotta sitten syntynyt ammattikunta Englannissa ja Manner-Euroopassa”, Kangasmäki selvittää.
Suomessa arboristikoulutus alkoi vasta 2000-luvun alussa. Ensin arboristeja alettiin kouluttaa Hyvinkäällä Hyriassa lähinnä Helsingin tarpeisiin, myöhemmin koulutus aloitettiin Paimion Liviassa ja Tuomarniemen Sedussa.
Tutkinto rakentuu näyttökokeista. Koulutukseen kuuluu roppakaupalla kiipeilytekniikkaa, puiden hoitoa, kaatoa sekä puiden ja lahottajasienten tunnistusta.
Kaikkiaan Suomessa on reilut 200 arboristia. Tutkinnon suorittaneita on yhteensä 300, heistä huomattava osa naisia. Osa arboristeista työskentelee kaupunkien palveluksessa, osa yrittäjinä. Moni myös tekee työtä sivutoimisena.
Lehtori Veijo Kangasmäki vastaa Sedun arboristikoulutuksesta.
”Yhä isompi osa työstä puiden hoitoa”
Suuri osa monen arboristin arkityötä on puiden poistamista, tyypillisesti hankalien piha- ja puistopuiden kaatoa maasta käsin tai kiipeillen ja katkoen pystypuuta latvasta alkaen.
”Ennen vanhaan metsurit osasivat kaataa myös pihapuut, mutta heidän kaltaisiaan ammattilaisia ei juuri enää ole, mikä korostaa arboristien tarvetta”, Kangasmäki sanoo.
Tuomarniemen kurssilla tuntiopettajana toimiva kokenut arboristi Mika Vainionpää työskentelee laajalla alueella pääosin länsirannikolla. Hänen työnkuvansa painottuu entistä enemmän puiden kuntoarvioihin – aiemmin työlistan täyttivät ongelmapuiden kaadot.
”Esimerkiksi Turussa on paljon isoja, arvokkaita puistopuita, joiden kunnon tarkkailu ja hoito työllistää meitä. Myös Noormarkussa Ahlströmin ruukin alueella on upeita puita, joita hoidamme.”
Puiden kunto arvioidaan pääosin silmävaraisesti. Lisäksi työssä käytetään apuvälineitä, joista kasvukairojen ja relaskooppien kanssa puuhailevat metsäihmiset eivät osaa edes uneksia. Vakuudeksi Vainionpää esittelee tomografiakuvaa melkein ontosta tammesta.
”Puun pinnalle asettavat anturit lähettävät ja vastaanottavat ääniaaltoja. Niiden perusteella muodostetaan kuva puu sisältä ja pystymme arvioimaan sen elinkelpoisuutta ja turvallisuutta.”
”Esimerkiksi tammelle lahoaminen ei ole aina ole kohtalokasta kuten havupuille. Laho kuuluu vanhan jalon lehtipuun elinkaareen. Puistoissa ja rakennetuilla alueilla halutaan säästää isoja puita, joten niiden kuntotutkimus on tärkeä osa riskien hallintaa. Runko voi säilyttää lujuutensa niin kauan kuin sen ulkoreunalla on riittävä kerros tervettä puuta”, Vainionpää kertoo.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään