Porot huomioivasta metsäsuunnittelusta toivotaan apua puukaupan ongelmiin Ylä-Lapissa. Uusi poropainotteinen metsäsuunnitelma kattaa noin kaksisataa hehtaaria Utsjoen yhteismetsän maista. Maat kuuluvat saamelaisten kotiseutualueeseen.
Puukaupan ongelmien taustalla on vuonna 2018 valmistunut riskiarviointi. Siinä todettiin, että metsätalous saattaa pohjoisessa olla riski saamelaiskulttuurille.
Tästä seurasi suurille Inarin alueen yhteismetsille puukauppajumi, koska FSC-sertifiointiin sitoutuneet puunostajat eivät ole enää voineet ostaa puuta alueelta ilman paliskuntien suostumusta. Keväällä 2019 paliskunnat katsoivat, ettei heillä ole vaateita pieniä yksityismetsänomistajia kohtaan, mutta Inarin alueen yhteismetsissä jumi on jatkunut. Myös Utsjoen yhteismetsällä on ollut vaikeuksia saada puuta kaupaksi.
”Muotkattunturin paliskunnan kanssa meillä on jo aikaisemmin ollut keskinäinen sopimus, että Muotkattunturi ei vastusta, mutta se ei tahdo riittää näille luonnonsuojelujärjestöille”, kertoo Utsjoen yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Veikko Porsanger.
Kaikista puukaupoista pitää erikseen neuvotella paliskuntien kanssa, eikä alueen toisen paliskunnan kanssa ole päästy neuvotteluissa yhteisymmärrykseen. Tämä on saanut puunostajat varpailleen ja pelkäämään hakkuista aiheutuvaa mahdollista mainehaittaa.
Metsäyhtiöistä Metsä Group on tehnyt puukauppaa Utsjoen yhteismetsän kanssa.
”Nyt on tarkoitus kokeilla, rohkaiseeko poropainotteinen metsäsuunnittelma muitakin puunostajia ostamaan yhteismetsän alueelta puuta. Saa nähdä kuinka käy”, Porsanger toteaa.
Lisää harvennusta ja poimintaa
Uusi metsäsuunnitelma valmistui Suomen Metsäsäätiön rahoittamassa kehittämistyössä. Tavoitteena oli kokeilla ja kehittää menetelmiä poronhoitopainotteisen metsäsuunnitelman laatimiseksi sekä paliskunnan osallistamiseksi metsäsuunnittelussa. Kaikki osapuolet pitivät avoimen keskusteluyhteyden rakentumista ja ylläpitämistä tärkeänä.
Poronhoidolle tärkeät ohjeet kirjattiin metsäsuunnitelmaan ja leimausselosteeseen. Ohjeissa on mainittu esimerkiksi pyrkimys sijoittaa hakkuutähteet ajourille, jolloin ne painuvat koneen alle ja puhdasta maapinta-alaa jää enemmän porojen hyödynnettäväksi.
”Hakkuiden ajankohta sovitaan etukäteen, jotta vältetään porotöiden ja metsätöiden päällekkäisyys” kertoo Porsanger kertoo.
Poronhoidon huomioiva metsäsuunnitelma lisäsi harvennus- ja poimintahakkuiden osuutta ja vähensi uudistushakkuita. Porojen huomiointi vähensi hakkuumääriä noin 24 prosenttia ja arvioituja kantorahatuloja 29 prosenttia.
”Se, onko poronhoidon huomioivan metsäsuunnitelman tekeminen yhteismetsälle kannattavaa, selviää tietysti nyt metsänostajia kuulemalla”, Porsanger sanoo.
Enemmän kuin laki ja sertifiointi vaativat
Utsjoen yhteismetsä on PEFC-sertifioitu. Metsäsertifioinnilla voidaan osoittaa, että metsiä käytetään vastuullisesti ja kestävästi. Standardi huomioi taloudellisen kestävyyden rinnalla myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen sekä kulttuuriset, sosiaaliset ja esteettiset arvot.
”Lainsäädäntö tai PEFC-sertifiointi metsien käytön suunnittelun ohjauskeinoina eivät kuitenkaan velvoita osallistamaan prosessiin saamelaisyhteisöjä tai paliskuntia yksityismetsissä, joihin yhteismetsä lukeutuu. Aikaisemmin paliskunnalta on pyydetty kommentteja lähinnä yksittäisten työkohteiden toteutuksen osalta”, Metsänhoitoyhdistys Lapin metsäneuvoja Pasi Peltonen kertoo.
Utsjoen yhteismetsä on perustettu vuonna 1968, ja se sijaitsee kokonaisuudessaan Inarin kunnan puolella. Pinta-alaa yhteismetsällä on lähes 14 000 hehtaaria, josta metsämaata runsaat 7 000 hehtaaria. Yhteismetsän alueesta kaikkiaan noin kahdeksantuhatta hehtaaria sijoittuu Muotkatunturin paliskunnan alueelle.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Lappilaiset saisivat paljon enemmän rahaa ja toimeentulomahdollisuuksia hyvästä ja aktiivises metsänhoidosta kuin porotaloudesta.
Metsän hoidosta, myynnistä, korjuusta, kuljetuksesta ja jalostamisesta tulevat rahavirrat yhteensä olisivat maakunnalle aivan ylivoimaisia.
Valitettavasti huono koulutustaso, luutuneet asenteet ja saamelaiskulttuurin jämähtäminen estävät kehittämisen ja kehittymisen.
Nyt yli- ja luonnottoman suurella porokannalla keinoruokintoineen aiheutetaan merkittävää ja paheksuttua luontokatoa ja sidotaan suuri määrä metsämaita lähes tuottamattomiksi.
Valitettavasti saamelaisten yhteisöt myös tukevat haitallista jämähtäneisyyttä kulttuurisyihin vedoten.
Ei ole mitään syytä, miksi myös saamelaiset eivät voisi olla mukana puun tuotannossa. Ovathan he tuleet mukaan myös matkailuun monin tavoin.
Nykyisellä toiminnalla saamelaiset leimaavat itsensä kehittymättömäksi jarrutusporukaksi jota siedetään, mutta ei arvosteta.