Puukauppa | Pullakahvien aika

Koronasuhdanne vauhdittaa sahojen uusimisinvestointeja. Tervolassa käynnistyi uusi sahalinja.

Juha ja Lea Kokkosen yhteinen taival alkoi 37 vuotta sitten sahan terähuoneesta, jossa sahaperheen tytär kävi tarkastamassa viilarin työnjälkeä. (Kuvaaja: Juha Ollila)
Juha ja Lea Kokkosen yhteinen taival alkoi 37 vuotta sitten sahan terähuoneesta, jossa sahaperheen tytär kävi tarkastamassa viilarin työnjälkeä. (Kuvaaja: Juha Ollila)

Tervolan Saha ja Höyläämö Oy:n uuden sahalinjan halliin on katettu pullakahvit. Ensimmäistä tukkia odotetaan, kun Lea ja Juha Kokkonen käynnistävät yhteisellä napinpainalluksella yrityksen historian suurimman investoinnin. Kymmenet silmäparit – mukana yrittäjäperheen seuraavaa polvea, vävyjä ja laiteasentajien puolelta serkkujakin – seuraavat ruutuja.

Sahasuhdanne on painunut pohjamutiin, mutta taloudessa on aina hyvä aika johonkin. Useimmilla sahayhtiöillä on takana kaksi koronasuhdanteen siivittämää huippuvuotta, jotka mahdollistavat välttämättömät uusintainvestoinnit. Ja kun uudistetaan, niin yleensä myös kasvatetaan kapasiteettia.

Tervolassa loikka on suuri, sillä 26 miljoonan euron investointi ylittää moninkertaisesti normaalivuoden tuloksen. Tukinkäyttö nousee 100 000 kuutiosta 220 000 kuutioon, yhdessä vuorossa.

Juha Kokkonen näkee huonossa suhdanteessa senkin edun, että tilanne on rauhallinen sahalinjan ylösajoon. Vanha linja jää pois käytöstä, ja kiinnostusta on ollut niin, että jossakin se saa uuden elämän.

Kuusta Lapin kolmiosta

Tervolan Saha ja Höyläämö on erikoistunut kahteen suuntaan – sahataan lähes pelkästään kuusta Lapin kolmion alueelta ja myydään lähes pelkästään kotimaan talotehtaille.

Hankinta-alueen säde on pieni, 50 kilometriä. Kokkoset kiittävät alueen kuusen laatua täsmälleen oikeanlaiseksi. Luston paksuus on juuri sopiva, mikä takaa sahatavaralle korkean lujuusluokituksen.

”Jos ylemmäs mennään, niin tulee oksaisuus, ja jos alemmas mennään, niin tulee kasvu eli leveämmät lustot. Ja on suoraa. Jos mennään Ranuan kairaan, niin kuusi ei ole enää samanlaista.”

Kun kuitupuun korjuu on kasvanut, niin mukana tulee tukkia kauempaa, ja sen huomaa laatuerosta.

”Vaikka suullisesti on puhuttu, että tästä vain läheltä, niin kuormista huomaa, että nyt taitaa tulla kauempaa.”

Vaarojen laeilta tulee oksaisia sokeritopparunkoja, eivätkä ne kuormat ole ollenkaan toivottuja.

Talotehtaat vakaa asiakaskunta

Talotehtaat ovat vakiintunut ja vakavarainen asiakaskunta, ja Kokkosten mukaan kotimarkkinat ovat ylipäätään vakaampi ympäristö kuin vientimarkkinat.

”Vientimarkkinoilla joskus voi mennä oikein hyvin, joskus taas ei.”

Uuden sahalinjan myötä strategia tosin tulee tarkasteluun ja toiminta laajenee myös mäntyyn ja vientiin.

Kokkosten mukaan kantohintojen nousu pysyvästi korkeammalle tasolle on tapahtunut tosiasia.

”Tukin kantohinta tulee vääjäämättä tippumaan sahatavaran hintapudotuksen vuoksi, mutta kovin isoihin muutoksiin emme usko.”

Tosiasia on myös tukkikilpailun kiristyminen Pohjois-Suomessa, mutta se ei nostata huolta.

Kun ei ole aihetta valittaa

Kokkosista ylipäätään huokuu tyytyväisyys. Valituksen aihetta ei löydy juuri mistään, mikä sahayhtiöiden piirissä ei ole ollenkaan pääsääntö.

”Aika on huono ja suunta voi olla vain ylöspäin. Eiköhän sahatavaran veto taas lähde loppusyksyllä”, on yhteinen näkemys.

Kun asiaa vielä katsoo Kokkosten vuosikymmenien kokemuksella, niin ei aika oikeastaan niin huono ole. Lea Kokkonen, sukuaan Vuokila ja toisen polven yrittäjä, sanoo nähneensä talouspuolella kaiken.

”Välillä ei ole naurattanut, mutta nyt jo tietää, että huonon ilman jälkeen tulee hyvä ilma.”

Yritys on etäällä markkinoista, mutta sekin on enemmän mahdollisuus.

”Jollakin toisella sahayrityksellä on asiakkaat ja satama lähellä, mutta lähempänä ovat myös kilpailijat.”

Tervolan Saha ja Höyläämö Oy

  • Tunnusluvut 2022
  • Liikevaihto 16,66 milj. €
  • Liiketulos 3,93 milj. €
  • Nettotulos 2,94 milj. €
  • Omavaraisuusaste 58,7 %
  • Tukinkäyttö 95 000 m3
  • Henkilöstö 22

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa