Teatteria vai totisia tavoitteita?

Maaliskuussa alueelliset riistaneuvostot asettavat hirvelle kantatavoitteet vuosille 2021–2023. Hirvisopan hämmennys ei ole hirvitalousalueiden myötä loppunut.

Hirvien taimikoille aiheuttamien tuhojen pelätään pahenevan tänä talvena, kun lunta on runsaasti lähes kaikkialla Suomessa. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Alueellisten riistaneuvostojen asettamiin hirvikantatavoitteisiin on pyritty nyt kahden kolmivuotiskauden ajan vuosina 2015–2020. Kysyimme riistaneuvostojen jäseniltä, onko järjestelmä tuottanut tuloksia.

”Nyt toimivien riistaneuvostojen toimikausi olisi päättynyt kesällä 2020, mutta koronan vuoksi niiden toimikautta on jatkettu” kertoo riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta.

Suomessa toimii viisitoista alueellista riistaneuvostoa, joissa kussakin on edustajat maakuntaliitosta, ely-keskuksesta, Suomen metsäkeskuksesta, alueellisesti merkityksellisestä maanomistajajärjestöstä sekä kuusi edustajaa alueen riistanhoitoyhdistyksistä.

Metsänomistajat vähemmistössä

Maaliskuussa alueelliset riistaneuvostot kutsuvat koolle vuosittaiset sidosryhmäkokoukset.

”Sidosryhmäkokouksissa arvioidaan Luonnonvarakeskuksen kanta-arvioiden pohjalta, ovatko alueelliset tavoitteet hirvikannan suhteen toteutuneet, ja asetetaan tavoitteet uudelle kolmivuotiskaudelle”, Körhämö kuvailee.

Kantatavoite määritellään hirvitalousalueittain hirvien lukumääränä tuhatta hehtaaria kohden. Hirvitalousalueita on Suomessa 59 kappaletta.

Suuressa osassa maata metsästyksen jälkeen metsiin jäävän kannan tavoitehaarukka on ollut 2,5–3,5 hirveä tuhannelle hehtaarille. Osissa Uuttamaata ja Varsinais-Suomea tavoiteluku on ollut jopa 5, mitä monet maanomistajien edustajat pitävät selvästi liian suurena.

Pohjois-Pohjanmaan riistaneuvostossa vaikuttava MTK:n kenttäpäällikkö Markku Ekdahl muistuttaa, että metsästäjäpuolella on riistaneuvostoissa selvä enemmistö.

”MTK ja Metsäkeskus ovat käytännössä kahdestaan maanomistajien edustajina, joten mahdollisissa äänestyksissä emme pärjää. Halutessaan metsästäjät saavat tahtonsa läpi.”

Samanlaisia havaintoja nousee esille myös kyselyssä.

”Maanomistajien kuuleminen on teatteria. Kaikilla tasoilla metsästäjillä on enemmistö, joten voivat tehdä sellaiset päätökset kuin haluavat.”

Enemmistön mielestä hirvikanta sopiva

Keväällä 2020 lähes puolella hirvitalousalueista hirvikanta oli tavoitetasoa suurempi.

”Toivon, että viime syksyn jahdin jälkeen on päästy tavoitteisiin paremmin. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvio saadaan viikolla 9”, Körhämö sanoo.

Ylivoimainen enemmistö Metsälehden kyselyyn osallistuneista alueellisten riistaneuvostojen jäsenistä pitää kuitenkin edustamansa alueen nykyistä hirvikantaa sopivana. Kyselyyn osallistuneista 74 prosenttia oli tätä mieltä. Kymmenen prosenttia oli sitä mieltä, että hirviä on liian vähän. Kaikista vastaajista 86 prosenttia harrasti itsekin hirvenmetsästystä.

Moni näkee nykyisen tavoitetason sopivana jatkoakin ajatellen.

”Keskimäärin sopiva hirvikanta, mutta jo nyt on ihan tyhjiä alueita. Sopiva talvehtiva kanta noin kolme hirveä tuhannella hehtaarilla”, kuvailee eräs vastaaja.

Viisitoista prosenttia vastaajista piti hirvikantaa edelleen liian suurena. Esille nousi vahvasti myös se, että hirvet jakautuvat alueittain hyvin epätasaisesti, mikä aiheuttaa ongelmia. Muutokset voivat olla nopeita.

”Parikkalassa hirvikanta oli vuosi sitten jahdin jälkeen 1,9 hirveä. Viime syksyn jahdin jälkeen hirviä onkin arvioitu olevan tuplasti enemmän”, kertoo Kaakkois-Suomen riistaneuvoston puheenjohtaja Ilkka Tiainen.

Myös petoeläimet puhuttavat eri puolilla maata.

”Paikoin sudet lisääntyneet niin, että koko hirvikanta niillä alueilla vaarassa”, pelkää yksi vastaajista.

”Susi on metsänomistajan kaveri, sillä se pitää hirvet liikkeellä, mutta vaikeuttaa toisaalta metsästystä ja aiheuttaa kotieläinvahinkoja”, näkee MTK:n Ekdahl.

Kuka kantaa vastuun tavoitteista?

Vastauksissa nostettiin esille myös se, että Suomesta löytyy edelleen hirvitalousalueita, joilla ei kertaakaan viimeisen kuuden vuoden aikana ole saavutettu asetettua tavoiteväliä.

”Nämä syövät järjestelmältä uskottavuuden”, yksi vastaaja paalutti.

Mitä tapahtuu, jos kantatavoite jää jollain alueella toistuvasti saavuttamatta?

”Riistakeskus voi vaikuttaa asiaan ohjaamalla verotussuunnittelua, neuvonnalla riistanhoitoyhdistysten ja metsästäjien suuntaan sekä osin pyyntilupaharkinnalla”, Körhämö toteaa.

Useissa vastauksissa nostettiin kuitenkin esille se, että ”kenelläkään ei ole todellista, selkeää päätösvaltaa asiaan”. Niin riistaneuvostot, riistakeskus, riistanhoitoyhdistykset kuin maanomistajat nähtiin neuvottomiksi, jos metsästäjät eivät pyri tavoitteisiin.

”Riistakeskus ei voi esimerkiksi myöntää enemmän lupia kuin mitä metsästysseurat hakevat. Jos hirvikantatavoitehaarukkaan ei päästä, todetaan vaan, että tällä kertaa ei päästy, kokeillaan ensi kerralla. Turhauttavaa.”

MTK:n Ekdahl pitää joka tapauksessa myös Riistakeskuksen riistapäälliköitä paljon vartijoina hirvestyksen tavoitteiden saavuttamisessa.

”Riistapäälliköiden asenne heijastuu niin riistaneuvoston toimintaan kuin viestintään metsästysseuroihin päin.”

Tietoa on, mutta voiko siihen luottaa?

Riistakantojen seurantamenetelmät ovat kehittyneet 2000-luvulla paljon. Riistahavainnot.fi-sivustolta löytyvät reaaliaikaiset saalistilastot sekä arviot jäävästä hirvikannasta.

Avoimuuden lisääntymisestä huolimatta kannan arviointiin liittyy edelleen paljon epävarmuutta.

”Siihen pitäisi mielestäni kiinnittää enemmän huomiota, että hirvihavainnot kirjattaisiin kaikkialla yhtenäisin käytännöin, jotta tiedot olisivat vertailukelpoisia”, sanoo Ilkka Tiainen.

MTK:n Ekdahl huomauttaa, että metsästäjien ilmoittama jäävä hirvikanta on käytännössä aina ollut aliarvio.

”Jos ne pitäisivät paikkaansa, Suomen hirvet olisivat toteutuneilla saalismäärillä loppuneet aina neljän vuoden välein.”

Luonnonvarakeskuksen takaisinlaskentaan perustuva arvio on antanut yleensä selvästi korkeamman kanta-arvion, mitä metsästäjien ilmoituksiin perustuvat tiedot ovat antaneet.

Isossa kuvassa suunta oikea

Hirvisoppa ei siis ole osoittanut ainakaan kaikkialla jäähtymisen merkkejä. Ekdahl näkee silti, että kokonaisuus hirvikannan suhteen on kuudessa vuodessa mennyt parempaan suuntaan.

”Hirvitalousalueet, joilla tavoitetiheydet on saavutettu, ovat lisääntyneet. Esimerkiksi täällä Pohjois-Pohjanmaalla yhteistyö riistaneuvostossa on toiminut.”

Siitä vallitsee varsin yhteneväinen käsitys, että metsästysseurat, metsästyksenjohtajat ja metsästäjät maastossa lopulta päättävät, paljonko lupia haetaan, milloin liipaisimesta vedetään, ja mitä metsään ilmoitetaan jäävän.

Kommentit (4)

  1. Täysin naurettavaa pelleilyä koko tämä hirvipolitiikka. Kun seuraa läheltä muutaman seurueen keskustelua ja koirajärjestöjen kannanottoja, niin huomaa hirven olevan hirvimiehille pyhä lehmä ja koko elämän keskipiste. Kantoja halutaan suojella ei rajoittaa. Iloitaan vahvasta hirvikannasta ja tuottavista lehmistä omalla alueella. Niitä suojellaan omalta ja naapuriseurueiden metsästykseltä silmät kiiluen. Suurin syntinen on hän, joka tekee sen uratyön että ampuu samaan läjään emän ja tuplavasikat. Myös ihmeellisiä rajoituksia keksitään hyvällä mielikuvituksella jahtia rajoittamaan. Nyt olen pieneen aikaan päässyt antamaan vastineen kahteen hirvikyselyyn; MTK ja Riistakeskus. Mutta ei niillä mitään vaikutusta toki ole.

  2. Tämä Metsälehden hirvien vastainen propaganda alkaa mennä naurettavuuksiin.

    Jos hirvet aiheuttavat metsässä tuhoja, niin metsänomistajan on syytä katsoa peiliin, vikapää löytyy sieltä. Silloin on metsänhoidossa tehty ratkaisuja, jotka eivät ole kestäviä.

    Eri-ikäisrakenteinen, sekapuustoinen metsä – siis oikea metsä eikä puupelto – ei kärsi hirvituhoista.

  3. Hirvikantaa pitää läpi suomen pudottaa 75%. Vain näin metsänkasvatus ja hiilinielujen kasvattaminen on mahdollista. Myös hirvenmetsästyksen vaatima pinta-ala pitää pudottaa 5 hehtaariin.

  4. Nimimerkki Samseksen kanta on röyhkeä ja pöyristyttävä. Vai pitäisi metsänomistajien nöyristellä metsästäjiä muuttamalla omat metsänkasvatusmenetelmät sellaisiksi ettei vaan hirvikantaa tarvitsisi pienentää. No soitankin tässä heti paikallisen metsästysseuran toimihenkilölle ja sanon irti metsästysmaiden vuokrasopimukseni, kun asenne on noin ylimielinen. Ja tässä täytyykin voimakkaasti alkaa kannattamaan susien suojelua ja runsasta leviämistä myös etelä-suomen metsiin, jospa ne omalta osaltaa saisivat pidettyä kurissa hirvi- ja peurakantaa.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat