Raivaussahaustöiden yhteydessä metsään jätettävät raivaamattomat tiheiköt ovat nopeasti tulleet osaksi alan eri toimijoiden metsänhoito-ohjeistusta. Tiheikköjen jättämiseen velvoittaa jatkossa myös PEFC-metsäsertifikaatti. Kemerapykälätkin taipuvat jo hyväksymään tiheiköt osaksi metsänhoitotoimia.
”Meidän ohjeissamme taimikonhoitotöiden yhteydessä pyritään jättämään kolme pienialaista raivaamatonta tiheikköä hehtaaria kohden. Lisäksi vesistöjen rannoille sekä kivennäis- ja turvemaan vaihettumisvyöhykkeelle jätetään raivaamaton kaista”, kuvailee Stora Enson metsänhoitopäällikkö Kari Kuusniemi.
Monimuotoisuuden lisäämiseksi jätettävistä raivaamattomista alueista puhutaan yleisesti myös suojatiheikköinä tai riistatiheikköinä. Riista-termistä tulee tosin helposti mieleen, että toimia tehdään vain riistakantojen runsastuttamiseksi, eli ihmisen takia.
”Siksi puhummekin yksinkertaisesti tiheiköistä, sillä näiden toimien vaikutukset kohdistuvat metsäluontoon laajemmin kuin vain riistaan”, Kuusniemi huomauttaa.
Tiheiköstä tulevaisuuden säästöpuuryhmä?
Tiheiköt tarjoavat monille linnuille ja eläimille välittömästi suojapaikkoja sekä ravintoa, mutta niiden merkitys korostuu ajan myötä.
”Tiheikköjen kehittyessä niiden arvo monimuotoisuuden ylläpitäjänä kasvaa. Siksi olisi tärkeää, että tiheiköt huomioitaisiin metsänkäsittelyn kaikissa vaiheissa. Tässä on vielä kehitettävää, jotta tieto tiheikön sijainnista saadaan välitettyä eri työvaiheissa metsässä toimiville”, Kuusniemi toteaa.
Parhaassa tapauksessa varhaisperkauksessa jätetty suojatiheikkö säilyy uudistushakkuuseen saakka, jolloin se voi toimia säästöpuuryhmänä. Suurista toimijoista toistaiseksi vain Metsä Group on alkanut merkitä tiheiköt karttajärjestelmiin.
”Tämä auttaa huomioimaan kohteet tulevissa toimenpiteissä, mutta on jatkossa myös tapa viestiä suojatiheiköistä metsänomistajalle. Haluamme lisätä ymmärrystä siitä, että raivaamattomat alueet on jätetty metsään tarkoituksella monimuotoisuuden edistämiseksi”, kertoo Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Tiina Laine.
Tiheikkö työläimpään paikkaan
Hyvä paikka tiheikölle on usein helppo määrittää. Yleistäen se on taimikonhoito- tai ennakkoraivaustyömaalla pusikko, johon metsurin tekee kaikkein vähiten sahaansa mieli työntää.
”Kosteat lehtipuuta luontaisesti kasvavat painanteet, kuusialikasvosta puskevat ojanpenkat tai louhikkoiset vaikeakulkuiset alueet ovat usein luontevia paikkoja tiheiköille”, Kuusniemi listaa.
Metsureille tiheikköjen jättäminen aiheuttaa hieman päänvaivaa, mutta oikein toteutettuna Kuusniemi arvioi tiheikköjen jättämisen ennemmin helpottavan metsurin työtä kuin vaikeuttavan sitä.
”Näkisin, että enemmän kyse on ajattelu- ja työtapojen muuttamisesta. Kynnys jättää metsään raivaamattomia kohtia voi edelleen olla osalle tekijäistä korkea, mikä on ihan ymmärrettävää.”
Kemera sallii jopa 10 prosenttia pinta-alasta
Nykyinen kemeralaki sallii, että taimikon varhaisperkauksen tai harvennuksen yhteydessä raivaamattomia tiheiköitä voidaan jättää kuviolle jopa kymmenen prosenttia pinta-alasta ilman, että tämä vaikuttaa tukieuroihin.
”Itse näkisin, että kymmenen prosenttia pinta-alasta on melko paljon, ja sillä voi olla jo taloudellista vaikutusta metsänomistajalle tulevaisuudessa”, Kuusniemi sanoo.
Stora Enso ei ole tarkasti määritellyt jätettävien tiheiköiden pinta-alaa, mutta tyypillisesti niiden ala on yhteensä muutamia aareja hehtaaria kohden.
”Tämä ei aiheuta taloudellisia menetyksiä metsänomistajille, mutta oikein toteutettuina tiheiköt silti lisäävät selvästi monimuotoisuutta.”
Tänä vuonna metsäalalla otetaan käyttöön myös PEFC-sertifioinnin uudet kriteerit, joiden mukaan ”suojatiheikköjä ja sekapuustoisuutta tulee säilyttää metsänkäsittelyn kaikissa vaiheissa silloin, kun se on kohteella mahdollista”.
Tiheiköille hyviä paikkoja
- kuvioiden reuna-alueet
- kosteat painanteet
- kohdat, joissa puustossa luontaisesti kerroksellisuutta
- säästöpuuryhmien ympäristöt
- ojien pientareet
- tekopökkelöiden ympäristö
- kivennäis- ja turvemaan vaihettumisvyöhyke
Metsäyhtiöiden linjauksia suojatiheiköistä:
- Stora Enso: Kolme pienialaista tiheikköä hehtaarille. Lisäksi kivennäis- ja turvemaan vaihettumisvyöhykkeelle raivaamaton kaista, jonka tavoiteleveys noin 10 metriä kohteen mukaan vaihdellen.
- Metsä Group: Yksi tiheikkö alkavaa kolmea hehtaaria kohden. Suositusala suojatiheikölle noin aari. Pyritään jättämään säästöpuuryhmien läheisyyteen.
- UPM: 1–2 aaria raivaamattomia tiheiköitä kullekin kohteelle. Lisäksi säästöpuiden ja maapuuryhmien ympärille suositus jättää raivaamaton alue.
Pefc-standardin määritelmä:
”Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä. Tiheikön on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m2. Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei ole raivattu.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Mitkä eläimet tarvitsevat tiheikköjä ?
Kanalinnut eivät tiheiköistä pidä, koska eivät voi niissä lentää.
Hirvieläimet pitävät tiheiköistä, mutta kuka haluaa edistää näiden monen asian tuholaisten elinoloja?
Tavallisiin taimikoihin kasvaa perkauksista huolimatta pienille eläimille matalia tiheikköjä juurivesoista väistämättä.
Tiheiköissä ei ole kukkivia kasveja eikä siten pölyttäviä hyönteisiä eikä siis näiden syöjiäkään.
Tiheiköissä on stressantuneita puita ja taloustulos on nolla.
Kenen keksintö ovat tiheiköt ja missä on tutkimus niiden tarpeellisuudesta?
Linkki tällaisesta tiedosta pitäisi aina olla sellaisten artikkelien yhteydessä, joilla koetetaan nakertaa tuottavaa metsätaloutta.
Luonnollisia tiheikköjä syntyy väistämättä peltojen ja vesistöjen varsille, jotka riittänevät hyvin niitä tarvitseville eläimille.