Autoradiossa hehkutetaan juuri julkistettua Googlen maakauppaa Kajaanissa ja Muhoksella. Suomi myy amerikkalaisyhtiölle kansallisomaisuuttaan 1 400 hehtaarin verran. Illan uutiskuvissa maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah näyttää halkeavan ylpeydestä pääministeri Petteri Orpon rinnalla.
Mieleen tulee, että tapahtuma oli kuin suora syöttö tietokirjailija ja toimittaja Seppo Vuokko lapaan.
”Kaikkien hallitusten tavoitteena on kasvu. Sitä ei synny muuten kuin kulutusta lisäämällä. Jos ei kulutusta vähennetä, on turha miettiä Suomen metsien hiilensidontaa. Hiilinielukeskustelu on harhautus, jolla yritetään saada tyhmät maalaiset maksamaan tämä homma. Suomen metsien hiilensidonnalla ei ole minkäänlaista merkitystä maapallon mittakaavassa”, Vuokko sanoo.
Suorasukainen sanailija
Seppo Vuokon kynästä syntyy tekstejä, joita moni maaseudulla asuva haluaa lukea ja uskoa. Haastateltavana Vuokko on herkullinen. Tietokirjailija, toimittaja ja kasvitieteilijä tarjoilee tämän tästä ajatuksia, joihin ei voi jättää tarttumatta. Voisi jopa arvella, että Vuokko heittää täkyjä toimittajalle tietoisesti. Ehkä ei kuitenkaan. Tyyli vain on suorasukainen, mikä jakaa lukijoiden ja kuulijoiden mielipiteet.
”Olen välillä kaivannut julkisuuteen toistakin vastarannankiiskeä. Olen vähän tahtomattanikin ärripurri. Luonnonsuojelijoiden teot määrittävät sitä, mihin joudun ottamaan kantaa.”
Kasvokkain jutellessa Vuokko on kaikkea muuta kuin ärripurri: leppoisa herrasmies, jonka olemuksesta huokuu valtava tietomäärä sekä loputon kiinnostus luontoa kohtaan.
Vuokko kuitenkin muistuttaa, että todellista keskustelua ei pääse kehittymään, jos asioista ei uskalleta olla eri mieltä julkisesti.
”Esimerkiksi Luontopaneelissa on joukko samanhenkisiä ihmisiä. Silloin ei synny keskustelua siitä, että olemmeko kenties väärässä jossain asiassa.”
Hyödyllistä olisi, jos ihmiset kohtaisivat useammin kasvokkain sen sijaan, että asioita kärjistetään sosiaalisessa mediassa.
”Pentti Linkolakin hämmästeli aikoinaan, että metsäammattilaisethan ovat kasvotusten ihan mukavaa porukkaa, kun hän kävi Valkeakoskella myymässä heille kaloja.”
Maailman muuttumisesta kertoo paljon, että siinä missä Linkola oli oman aikansa vastarannankiiski, alkaa Vuokon kaltainen metsän talouskäyttöön mutkattomasti suhtautuva kirjailija olla 2020-luvun toisinajattelija.
Luontopaneelin ohella Vuokon kynsissä ovat olleet vuoroin niin ilmastopolitiikka, kaupunkilaiset, ennallistaminen kuin luontokatokin. Osattomaksi eivät ole jääneet kirjoittajan omat asiakkaatkaan.
Esimerkiksi Metsälehden toimitukselle Vuokko kirjoitti viime syksynä näin:
”Olen jo aikaisemmin ilmaissut huoleni Metsälehden yksipuolisuudesta. Mukana ovat vahvasti taloudelliset elementit: puukauppa, koneet, teollisuus ja hyvän taloudellisen tuotoksen takaava metsänhoito. Sen sijaan metsän ekologia on jäänyt perin vähiin, useimmissa numeroissa sitä edustaa vain kirjoittamani pikkujuttu, jossa suurempia ekologisia yhteyksiä ei pysty käsittelemään. Metsän ekologia on kuitenkin kaiken takana – uudistumisen, kasvun, monimuotoisuuden, mutta myös metsätuhojen taustalla.
Maaseudun puolustaja
Partasuinen kasvitieteilijä olisi päältä päin helppo leimata perinteiseksi luonnonsuojelijaksi. Kirjoituksillaan Vuokko on kuitenkin profiloitunut ennemminkin metsätalouden, jopa metsäteollisuuden sanansaattajana. Moni metsänomistaja kuulee Vuokon järjen äänenä yhä vihreämmäksi muuttuneessa metsäkeskustelussa.
”Olen kokenut itseni maaseudun puolustajaksi. Ei Helsingissäkään eletä kauaa, jos meillä ei ole elävää maaseutua.”
Vuokon nuoruuden haaveammatti oli maanviljelijä. Siihen liittyi vain yksi pieni mutta – ei ollut maata mitä viljellä. Niinpä kasvit ja yliopisto-opinnot veivät mennessään. Ehkä sukunimikin oli enne.
”Tämä nykyinen maatalous suurine koneineen ei olisi minun juttuni. Suurin kone mitä käytän, on moottorisaha.”
Kaupungissa Vuokko ei ole viihtynyt. Viimeiset 24 vuotta hän on harjoittanut ammattiaan Savitaipaleen Kaulion kylältä käsin.
”Kirjoittaminen on työ, joka on mahdollistanut maalla asumisen. Luonnossa oleminen ja tiedon kaivaminen on hauskaa, kirjoittaminen kovaa työtä. Ainoat kuukausipalkkani sain vuosina 1978–84 Suomen luonto -lehden toimittajana.”
Luonnonhoito-oppia metsäammattilaisille
Metsänkäsittelymenetelmät sekä metsäammattilaisten ajatukset tulivat Vuokolle tutuiksi 1990- ja 2000-luvuilla, kun hän oli Metsäkeskuksen ja metsäyhtiöiden kursseilla kouluttamassa konekuskeja ja toimihenkilöitä luonnonhoitoon. Niitä peruja taitaa olla UPM:n logolla varustettu takkikin, jonka mies kiskaisee ylleen kun suuntaamme metsään.
”Ostettu, ei saatu”, huomauttaa Vuokko, kun kiinnitän huomion logoon.
”Uusi metsälaki tuli voimaan vuonna 1996. Metsänomistajille ja ammattilaisille tarvittiin jonkinlaiset perustelut, miksi luonto piti huomioida uudella tavalla. Vastasin kurssien metsäekologiaa koskevasta osasta.”
Metsänomistajien ja metsäammattilaisten äänen Vuokko toivoisi kuuluvan julkisuudessa paljon nykyistä painokkaampana.
”Työssä olevat välttelevät keskusteluun osallistumista. Ilmeisesti he pelkäävät menettävänsä työpaikkansa tai leimautuvansa luonnonsuojelun vastustajiksi.”
Metsää Vuokko ei itse enää omista, vaikka metsien keskellä asuukin.
”Meillä oli täällä noin kymmenen hehtaarin metsätila, mutta myimme sen naapureille muutama vuosi sitten.”
Luontokato on totta, kun luonto asvaltoidaan
Tietokirjailijana Vuokko on ollut tekemässä muun muassa sellaisia teoksia kuin Kämmekät: Suomen orkideat,Toukohärkä ja kultasiipi – Niityt ja niiden hoito tai puiden elämästä kertova Latva pilviä piirtää.
Kiljuuko kasvitieteilijä riemusta, kun Suomen luontoa aletaan kohta kovaa kyytiä ennallistamaan?
”Kun tietäisi edes, mitä ennallistamisella tarkoitetaan. Jokiuomia voidaan ennallistaa ja ojia tukkia. Mutta esimerkiksi lohi tai siika ei palaa jokeen sillä, että sinne heitetään kiviä.”
Vuokko pitää järjettömänä sitä, että säännöt ennallistamiselle ovat samat koko Euroopassa.
”Vika on siinä, että asioista päättävät ne, jotka eivät ymmärrä asioista mitään. Kaiken keskiössä tuntuvat olevan vanhat metsät. Niitä kyllä saadaan lisää, kun annetaan vain metsien kasvaa.”
Ennallistamiseen tarkoitetut miljardit Vuokko suuntaisi luontokadon torjuntaan.
”Siis sinne, missä luonto- ja metsäkato on totta eli tropiikkiin. Siellä rahoilla olisi aivan erilainen vaikutus, sillä lajien määrä tropiikissa on valtavan suuri Suomeen verrattuna.”
Luontokatoa Vuokko myöntää tapahtuvan kotimaassakin.
”Se on totta siellä, missä luonto peitetään betonilla ja asvaltilla. Esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimalat aiheuttavat metsäkatoa. Metsätalous ei sitä tee.”
”Luonnon muuttuminen ei ole luontokatoa. Luonto pysyy monimuotoisena, kun sitä käsitellään eri tavoin.”
Siksi metsänkasvatuksessakaan ei pidä Vuokon mielestä hirttäytyä yhteen tekniikkaan.
”Jos tehtäisiin vain jatkuvaa kasvatusta, niin luonnon monimuotoisuus heikkenee.”
Vaatimukset eivät voi perustua ideologiaan
Yksi asia, mikä Vuokkoa kismittää, on luonnonsuojelijoiden harjoittama vanhojen metsien ihannointi.
”Minulla ei ole mitään vanhoja metsiä tai luonnonsuojelijoita vastaan. Mutta vaatimusten pitää perustua tietoon eikä ideologiaan. Usein äänekkäimmillä suojelijoilla on ekologinen tietämys aika vähäistä. Toki poikkeuksiakin on.”
Vuokon mukaan pulma on se, että monet aktiivisista luonnonsuojelijoista ovat lintuharrastajia. Silloin tiedot muista eliölajeista voivat olla vähäisiä.
”Lintujen poikastuotosta voidaan olla huolissaan, mutta metsien uudistumisesta ei. Eliöyhteisön kannalta nuoret yksilöt ovat kaikkein tärkeimpiä. Sama koskee myös puita.”
Nuorien puiden ja kasvien kehitystä Vuokko on viime vuosina seurannut kotimaisemissaan. Kuuden kesän ajan hän on tutkinut avohakatulle alueelle viljellen perustetun kuusitaimikon kasvillisuuden kehitystä.
”Täällä esiintyy yli 110 kasvilajia. Vanhassa metsässä on hyvä, jos sieltä löytyy 30 lajia.”
Vuokko arpoo taimikkoon joka kesä 100 koealaa. Niiden inventointi tietää noin viikon rupeamaa. Ensimmäisen viiden kesän ajan vattu oli taimikon yleisin kasvilaji, mutta tänä kesänä sen ohi kiilasivat metsälauha, maitohorsma sekä mustikka. Istutetut kuuset ovat noin metrin mittaisia, samoin kuin luontaisesti syntyneet männyt. Rauduskoivut ovat jo selvästi pidempiä.
”Hakkuussa häviää yllättävän vähän kasvilajeja. Tältä kuviolta ovat hävinneet kastesammal ja yövilkka.”
Sen sijaan mustikka hyötyy Vuokon mukaan metsän uudistamisesta, sillä uudet siemenet pääsevät itämään paljastuneessa metsämaassa.
”Maavarsina säilyneet mustikat voivat olla satojen vuosien ikäisiä. Hakkuu siis lisää mustikan ja puolukan kloonien määrää eli geneettistä monimuotoisuutta.”
Kiertoaikoja voi pidentää
Sen Vuokkokin on noteerannut, että metsiä päätehakataan nykyään joskus hyvin nuorina. Metsien kiertoaikojen pidentämistä, jota on väläytelty keinoksi vaikuttaa metsien hiilensidontaan, hän ei tyrmää.
”En näe kiertoaikojen pidentämisellä haittapuolta. Niin kauan, kun puusto on hyvin kasvavaa, sitä voidaan kasvattaa.”
Eläköitymisaikeita 78-vuotiaalla Vuokolla ei tunnu olevan. Hän astelee lähes joka aamu vanhan maalaistalon pihapiirissä sijaitsevaan työmökkiinsä, usein yhdessä Lippe-koiran kanssa.
”Toisinaan herään yöllä ja saatan käydä kirjoittamassa ajatukset talteen. Luonnokset jätän pariksi viikoksi hautumaan, kunnes viimeistelen ne. Osa jää ikuisiksi ajoiksi arkistoihin.”
Tällä hetkellä työpöydällä on myös pari kirjaprojektia, joista ei vielä juuri julkisuuteen hiiskuta.
”Toiseen projektiin ajatus lähti liikkeelle aukkotutkimuksestani. Se liittyy metsän ekologiaan.”
Seppo Vuokko
Syntynyt 1946 Miehikkälässä
Filosofian maisteri
Pitkä ura luontotoimittajana, tietokirjailijana ja kasvitieteilijänä
Toimi radion Luontoillan asiantuntijaraadissa yli 30 vuotta
Palkittu muun muassa Metsänhoitajaliiton Vuoden metsäteko -elämäntyöpalkinnolla 2015 ja Suomen Tietokirjailijat ry:n Tietokirjapalkinnolla 2024
Asuu Irma-vaimon kanssa Savitaipaleen Kaulion kylässä
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään