Olen hyvinkin uusi metsänomistaja. Ostin muutama vuosi sitten isältäni metsän pois. Kyllähän olen lapsesta asti siellä kaikenlaista puuhaillut. Pulkassa istuen joulukuusta etsimässä taikka housut persuuksesta reveten rankatöissä.

Lokakuussa valmistui Kemera-tuen piiriin kuulunut taimikon varhaishoito ja nuoren metsän hoito. Kemera-tukea haettiin Metsänhoitoyhdistyksen kanssa heinäkuussa 2015 ja siitä tämän vuoden joulukuun loppuun asti oli aikaa hoitaa homma. Ajattelin, että minullapa on tässä hyvin aikaa eikä kuvioitakaan ollut hoidettavana kuin reilun kuuden hehtaarin verran.

Minusta on tärkeää tuntea oma metsä jo senkin takia, että pystyy oppimaan ja muodostamaan oman mielipiteen metsän hoidollisista asioista. Neuvojia on paljon, mutta minä teen lopulliset päätökset, jotka minun pitää pystyä perustelemaan itse. Ottaa aikaa tämä oppiminen, mutta uskon metsän olevan itseäni kärsivällisempi. Kaikenlaista olenkin metsässä ehtinyt jo puuhailla. Heti ensimmäisenä hommana raivasin kaikki ojien pielet ja istutin uutta metsää. Olen tutustunut muun muassa lentokone-lannoitukseen, neulasanalyysiin, ojituksiin, laikutukseen ja puukauppaan.

Halavatunmoinen oman elämän ralli sai minut havahtumaan viime elokuussa ja toteamaan, että joulukuun loppuun mennessä en kykene taimikonhoitoa saattamaan omin avuin loppuun. Tämän vaiheen taimikonhoito on ihan uusi asia minulle. Tutustuin kuvioihin Metsänhoitoyhdistyksen neuvojan kanssa ja hän kädestä pitäen neuvoi miten työ tehdään, paljonko puustoa jätetään ja millainen lopputulos voidaan hyväksyä, jotta Kemera-tuki kilahtaa tililleni. Tosiasioiden summaus sai minut kuitenkin soittamaan Metsänhoitoyhdistykseen ja kyselemään metsuria töihin. Aina toitotetaan, että metsänomistajan kannattaa tehdä hoitotyöt itse ja tokihan näin onkin. Koin kuitenkin tärkeänä saattaa homma loppuun ajallaan ja oma tilanteeni oli sellainen etten kyennyt kaikkea itse tekemään.

Vaikka minun ei lopputarkastusta tarvinnutkaan itse tehdä, halusin toki tarkistaa miten metsuri työnsä teki. Samalla oli hyvä syy lähteä tutkimaan eri kuvioita, sillä en vielä osaa kulkea metsässäni enkä tiedä ilman karttaa missä mikin kuvio on. Muutama kuvioista oli tutuilla paikoilla eikä kevyen suunnistuksen jälkeen niitä ollut vaikea löytää. Pari kuvioita oli paikoissa joissa olin käynyt viimeksi muutama vuosi sitten. Kerran epäilin olevani naapurin puolella ja suunnistin tutumpien puiden siimekseen.

En tiedä mitä siinä tapahtui, mutta kun nälissäni luulin saapuvani metsäautotielle, olinkin täysin toisessa suunnassa ja tulin vanhaan laaniin. Pikkasenko oli härö olo huomata, että oli eksynyt vaikken sitä ollutkaan tajunnut aiemmin. Hekottelin siinä itsekseni urpoudelleni ja lähdin kahville.

Reissun opit:

1. Vaikka raivaussahan käytön opettelinkin Youtubesta, tähän hommaan olisi voinut käydä jonkin kurssinkin tai tehdä taustatyötä hieman enemmän. Alussa työkaveriksi olisi voinut myös kysäistä kokeneemman konkarin ja oppia tekemällä hänen kanssaan. Näin oma tekeminen olisi ollut varmempaa ja ehkä sen myötä nopeampaa.
2. Metsässä olen käynyt tekemässä töitä kulloin milläkin kuviolla, mutta tutustuminen omaan metsään vain kävellen ja tutkaillen tuo kokonaiskuvan sekä oppii hahmottamaan oman maan rajat kokonaisuutena.
3. Pohdin metsänhoitoa aina riistaa ja muita metsän eläimiä huomioiden, mutta huomasin itseni olleen tarkempi kuin metsurin. Turha tarkkuus siis pois omasta työstäni. Suurpiirteisyyteni onkin vahvuus, jes!
4. Metsään mennään puhelimen akku täynnä, jotta voi käyttää metsäsovellusta spottamaan missä kuviolla mennään. Ja toki, jos sattuu tarvitsemaan apua.
5. Eväät! Miten saatoin unohtaa eväät matkasta?!

Haluaisin vertailla metsäsovelluksia, koska käytössäni oleva ei tunnu kovinkaan toimivalta. Mitä karttaohjelmaan sinä käytät metsässä? Voisitko suositella sitä minulle?

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.