Etäopiskelu – ilo ja onni vai murheenkryyni?

Epäilemättä ei ole ketään, jota koronarajoitukset eivät ole koskettaneet. Myös meidän opiskelijoiden arki muuttui melkoisesti, kun opiskelijatapahtumat jäivät pois, koulun ruokaloita suljettiin, useat liikuntaharrastukset joutuivat jäihin ja kaikki siirtyi etäopiskeluksi. Itseäni eniten harmittaa, ettei opiskelijatovereita näe entiseen malliin. 

Tältä näyttää etäopiskelijan arki. Juon kahvia, kuuntelen luentoa, teen Moodlessa tehtäviä ja neulon, jos sille löytyy aikaa.

Näin opiskelijannäkökulmasta muuttui arki täysin vuosi sitten. Syksyllä oli hetkenajan valonpilkahduksia tunnelin päässä ja muutamia maastoluentoja saatiin onneksi pidettyä normaalisti. Lisäksi meillä oli muutamia itsenäisiä maastoharjoituksia pienryhmissä. Maskisuositukset koskivat myös maastoja ja turvaväleistä huolehdittiin.

Tällä hetkellä kampuksilla meillä on maskipakko ja vain välttämätön oleskelu kampuksilla sallitaan. Joitakin tenttejä käydään siis tekemässä turvavälein ja maskit päässä ja mahdollisuuksien mukaan luennot pidetään etänä. Jos nyt jotain positiivista täytyy sanoa, niin on ollut kyllä mukavaa katsella luentoja ennen tenttiä nauhalta sen sijaan, että täytyisi lukea vain materiaaleja ja muistella luentojen keskusteluja.

Toki etäily on tuonut mukanaan myös mahdollisuuden opiskella missä vain ja näin helpottanut muualta kulkevien opiskelijoiden arkea sekä niitä, joille lähiluennot eivät sopineet. Olen itsekin ollut luennolla mukana niin autossa, lenkillä, kotikotona Kuhmossa että asunnolla Joensuussa. Aikaa on löytynyt enemmän myös neulontaharrastukselle, kun luentojen välissä ja järjestöjen kokouksille ei tarvitse jättää siirtymäaikaa. Villapaitoja, pipoja ja sukkia on siis tipahdellut puikoilta tasaiseen tahtiin.

Olen itsekin ollut luennolla mukana niin autossa, lenkillä, kotikotona Kuhmossa että asunnolla Joensuussa.

Itsetehdyt villapaidat tipahtelivat puikoilta loka-joulukuun etäluentojen aikana sopivasti joululahjoiksi.

Siltikin täytyy tunnustaa, että keskittymiskykyni ja keskusteluintoni luennoilla on huomattavasti huonompi kuin lähiluennoilla olisi.  Itseasiassa opiskelujaksaminen on todella vähissä, kun normaaleja luentoja ja ihmiskohtaamisia ei ole. Opiskelutovereiden kanssa vietettyjä kahvitaukoja ja lounaita (ja jopa niitä lähiryhmätöitä ja -esittelyitä!) on ikävä. Onneksi kohta on toukokuu ja pääsee etäluentojen äärestä toimihenkilöharjoitteluun.

Erityisen pahoillani olen siitä, että normaalisti me metsäalan opiskelijat olemme helposti tutustuneet eri vuosikurssien opiskelijoihin ja yhteistä tekemistä on ollut paljon, ja nyt emme juurikaan edes tiedä uusia opiskelijoita tai näe toisiamme.

Opiskelujaksaminen on todella vähissä, kun normaaleja luentoja ja ihmiskohtaamisia ei ole.

Tähän loppuun voisin hyvin lötistä tsemppilausahduksia jaksamisesta ja parempien aikojen koittamisesta, mutta kun jaksaminen alkaa olla loppu, ei tsemppauksista ole paljon iloa. Sen sijaan kiittelen ennen kaikkea opettajia nopeasta reagoinnista, Teams:in ja muiden vastaavien sovelluksien omaksumisesta ja näin varsin onnistuneesta etäopetuksesta.

Seuraavassa blogissani luvassa olisi hieman joka talvisesta stressin aiheuttajasta eli harjoitteluun hakemisesta.

Terkuin Elisa 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Kuvat