Pääsiäisen pajut

Pajut ovat kuuluneet suomalaisiin kevätperinteisiin niin runoissa, lauluissa kuin tavoissa. Keväällä kukkiva paju ruokkii sekä hyönteisiä että ihmisten mieltä.

Kåre Pihlström avaa hänen ja kollegansa Anneli Viherä-Aarnion uuden blogisarjan. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Raidan ja muiden pajujen aikainen kukinta antaa sekä ravintoa nälkäisille hyönteisille että ihmisille uskoa kevään tuloon. Sakari Topeliuksen runossa vuodelta 1869 muistutetaan kuitenkin pajua talvisäistä. Alice Tegnér antoi tälle runolle sävelen ja siitä tuli sekä suomalaisten että ruotsalaisten lasten hyvin tuntema Pajulaulu (Videvisan).

Paju pieni uinahda,
viel´ on talven tavat.
Ruusu, lilja kanerva,
koivu uinahtavat.
Paljo aikaa tarvitaan
kukkaa saamaan pihlajaan.
Paju pieni uinu,
viel´on talven tavat.

Pajunkissat ilahduttavat niin lapsia kuin aikuisia. (Kuvaaja: Kåre Pihlström)

Pajut ovat monella tavalla lasten puita. Ensimmäinen ahaa-elämys lehtien puhkeamisen ja kukinnan ihmeestä on ehkä koettu, kun pääsiäisen aikaan maljakoihin tuodut paljaat pajun- ja koivunoksat ovatkin alkaneet tehdä ”kissoja” ja lehtiä. Ja onnistumisen iloa on ehkä koettu, kun omatekoinen pajupilli on saatu soimaan!

Virpomisella pitkä perinne

Pääsiäisen aikaan virpomispajujen kerääjillä riittää valinnanvaraa pajujen monilajisessa suvussa. Esimerkiksi kiiltopajun punaruskeat versot valkoisine kissoineen ovat houkuttelevan näköisiä, ja niihin ylettyy helposti pienikin virpoja. Virpomisperinne levisi laajemmin Suomeen viime sotien jälkeen Karjalan siirtolaisten mukana. Virpominen alkoi sekoittua läntiseen perinteeseen, jossa lapset pukeutuvat pääsiäislauantaina pikkunoidiksi ja kiertelevät kylillä.

Virpomisperinne levisi laajemmin Suomeen viime sotien jälkeen Karjalan siirtolaisten mukana.

Kaksikielisillä paikkakunnilla suomenkieliset lapset ovat yleensä liikkeellä palmusunnuntaina, eli viikkoa ennen pääsiäistä ja heillä on mukanaan virpomispajuja. Ruotsinkieliset puolestaan pääsiäislauantaina. Yhteistä on se, että kaikki ovat pukeutuneet pikkunoidiksi sekä makeishimo. Yleensä pikkunoitien seurana taka-alalla on jokin vanhempi sisarus, joka osaa opastaa sopiville apajille ja joka sitten ottaa osansa saaliista. Toiset näkevät tämän hedelmällisenä yhteistyönä, toiset ensiaskeleina ihmiskaupan tiellä. Palmusunnuntaina saa vastalahjaksi makeisista paitsi koristellun pajunoksan myös onnentoivotuslorun. Itäsuomalaisilla lapsilla oli kansanperinnetutkija Ilmar Talven mukaan tapana huiskia kummivanhempiaan kevyesti pajunoksilla ja samalla lukea loru, joka alkaa seuraavasti:

Virvon varvon vitsasella,
koitan kevätpajusella,
onnea oksalla tällä,
terveyttä toivotellen,
siunausta siivitellen.

Pajunoksat ovat todennäköisesti kuuluneet suomalaisiin kevätrituaaleihin ennen kristinuskoa. (Kuvaaja: Annelis / Wikimedia Commons / CC-BY-SA-3.0)

Virpomisperinteen sanotaan liittyvän siihen, kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja kansa tervehti häntä Hoosianna-riemuhuudoin ja levitti palmunlehtiä hänen eteensä. Todennäköisesti suomalaiset ovat kuitenkin käyttäneet pajunoksia keväisissä rituaaleissa jo ennen kytkentää kristinuskoon.

Kåre Pihlström

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut