Kaupantekopäivä

Olimme tulleet jo edellisenä päivänä mummolaan eli isän ja äidin luo. Mukana oli myös poikani Mikko. Tällä reissulla minusta tulisi oikeasti metsänomistaja.

Kaupantekohetki.

Äiti oli kokannut jumalaisen hyvää lihapataa ja tuore pullakin tuoksui. Ruuan jälkeen lämmitimme pihasaunan. Kun saunan jälkeen vielä istuimme porukalla hetken saunaoluiden ääressä, oli nukkumaan mennessä niin rento ja levollinen olo, ettei millään tuntunut siltä, että seuraavana päivänä tapahtuu suuria.

Isää ei juuri aamupäivän aikana näkynyt, hän touhusi jotain pihamaalla.

Aamulla olikin sitten jo jännittyneempi tunnelma. Kaupanvahvistajaksi oli tulossa sama metsäasiantuntija, joka neuvoi meitä aiemmin sukupolvenvaihdosasiassa. Minä tarkistin, että kauppasumma on varmasti lähtenyt isän tilille ja että kaikki kopiot ja liitteet olivat järjestyksessä. Isää ei juuri aamupäivän aikana näkynyt, hän touhusi jotain pihamaalla. Äiti pyyhki keittiön pöytää ties kuinka monetta kertaa. Vihdoin kaupanvahvistajan auto ilmestyi pihamaalle.

Papereita leviteltiin kolmin kappalein ympäri pöytää ja me tutkimme niitä tarkkaan, kun kaupanvahvistaja kävi ne läpi yksi kerrallaan rivi riviltä. Kauppakirjaa tavattiin, karttoja tutkittiin ja nyökyteltiin. Yhtäkkiä isä rykäisi, että hänellä olisi asiaa. Kaikki nostivat päänsä papereista ja ihmettelivät, että mitä nyt. Kesken kaiken. Peruuko se koko homman?

Kellarin ovi oli isän ja äidin puolella, mutta sisällä olevat potut ja hillot olisivat tulossa kaupassa minun puolelle.

Kävi ilmi, että kellari oli aikanaan jäänyt tilan lohkomisessa keskelle rajaa. Kellarin ovi oli isän ja äidin puolella, mutta sisällä olevat potut ja hillot olisivat tulossa kaupassa minun puolelle. Isä ehdotti, että siirrettäisiin rajaa sen verran, että he saisivat kokonaisen kellarin. No huh huh. Ilman muuta. Eikä vaikuta kauppahintaan.

Koko kaupantekoshow kesti pari tuntia eikä draamaa syntynyt kellarin ovea enempää. Ilmeisesti minun ymmärryksessä on jotain vialla, kun en siinä kaupanteon hetkelläkään oikein vielä tajunnut, mitä olen tekemässä. Mutta eipä niitä tunnetiloja irronnut isänkään kasvoilta. Mikko seurasi proseduuria tarkkaavaisesti ja äiti näytti vuorotellen helpottuneelta ja huolestuneelta. Lopuksi kättelimme ja äiti kattoi pöytään kakkukahvit.

Isä oli vuosia puhunut tästä hetkestä, että asiat pitää saada järjestykseen. Olivatko ne nyt sitten järjestyksessä?

 

Lue Minnan aikaisemmat blogikirjoitukset:

Perheemme kuuma peruna

Hyppy kohti tuntematonta

Metsätilan sukupuolenvaihdos ja muita outoja termejä

Kauppa näyttää toteutuvan

Onneksi on metsäasiantuntija

Viime hetken murheita

Metsäretki

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Artikkelit