Myrskytuhoja

Jo yhden kaatuneen puun pieniminen käy kuntoilusta.

Joka syksy myrsky käy vieraanamme ja kaataa muutamia puita. Tämä ei johdu laiskuudestani – eli että kutsuisin sen kylään ja säästyisin sillä keinoin kaatamisen vaivalta. Myrsky vain tulee. Yleensä se kaataa vanhan kuusen tai joskus kaksi ja jostain syystä se tekee sen aina yöaikaan, ikään kuin ymmärtäisi tekevänsä luvattomuuksia.

Yhtenä vuonna kaatui todella paksu kuusi rakentamani pienen hirsivaraston päälle. Hienointa oli se, että kurkihirteni, joka oli ehkä 12 senttiä läpimitaltaan, kesti. Ja se ei todellakaan ollut mitään leimattua puuta vaan mikälie vanha kräkky jonka sinne laitoin. Kävi mielessä, että rakennusmääräysten lujuuslaskelmat ovat aavistuksen ylimitoitettuja, kun näköjään mikä tahansa risukin kestää 80 vuotiaan kuusen painon. No, ehkä sen isot oksat vaimensivat kaatumisen painoa.

 

Teräketjuöljy oli loppu, joten kokeilin tavallista öljyä. Hyvin toimi.

 

Nyt syksyllä meni yksi kuusi sekä valtavaoksistoinen lehtipuu josta en ole edes ihan varma mikä se oli, ehkä paju. Siellä se makasi ketarat levällään tontin haja-asutusalueella ja suorastaan huusi siivoamista, niin kamalan näköinen se oli. Ei muuta kuin hommiin – onneksi lumi oli vähän ehtinyt peittää sitä niin urakka ei tuntunut liian suurelta.

Jumatsuippa niitä oksia oli paljon! Joka puolella, ohuita ja paksuja. Ohuita ei saa sahalla helpolla poikki ja ne paksut taas haarautuvat yhä uusiin oksiin. Lopulta niitä on ihan järjetön kasa. Ja mihin niitä tarvitaan? Tuntemattoman sotilaan Hietasta mukaillakseni: ”Mää ole sitä miält, et jos mää olisi ollu Jumal, nii mää en olisis tehnyk koko oksii. Ja jos mää vaa voisi nii mää hajottasi ne.” Okei, ehkä oksillakin on tehtävänsä tässä maailmassa mutta sahurin näkökulmasta ne ovat rasittavia.

 

Kuusi on karsittu.

 

Kun siellä muutaman tunnin ahersi, keräsi risut yhteen kasaan ja raahasi pöllit ylös halkopaikalle, tiesi taas tehneensä. Täytyy kyllä nostaa hattua oikeille metsureille, ei ole meinaan kevyttä hommaa tuo. Metsureiden täytyy olla ihan järjettömän hyvässä kunnossa. Varmaan eläisivät 120-vuotiaiksi, elleivät olisi 60-vuotiaina niin raihnaisia, etteivät pääse sängystä ylös.
Sain myös apua yllättävältä taholta. Perheen nuoriso oli niin järkyttävän suuressa rahapulassa, että tuli, merkittävää rahallista korvausta vastaan, pienimään niitä pöllejä kanssani. Neuvoin kuinka se käy ja muistutin vielä, että jalkaan ei kannata lyödä koska Amazonista ei saa tilattua uutta. Hyvin hän oppi, riehuimme siinä aikamme ja lopuksi vielä veimme puut liiteriin.

Hiukan silti on nuorisolla vielä opettelemista luonnossa selviytymisestä, sillä illalla hän päätti lämmittää saunan ja haki liiteristä niitä päivällä sinne viemiämme halkoja, jotka olivat hieman märempiä kuin Saaristomeri. Aikansa kiroili saunassa ja tuli lopulta reklamoimaan, että ei syty.
Oli ihan hyvä oppitunti siitä, että ei se puukaan ihan aina pala!

 

Saunan pesässä nähdään, vuoden päästä!

 

Itse asiassa olen joskus miettinyt – kun olen paininut samalla lailla polttopuiden kanssa – kuinka voi olla mahdollista että tulipalot syttyvät yleensä suurin piirtein märkien betoniportaiden kohdalta, mutta sitten tavallisessa takassa kuivatkaan puut eivät tahdo syttyä vaikka kuinka yrittäisi ja Hesarilla avittaisi.
Lopulta saimme kuin saimmekin saunan lämpimäksi ja kun siinä sitten kuulosteli lihassärkyjään päivän urakoinnista ja katseli liekkien loimotusta, ei voinut kuin todeta, että puu on asia, joka lämmittää yllättävän monilla tavoilla.

Roope Lipasti

Lue myös Roopen aikaisemmat blogikirjoitukset.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Blogit ja Kolumnit

Kuvat