Kuusenkerkistä siirappia

Kuusenkerkistä on moneksi! Niitä voi käyttää niin leivonnaisiin, erilaisiin juomiin kuin koristeluunkin. Kuusenkerkkien kerääminen on lisäksi melko nopeaa, mutta kerääminen vaatii aina metsänomistajan luvan. Kuusenkerkkäsiirapin valmistaminen vie aikaa useamman tunnin, mutta on kuitenkin helppo tehdä, eikä kuusenkerkkien lisäksi tarvita kuin vettä ja sokeria.

kuusenkerkkäsiirappia

Keräsin kuusenkerkkiä siirappiin noin kuusi litraa ja aikaa keräämiseen meni tunnin verran. Kerkkiä voi kerätä niin kauan, kun ne ovat pehmeitä, joten vielä näin juhannuksen korvilla ehtii hyvin. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettei kuusenkerkkien kerääminen ole jokamiehenoikeus. Kuusenkerkkäsiirappia voi valmistaa myös auringon valon voimalla ilman keittämistä, mutta minä olen mieltynyt tähän keittämällä valmistamiseen.

 

 

Kerättyäni kerkät, pesin ne ja laitoin ne veteen likoamaan. Vettä tulisi olla sen verran, että kerkät peittyvät. Vuorokaudessa kerkät saavat liottua tarpeeksi ja niiden väri muuttuu tummemmaksi. Ensimmäiset 1-2 tuntia keitellään liotusvettä kerkkien kera ja sen jälkeen kerkät siivilöidään pois ja jatketaan pelkän nesteen keittelyä. Tässä vaiheessa lisätään myös sokeri. Aluksi siivilöity neste on vihreää, mutta muuttuu valmiina tummanrusehtavaksi. Makeutta voidaan säätää hieman sokerin määrällä tai käyttämällä esimerkiksi vaniljasokeria. Itse laitoin vajaan kilon verran sokeria noin kahteen litraan nestettä, enkä käyttänyt muita makeutusaineita. Siirappi saattaa pohjautua, joten on tärkeää muistaa hämmennellä nestettä välillä.

Vähensin hieman keittoaikaa, jotta sain siirapista ohuempaa ja juoksevampaa.

Verrattuna viimevuotiseen siirappiini, tänä vuonna vähensin hieman keittoaikaa, jotta sain siirapista ohuempaa ja juoksevampaa. Keittoaikaa oli viime vuonna reilusti yli kaksi tuntia, mutta tänä vuonna vähensin sen kahteen tuntiin. Viime vuonna tein myös pienen erän vaniljasokerilla maustettuna, mutta minusta se ei ollut niin hyvää kuin pelkällä tavallisella sokerilla maustettuna.

 

 

Säilöin valmiin kuusenkerkkäsiirapin kuumennettuihin lasipurkkeihin ja jätin huoneenlämpöön jäähtymään. Säilytän kuusenkerkkäsiirappia jääkaapissa, mutta se säilynee myös huoneenlämmössä, kuten hunajakin.

Kuusenkerkkäsiirappia voi käyttää leivonnaisissa, mausteena ruuassa, tai vaikka jäätelön kanssa. Minusta parasta se kuitenkin on teessä hunajan korvikkeena. Lisäksi itsetehty kuusenkerkkäsiirappi on oivallinen lahja vaikkapa ystävälle! Jos teen lettuja, löytää kuusenkerkkäsiirappi varmasti paikkansa lettujen päältä.

Terkuin Elisa

Lue Elisan aikaisemmat blogit

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset