Metsäsi kaipaa päätöksiä

Metsäalan ammattilainen ja metsänomistaja bloggaa

Moni metsänomistaja on minulle häpeillen sanonut, että minähän omistan metsää niin vähän. Minulle on muodostunut kuva, että pienmetsänomistajaksi itsensä laskevat yleensä alle 20 hehtaarin omistajat. Mikä tämän mielikuvan metsänomistajalle tuottaa? Eivätkö metsäpalveluita tarjoavat ota yhteyttä häneen vai tuleeko palvelussa tunne, että häntä ja hänen toiveitaan ei huomioida, kun tila on pienehkö?

Jokaisella metsällä ja metsähehtaarilla on monenlaista arvoa omistajalleen. Metsänomistaja määrittää itse, mikä merkitys hänelle on metsätaloudellisella arvolla, virkistys-, maisema- ja tunnearvoilla sekä muilla arvoilla. Metsänomistajalla on aina oikeus tehdä oma päätöksensä omista lähtökohdistaan ja arvostuksistaan. Palveluntarjoajan rooli on tarjota tietoa ja sparrausta metsänomistajan tueksi ja kunnioittaa metsänomistajan päätöstä.

Nythän on ”pientilalliseksikin” itsensä tuntevalla metsänomistajalla hyvä hetki tehdä ratkaisuita metsänsä suhteen. Puumarkkinoilla on viime aikoina ollut vilkkainta pitkään aikaan, metsätilojen myyntihinnat ovat nousseet pitkän aikaa ja luontokohteille on tarjolla Metso- ja ympäristötukirahoitusta.

Nykypäivän kiireisessä arjessa on ajan puute yksi suurimmista esteistä metsäasioiden hoidon suhteen. Jos haluaa hoitaa metsänsä itsenäisesti, niin ensimmäisenä on kiireisestä arjesta raivattava tilaa metsäasioihin perehtymiselle. Tähän on olemassa avuksi hyviä sähköisiä palveluita, joista saa nopeasti kuvan siitä, mikä on metsän tila ja mitä siellä tulisi tehdä. Jos aika ja into ei omatoimiseen perehtymiseen riitä, niin hyvä vaihtoehto on etsiä palveluntarjoaja ja pyytää tapaamista.

Uskallan väittää, että jo parin tunnin itsenäisestä perehtymisestä tai palaverista palveluntarjoajan kanssa syntyy valtaosassa tapauksia päätöksiä metsän suhteen. Ilman metsänomistajan päätöstä metsässä ei tapahdu mitään!

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut