Suomalainen metsänomistus osana yhteiskunnan muutosta

Metsät mielletään kansallisen vaurauden, monimuotoisuuden ja hiilensidonnan lähteeksi. Jokamiehenoikeudella kaikilla on pääsy myös yksityismetsiin. Metsät ovat tuottaneet raaka-ainetta ja mahdollistaneet metsäsuhteita. Metsänomistamisessa ei siten ole kyse vain omistajan suhteesta omaisuuteensa.

Pellonraivausta Mäntsälässä 1949. (Kuva: Pekka Kyytinen, Museovirasto)

Yhteiskunnallisena instituutiona omistaminen määrittelee myös ihmisten välisiä suhteita. Laillisen omistajuuden lisäksi metsiin kohdistuu psykologista omistajuutta. Muutkin kuin lailliset omistajat haluavat vaikuttaa metsien käyttöön.

Omistamisen ajatus kumpuaa historiasta. Kristinuskossa ihminen luontoa ylempänä on oikeutettu hyödyntämään sitä. Filosofi Locken mukaan ihminen työllään muuttaa luonnon yksityiseksi omaisuudeksi.

Suomessa isojako loi pohjan yksityismetsänomistukselle. 1900-luvun lainsäädäntö ja asutustoiminta synnyttivät pientiloja. Se takasi toimeentuloa ja yhteiskuntarauhaa. ”Savotta-Suomen” pientilalliset olivat tärkeää kausityövoimaa. Rakennemuutos vaikutti metsänomistukseen. Nais- ja kaupunkilaismetsänomistajien osuus kasvoi. Arvot ja tavoitteet monipuolistuivat.

Haastateltavamme tuntevat sukunsa metsien historiaa, joka voi ulottua jopa 1500-luvulle. Useimmiten omistajuus on silti saanut alkunsa sodan jälkeen ”kylmään korpeen” raivatulta pientilalta. Säilyttämällä tila kunnioitetaan aiempaa sukupolvea ja heidän omavaraista elämäntapaansa.

Tää nyt pitäs pittee omissa nimissä. Jotta kun tässä on töitä tehty aika kovasti, kun tämä on tosissaan asutustila. Niin se ei oo helepolla lähtenä papalle eikä mammalle. – – Kyllä mie ainakin sanon, että itte hauvassa kiännyn kyllä varmaan että, jos työ (lapset) ruppeetta myymään sitä pois.” Metsänomistaja, s. 1949

Säilyttämällä tila kunnioitetaan aiempaa sukupolvea ja heidän omavaraista elämäntapaansa.

Maatila on usein siirtynyt perheessä pojalle silloinkin, kun nainen esikoisena olisi ollut halukas jatkajaksi. Tyttäret saivat mökkitontin tai päätyivät myöhemmin puolison kautta metsänomistajiksi.

Osa on ostanut metsää vapailta markkinoilta. Omistamisesta haaveiltiin jo nuorena, mutta maanhankinnan luvanvaraisuus oli pitkään esteenä haaveen toteuttamiselle. Se koettiin epäoikeudenmukaiseksi.

Monitahoinen ja alati muuttuva suomalainen metsänomistajuus heijastaa koko yhteiskunnan sosiaalista ja kulttuurista rakentumista.

 

Tuulikki Halla ja Reetta Karhunkorva (Itä-Suomen yliopisto)

Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushanke, rahoittajana Metsämiesten Säätiö

(Blogitekstin kuvissa esiintyvät henkilöt eivät liity tutkimukseen tai blogiin.)

______________________________

Omistajuutta ja metsänomistusta on tutkittu muun muassa näissä tutkimuksissa:

– Robin Attfield, 1983. Western Attitudes and Environmental Ethics; John Passmore, 1980. Attitudes to Nature; Lynn White Jr, 1967. The Historical Roots of Our Ecological Crisis. Em. artikkelit löytyvät suomeksi teoksessa Ympäristöfilosofia, toim. Markku Oksanen ja Marjo Rauhala-Hayes, Gaudeamus, 1997.

– Heimo Karppinen & Hänninen, Harri & Horne, Paula 2020. Suomalainen metsänomistaja 2020.

– Heikki Kupiainen 2007. Savotta-Suomen synty, kukoistus ja hajoaminen: talonpoikaisen maanomistuksen muutos ja elinkeinot Savossa ja Pohjois-Karjalassa 1850-2000.

– John Locke: Tutkielma hallitusvallasta. Tutkimus poliittisen vallan oikeasta alkuperästä, laajuudesta ja tarkoituksesta. Suomentanut Mikko Yrjönsuuri, 1995, alkuperäisteoksesta Second Treatise of Government: An Essay Concerning the True Original, Extent and End of Civil Government, ilm. 1689.

– Anne Matilainen 2019. Feelings of psychological ownership towards private forests.

– Markku Oksanen 1998. Nature as property: environmental ethics and the institution of ownership.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Kuvat