Takaisin tauolta

Blogitaukoni venähti huomaamatta viiden kuukauden mittaiseksi. Kellon viisareiden nopeus senkun kiihtyy vuosi vuodelta.

Metsänhoitoa korona-aikana

Alkukevään korona-pelossa syntynyt ”valtakunnanraja” ei minun metsähoitoani haitannut. Kun itselläni on LY-tunnus ja mukanani oli paperi, jossa selitys, että elinkeinon harjoittaminen vaati Uudenmaan rajan ylittämistä, ei minulla ollut ongelmia. Ainoastaan kerran jouduin konstaapelin tiukempaan tenttiin. Kun selostin vielä, että lähin asutus on parin kilometrin päässä työkohteestani, niin rajan vartijatkin totesivat, että suojaetäisyys on riittävä. Kerran palatessani pääkaupunkiin konstaapeli toivotti hyvää kotimatkaa ja pyysi lepäämään hyvin ennen uutta työpäivää. Pitkän raivauspäivän jälkeen sanat lämmittivät mieltäni.

Paluu menneeseen

Blogissa 20.1.2020 kerroin kohteesta, jossa oli sovittu tehtäväksi poimintahakkuu tähtäimenä jatkuvapeitteinen kasvatus. Onnistunut hakkuu tehtiin lopputalvesta. Puustoa jätettiin tarkoituksella hieman tavallista enemmän.

 

Kevättalven poimintahakkuu meneillään.

 

Vaikka reuna-alueita ei juuri harvennettu, kevään tuulet kaatoivat silti hakkuualueen keskeltä ihan riittävästi kunnon tukkipuita. Kun korjuuraja ei ylittynyt jätin ne lahopuiksi ja kodiksi eliöille. Olin jo alkuaankin pelännyt, että tuuli on suurin riski poimintahakkuukohteella. Riski on myös se miten kohde jatkossa taimettuu ja kuinka puut jatkossa pysyvät pystyssä. Oppiahan näistä saa. Samoin kasvaa ymmärrys siitä kuinka paljon siirtyminen jatkuvapeitteiseen kasvatukseen sisältää epävarmuuksia ja riskejä.

 

Tuuli tarttuu poimintahakattuun metsään herkästi, niin myös kohteessani.

 

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää

Yhdellä tilallani on edellinen omistaja harrastanut laajoilla alueilla luontaista uudistamista. Kasvupaikkoina ovat MT ja OMT ja maasto noin 50 vuotta sitten ojitettua ja tasaista. Ojat ovat aika lailla ”maastoutuneet”. Maaperä on sekä moreenia että hienoa hietaa , jonka päällä reilu multakerros. Hieskoivu on vallannut alaa. Pääjaksolla joukossa myös kuusta ja alikasvoksena kuusta reilummin. Mukana myös rauduskoivua. Puusto on 30-40-vuotiasta ja puustomäärä 150-200 m3/ha. Pinta-alaa näillä kuvioilla on 25 ha. Taimikonhoitoa ei ole tehty, osalla aluetta on poistettu koivuja kuusien päältä noin 10 vuotta sitten. Kyllähän vähän harmittaa, että alkujaan näin hyvälle kasvupaikalle ei ole tehty kuusen istutusta ja ajallaan tehtyä taimikonhoitoa. Itsekin olisin voinut heti alussa tehdä viivästetyn taimikonhoidon.

 

Kohteella metsät ovat syntyneet luontaisesti.

 

Kun puusto kasvanut näin suureksi, ei alueella juurikaan ole vesitalouden kanssa ongelmia, vaikka ojat ovatkin heikohkossa kunnossa.

Kohteella on eri-ikäistä sekapuustoa.

 

Ensiharvennus vai energiapuukorjuu? Miten alikasvoskuusikko säilyy parhaiten?

 

Hirvet riesana täälläkin

Männyt on kohteella syöty jo aikoja sitten. Sarvilla kuorimalla on tuhottu myös kymmeniä 10-metrisiä kuusia.

 

Hirvien tuhoamia kuusia.

 

Tavoitteeni kohteella

Kyseisellä kohteella pyrin tavoittelemaan metsätalouden kannattavuutta, ilmastomuutoksen hillintää sekä metsän monimuotoisuutta. Tiedän, että tavoitteet ovat vaikeahko yhteensovittaa. Mikä toimintatapa johtaisi pitkällä aikavälillä parhaaseen kokonaisuuteen?

Mitä seuraavaksi?

Mitä tälle kohteelle oikein pitäisi nyt tehdä? Kun asiaa kysyy puun ostajilta saa monenlaisia suosituksia.

Ennen lopullista päätöstä päätin valmistella kohteita puunostajia varten tekemällä kohtelle ennakkoraivauksen.

Omat mietteeni ovat vaihdelleet

  • normaalin ensiharvennuksen,
  • ensiharvennuksen, jossa alikasvos säästetään
  • tavallista voimakkaamman ensiharvennuksen, jossa alikasvos säästetään,
  • energiapuukorjuun, jossa alikasvos säästetään ja
  • suojelun välillä.

Kohteella olisi ehkä järkevä pyrkiä jatkuvapeitteisyyteen, jolloin vesitalous pysyisi aisoissa ja kunnostusojitusta ei tarvittaisi? Mutta miten se onnistuisi parhaiten, vai onnistuisiko lainkaan?

Ennen lopullista päätöstä päätin valmistella kohteita puunostajia varten tekemällä kohtelle ennakkoraivauksen, joka sopisi sekä energiapuuhakkuulle (kokopuuranka) ja ensiharvennukselle.

Ja ennen seuraavaa blogia uskon tekeväni hakkuutavan valinnan. Kerron ratkaisustani sitten.

Olisin kiitollinen, jos blogin lukijat kertoisivat miten itse tällaisella luontaisestin uudistuneella kohteella toimisivat.

 

Pentti Kurki

Lue Pentin aikaisemmat blogikirjoitukset

Kommentit (7)

  1. Kannattavuuden kannalta tekisin e-puuhakkuun koska pientä puuta on paljon. Jos olisi siihen erikoistunut koneketju alueella (keskikokoiset/pienehköt koneet) niin aina parempi jäävän puuston kannalta.

    Manuhakkuu olis paras mutta liian kallista nykyään. Laatuharvennus muuten mutta koivuja kannattaisi jättää veden haihdunnan säilyttämiseksi suht. paljon pystyyn.

  2. Kiitos Puuki hyvistä kommenteistasi. Pohdintani jatkuu. Katsotaan mihin päädyn.

  3. En ota kantaa varsinaiseen kysymykseen, mutta tuohon poimintahakkuuseen. Siis tavoittelet jatkuvaa kasvatusta. Missä on tarvittava taimikko? Ei ainakaan meillä päin synny tuon näköiseen metsään.
    Kerran tehtiin tuon näköinen harvennus kuusikkoon. Puita kaatui kuten sinunkin metsässäsi. Lisäksi muutama kuusi kuoli saatuaan liikaa aurinkoa. Pari vuotta katseltiin ja sitten tilattiin moto paikalle tekemään aukko. Päätettiin, ettei tuollaisia viritelmiä koskaan enää meidän metsiin.

    Sitten kysymykseen. Naapurissa on vähän samanlainen entinen niittypalsta. Siellä poistettiin pääosa koivuista energiapuuhakkuulla ja jätettiin kuuset kasvamaan. Niin minäkin tekisin. Jättäisin kuusten lisäksi n 80 kunnollista koivua hehtaarille.

  4. Hyvät kommentit Timppa
    Kuvien paikalla ollut aika tiheä kuusikko. Pienaukoissa on aikaisemmin syntynyt ihan kivasti taimia, uskon edelleen että muuallekin syntyy kunhan valoa tulee riittävästi, mutta niinkuin sanotaan ”jää nähtäväksi”.

    80 koivua /ha tuntuu vähältä, etenkin kun tavoitteena vesitalouden pysyminen kurissa, olisiko haihdutus riittävää?

  5. Tietysti riippuu tilanteesta paljonko koivuja jättää.

  6. Metsänhoidollisessa mielessä mielestäni mielenkiintoinen, mutta sangen selkeä kohde ja on yhdentekevää, millä nimellä savottaa kutsutaan ja korjataanko silloin energia- vai kuitupuuta.

    Sanoisin, että hieskoivikko harvennetaan niin, että parhaimpia runkoja jäisi pystyyn ehkä noin 200 – 400 kpl/ha riippuen koivujen laadusta ja kuusten määrästä. Koivut aukkopaikkoihin ja vaneritukkiaihioita myös haihduttamaan ylimääräistä vettä. Kuusikko tuuheutuu ja lähtee hyvään kasvuun. Ainespuun mitoissa olevaa kuusta voi toiki harventaa myös riippuen ostajan ja konekuskin näkemyksestä ja viitseliäisyydestä.

    Seuraava savotta 10 – 15 vuotta myöhemmin, koivut nurin. Riippuen alkutilanteesta vaneritukkia saattaa lähteä jopa puolet koivun kertymästä. Samalla harvennetaan kuusikkoa ja vaihtoehdot on auki: mahdollisuus hakea tasaista metsikkörakennetta tai vaihtoehtoisesti viedä metsikköä eri-ikäisrakenteiseen suuntaan. Joka tapauksessa edellytykset erirakenteiselle metsänkasvatukselle vaikuttaisivat olevan erinomaiset. Tosin puhdas kuusikko on luvassa.

    Korpisoiden uudistamismenetelmä, jossa avohakkuun jälkeen annetaan hieskoivikon nousta paikalle ja alikasvoskuusikko nousee aikanaanaan koivikon alle, on myös kuvattu (Hyvän) Metsänhoidon suosituksissa nykyään.

  7. Burl, kiitos hyvistä vinkeistä. Täytyykin katsoa metsänhoidon suosituksista ko. kohta. Täytynee tutkailla myös mikä on puumäärä, joka riittävästi haihduttaa kosteimmilla kohdilla. Nyt kesällä ovat kyllä ojat olleet aivan kuivia (tosin kesäkin oli harvinaisen kuiva alueella). Toisaankin tulee nähdä myös nykyistä seuraavan metsänkäsittelyn toteutustapa.

Metsänomistus Metsänomistus

Blogit ja Kolumnit

Keskustelut

Kuvat